Gerrit Gielen

Jos hyväksyt sen, mitä sanomalehdet kirjoittavat ikääntymisestä, se näyttäisi olevan pahin asia, mikä ihmiselle voi tapahtua. Ja yhteiskunnan osalta ylipäätään vanheneva väestö koetaan katastrofiksi. Täpötäydet hoitokodit, kalliiksi käyvä terveydenhuolto, dementia ja yleinen heikkeneminen ovat asioita, joita olemme tottuneet liittämään vanhenemiseen.

Jokainen meistä vanhenee. Jokaisessa ohimenevässä sekunnissa menetämme hiukan nuoruuttamme. Se on luonnollinen prosessi, joka koskee kaikkia eläviä olentoja. Miten olemme sitten alkaneet inhota niin luonnollista prosessia? Onko luonnossa jotakin vikaa? Vai onko meissä ja ikääntymistä koskevassa ajattelutavassamme jotakin vikaa?

Mitä vanhat ihmiset itse tuumivat siitä “kauhistuttavasta” ikääntymisestä? Onnellisuuden ja iän suhdetta mittaavista tieteellisistä tutkimuksista käy ilmi U-muotoinen käyrä. Nuoret ja vanhat ihmiset ovat onnellisimpia. Keski-iässä on todennäköisempää olla onneton kuin nuorena. Tutkimukset osoittavat, että vanhat ihmiset ovat jopa jonkin verran onnellisempia kuin nuoret!¹⁾ Miten se on mahdollista? Vaikka ikääntymiseen liittyy niin monia ongelmia, miten voi olla, että ihmiset yleensä alkavat tuntea olevansa onnellisempia siitä huolimatta? Tutkitaanpa ihmisen elämän kiertoa henkisestä näkökulmasta.

Syntymä: itsensä menettäminen

Henkisestä näkökulmasta katsoen syntyminen on sukeltamista materiaan. Jätämme sielun maailman, ilon ja rauhan ilmapiirin. Sielun maailmassa ei ole olemassa ajan ja tilan rajoituksia eikä sitä erillisyyden tunnetta, jota koemme Maan päällä. Vapaus on luontainen tosiasia. Lisäksi kaikki meidän ympärillämme säteilee kauneutta, rakkautta ja harmoniaa. Pelko ja kärsimys ovat poissa. Kaikesta huolimatta me jossakin vaiheessa hyväksymme Äiti Maan kutsun syntyä ihmiseksi. Jokaisessa syntymässä me aloitamme pitkän laskeutumis- ja yhdistymisprosessin fyysiseen ilmapiiriin. Muinaisessa kirjallisuudessa inkarnoituvan sielun syntymää kutsutaan “sielun kahlehtimiseksi”. Sielu laskeutuu aineen rajoittavaan ja tiheään maailmaan, jossa jokainen näyttää olevan erillään toisistaan. Siinä ilmapiirissä sielulla on vaikeuksia pitää kiinni luonnollisesta värähtelystään. Se ei kuulu tänne ja se voi selvitä hengissä vain vetäytymällä säännöllisesti. Tätä vetäytymistä me kutsumme uneksi, ja se on välttämätöntä kehon lisäksi myös hengellemme.

Vaikka syntymä ilmaisee uuden inkarnaation alkua, sielun laskeutumisprosessi on kuitenkin kaikkea muuta kuin ohi. Laskeutumista jatkuu edelleen noin neljäänkymmeneen ikävuoteen saakka. Suunnilleen siinä iässä sukellus materiaan on saavuttanut huippunsa: aikuisena asustat täysin aineen ja ihmisyhteiskunnan maailmassa. Sielun näkökulmasta olet silloin kauimpana alkulähteestäsi, siitä taivaallisesta maailmasta, josta tulit. Inkarnaation syvimmässä pisteessä etäisyys alkuperääsi on suurin. Lapsuudessa side sielun alkuperäiseen ympäristöön on yhä vahva. Lapset ovat usein intuitiivisia, spontaanisti iloisia ja täydellisesti hetkeen uppoutuneita. Nämä ominaisuudet ovat sielulle luontaisia. Elämästä nauttiminen ja sen tutkiminen leikkisällä ja estottomalla tavalla on luontaista niin lapselle kuin sielullekin. Valitettavasti yhteiskuntaamme hallitsee kieroutunut, maskuliininen henkisyyden käsitys, joka ei tunnista näitä ominaisuuksia henkisiksi, vaan pitää niitä kypsymättömyyden merkkeinä. Tämä raskas ja vakava henkisyyden tulkinta ei itse asiassa ole peräisin alkuperäisestä kristinuskosta. Raamatussa on yhä merkkejä sielun näkökulmasta. Esimerkiksi Markuksen evankeliumin 10. luvussa ja sen 14. jakeessa Jeesus sanoo: “Sallikaa lasten tulla minun tyköni, älkääkä estäkö heitä, sillä senkaltaisten on Jumalan valtakunta.”

Murrosikä: laskeutuminen alaspäin

Ennen aikuisuuteen saapumista on murrosiän siirtymävaihe, jota seuraa nuori aikuisuus. Tietoisuus laskeutuu syvemmälle aineelliseen ilmapiiriin ja etäisyys alkulähteestämme suurenee. Lapsuuden luonnollinen onnellisuus ja itseluottamus menetetään. Tulee epäilyksiä ja pelkoja eikä mitään oteta enää itsestään selvänä. On kapinointia ja epävarmuutta. Vastustus keskittyy yleensä ympäristöön: vanhempiin, kouluun tai yleensä yhteiskuntaan – kaikki nämä joutuvat usein kriittiseen tarkasteluun. Tiedostamattomasti niitä syytetään siitä menetyksestä, jota teini ja nuori aikuinen tuntee. Mutta pohjimmiltaan heidän kapinointinsa suuntautuu sisäistä kehitystä vastaan: laskeutumista syvemmälle maalliseen maailmaan ja irtautumista vielä lisää alkulähteestä.

Sielun maailmassa ainutlaatuinen paikka kokonaisuudessa on luonnollinen tosiasia. Et epäile oikeuttasi olla olemassa, vaan intuitiivisesti tunnet, että oma roolisi on asioiden suuremmassa suunnitelmassa. Tieto siitä, että kosmos ei ole täydellinen ilman sinua ja että olet olennainen osa suurempaa kokonaisuutta, saa sinut tuntemaan olosi turvalliseksi ja huolehdituksi. Murrosiässä tämä oivallus hukkuu ja se johtaa identiteettikriisiin. Tämä kriisi voi olla niin musertava, että nuoret joutuvat huumeiden ja alkoholin pauloihin ja joissakin tapauksissa tekevät itsemurhan. Tällaiset epätoivoiset teot ovat usein peräisin syvällisestä halusta palauttaa yhteys sieluun.

Onneksi vastustus ei kuitenkaan ole ainoa tämän ajanjakson piirre. Murrosikä ja nuoruus ovat myös aikaa, jolloin monia maallisen elämän puolia tutkitaan innokkaana ja uteliaana. Saatamme kiinnostua luonnosta, musiikista, kirjallisuudesta tai tutkia uusia ja provokatiivisia, älyllisiä ideoita. Kiinnostus toisiin lisääntyy: rakastumme ensimmäistä kertaa. Ehkä kaikkein tärkeintä on, että alamme tuntea omaa omaperäisyyttämme, omaa yksilöllisyyttämme. Jokainen sielu on ainutlaatuinen ja tuo omat siemenensä Maahan. Siemenet, jotka kypsyvät lapsuuden aikana ja putkahtavat pintaan nuoruuden aikana. Usein elämän tässä vaiheessa pintaan tulee omaperäisiä ajatuksia ja tunteita, joilla on kestävä vaikutus tulevaisuuteen ja jotka muotoutuvat lopullisesti aikuisuudessa.

Jos kaikki sujuu hyvin, lapsuuden loppu osuu yhteen oman itsensä uudelleenlöytämisen kanssa, riippumattomana vanhemmista ja kasvatuksesta. Tämä uudelleenlöytäminen varmistaa, että pitkällä aikavälillä kapinointi asettuu ja elämän virta vie sinut uusiin ja jännittäviin paikkoihin. Arvokkain lahja, jonka voit antaa toiselle hänen käydessään läpi murrosikää ja nuoruutta, on luottamus. Luota siihen, että hänelle on polku ja paikka tässä sekavassa maailmassa olipa hän kuinka “erilainen” tahansa, näyttipä hän kuinka kyvyttömältä tahansa sopeutua siihen. Se on juuri hänen omaperäisyytensä ja yksilöllisyytensä, mitä maailma tarvitsee ja mikä sisältää hänen ainutlaatuisen sielunsa antaman panoksen.

Aikuisuus: elämämme vaisu kohta

Aikuisuus, elämän fyysinen kohokohta, on henkisestä näkökulmasta katsoen elämän vaisu kohta. Etäisyys sielun maailmaan – omasta sielustamme – on suurimmillaan. Olemme nyt kauimpana henkisestä alkuperästämme. Olemme täysin uppoutuneita aineelliseen maailmaan ja olemme samaistuneet omaan ihmispersoonaamme ja saavutuksiimme. Tässä vaiheessa ihmiset ovat keskimäärin onnettomimpia. Fyysinen maailman lakeineen ja rajoituksineen koetaan ainoana todellisuutena. Huolenaiheet kohdistuvat rahaan ja omaisuuteen, sosiaaliseen asemaan ja kovaan työhön. Tämä pakkomielle saa ihmiset unohtamaan itsensä vielä enemmän. Samaistuminen aineelliseen maailmaan aikuisuudessa on usein niin vahva, että se tuntuu olevan kaikki mitä on, ja elämä pyörii näiden asioiden parissa. Esillä saattaa olla henkisiä uskomuksia, mutta usein ne tulevat perinteisistä uskonnoista, jotka suurelta osin pohjautuvat pelkoon ja opinkappaleisiin. Perinteisillä uskonnoilla on vääristynyt kuva henkisyydestä ja usein ne tekevät enemmän pahaa kuin hyvää. Tärkein asia, mitä aikuinen voi saada aikaan henkisestä näkökulmasta, on vaalia niitä siemeniä, joita hän toi mukanaan Maahan sieluna, ja antaa niiden kasvaa kauniiksi kukkasiksi. Se on meidän todellinen tehtävämme, joka voidaan täyttää vain siten, että pysymme uskollisena itsellemme emmekä päästä itseämme ajautumaan yhteiskunnan paineiden ja sääntöjen mukaan.

Varsin usein tämä tehtävä epäonnistuu. Aikuisuudessa nuoruuden ja murrosiän ihanteita sekä lapsuuden toiveita ja unelmia pidetään usein toteuttamiskelvottomina ja naiiveina. Loppujen lopuksi ne eivät sovi siihen, mitä yhteiskunta näyttää odottavan ja pitää realistisena. Jäljellä olevia itseilmaisun aitoja tapoja saatetaan pitää itsekkäinä, vastuuttomina tai jopa mielettöminä. “Toimi normaalisti, käyttäydy kuten vastuullinen aikuinen.” Meidän on sovittava sosiaaliseen muottiin tai muuten emme kuulu siihen. Tee 40 tuntia töitä viikossa ja pidä neljä viikkoa lomaa vuodessa. Muistan sen tuntemani murheen sinä päivänä, kun tulin lastentarhaan. Neljän ikäisenä voin jo tuntea, mitä minun varalleni oli suunniteltu: vuosia ja vuosia koulua ja sitten työtä. Ihmettelin milloin olisin jälleen vapaa. Alakoulun lopussa minulta kysyttiin erään kokeen aikana, miksi halusin tulla myöhemmin elämässä, ja vastaukseni oli “koroillaan eläjä”. Halusin vain olla jälleen vapaa, en halunnut tulla pakotetuksi järjestelmään, joka määräsi mitä minun piti tehdä ja mitä ei.

Onneksi aikuiselämäni aikana satuin löytämään mukavan osa-aikatyön, jossa saatoin työskennellä enintään kolmena päivänä viikossa. Toiset ajattelivat, että oli omituista, että minä, aikuinen mies olin vailla ammattiuraa ja että minulla oli vain vähän kunnianhimoa, ja halusin vaan vaellella luonnossa, lukea kirjoja ja käydä filosofisia keskusteluja ystävieni kanssa. Vasta ollessani viidennelläkymmenellä tajusin, että oli hyväksyttävää ja jopa käytännöllistä olla näin erilainen. Muutin harrastukseni (filosofian ja henkisyyden ajattelu, hypnoterapian harjoittaminen) työksi. Lopulta annoin osa-aikaisen työni mennä. Huomasin, että voin olla vapaa ja tehdä niitä asioita, joista todella pidin, ja tulin niillä toimeen. Avainasia oli luottamus: usko sieluni mukanaan tuomiin omaperäisiin ja ainutlaatuisiin lahjoihin ja luottamus siihen, että Maa toivottaisi minut tervetulleeksi ja palkitsisi minut näiden lahjojen jakamisesta toisille. Sen tajuamisen myötä alkoi tie “ylös”, tie takaisin henkiseen luontooni.

Ikääntyminen: tie takaisin “ylös”

Ikääntyessämme alamme taivaltaa takaisin “ylös”, takaisin sieluun. Täysin inkarnoituneena olemisen ja aineelliseen maailmaan samaistumisen vaisu kohta on ohi. Voimme päästää irti tästä yksipuolisesta käsityksestä ja usein eteemme osuvat elämän haasteet kannustavat meitä siihen, tai joudumme vastakkain kehomme haurauden kanssa. Olemme menossa takaisin “ylös” palataksemme lopulta alkulähteeseen. Ikääntymisen luonnollinen liike on kasvu valoa kohti, samaistuminen sielun suurempaan todellisuuteen pikemminkin kuin kehon ja persoonallisuuden rajalliseen ja rajoittuneeseen todellisuuteen. Sen vuoksi henkisestä näkökulmasta katsoen sinusta tulee paremminkin enemmän kuin vähemmän, kun ikää tulee lisää: viisaus, luottamus ja ilo todennäköisesti lisääntyvät.

Ihminen, joka vanhenee luonnollisesti ja arvokkaasti, tiedostaa sen, että hän on paljon enemmän kuin maallinen itsensä. Hän tajuaa, että hänen aito itsensä kohoaa aineellisessa Maan maailmassa näyteltyjen roolien yläpuolelle. Kun tämän todellisuuden ote heikkenee, hän alkaa jälleen tajuta millainen hän todella on: elävän valon ikuinen olento.

Valitettavasti tätä luonnollista ja arvokasta prosessia estävät usein syvälle juurtuneet sosiaaliset uskomukset. Elämme yhteiskunnassa, jossa yleensä uskotaan, että fyysinen todellisuus on kaikki mitä on, että maallisen itsen lisäksi ei ole mitään aitoa itseä, ja siksi vanheneminen on huono asia. Ihmiset ovat täysin samaistuneet omaan fyysiseen kehoonsa ja persoonallisuuteensa. Vanheneminen liitetään menetykseen ja hajoamiseen, olemattomuutta kohti menevään liikkeeseen. Sen vuoksi monet ihmiset vastustavat ikääntymistä, ja tämä vastustus keskeyttää luonnollisen nousun sielua kohti ja suurempaa iloa ja valoa kohti. Ikääntymisen vastustaminen luo itse itseään toteuttavan ennustuksen: siitä tulee totta mitä pelkäät, koska pelkäät sitä. Vastustus saa ihmisen takertumaan fyysiseen ulottuvuuteen ja kehoon. Tämä takertuminen on kieltäytymistä ja kääntymistä pois sisäisestä valosta, ja sillä on lukuisia traagisia seurauksia ikääntyvälle ihmiselle.

 – Ensiksi ikääntyvä keho voisi hyötyä suunnattomasti syvällisemmin tuntuvasta yhteydestä sieluun. Kun henkilö saa yhteyden sielun maailmaan ikääntyessään, henkisen maailman energia virtaa voimakkaammin hänen kehonsa läpi. Sen maailman valo ja ilo nostattaa ja elvyttää kehoa, jolloin se saa lisää voimaa ja terveyttä. Korkean iän vaivoilla on vähemmän vaikutusta kehoon. Mutta jos tietoisuus ei keskity siihen, mitä on maallisuuden ulkopuolella, vaan epätoivoisesti takertuu fyysisyyteen, kehon on tultava toimeen ilman tätä lisäenergiaa. Tämä lisää terveysongelmien riskiä.

– Toiseksi, yhteiskunnassa yleensä vanhemmat ihmiset voisivat olla tärkeässä roolissa: säteilemässä henkistä tietoisuutta ja viisautta nuoremmille sukupolville, jotka keskittyvät fyysiseen maailmaan ja yhteiskunnan vaatimuksiin. Vanhemmilla ihmisillä voi elämänkokemuksensa ja sielun ulottuvuuteen lisääntyvän yhteytensä ansiosta olla myönteinen vaikutus nuorempiin ihmisiin jakamalla heille omaa valoaan, näkemyksiään ja myötätuntoaan. He voivat tarjota laajemman perspektiivin asioihin ja kuunnella kärsivällisesti. Luonnostaan jokainen aistii vanhemmissa ihmisissä enemmän viisautta, rauhaa ja seesteisyyttä.

Vanhempien ihmisten myönteinen vaikutus voi ilmetä monin tavoin: vaikutusvaltaisesta henkisestä persoonallisuudesta suloisen viisaaseen isoäitiin, jonka puoleen koko perhe kääntyy saadakseen neuvoja. On myös kirjailijoita, taiteilijoita ja terapeutteja, jotka hyvin ikääntyneinä tekevät poikkeuksellista työtä ja tietämättään inspiroivat monia nuoria ihmisiä. Vanhemmat ihmiset toimivat siltana ajattomuuden maailman ja jokapäiväisen elämän käytännöllisen maailman välillä. Yhteiskunta, jossa korkean iän arvoa ei tunnusteta, on yhteytensä henkisyyteen menettänyt yhteiskunta. Silloin näemme yhteiskunnassa riehuntaa: katsele ympärillesi.

Kun vanheneva ihminen ei pysty ottamaan luonnollista paikkaansa yhteiskunnassa, sekä yhteiskunta että itse ikääntyneet kärsivät. Ikääntyneen ihmisen elämä tulee yksinäiseksi, vähäpätöiseksi ja ikävystyttäväksi. Eikö ole traagista, että juuri siinä iässä, jolloin ihminen sopii ihanteellisesti henkiseen työhön, hänet siirretään sivuraiteelle? Oletteko kuulleet kirjailijasta tai taiteilijasta, joka lopetti työt 65-vuotispäivänään? Kuvitelkaapa, kuinka monta hienoa kirjaa ja taideteosta meiltä puuttuisi, jos nämä ihmiset olisivat pitäneet kiinni järjettömästä säännöstä lopettaa työskentely eläkeiän täyttyessä. Olen juuri lukemassa vuonna 1925 syntyneen Claude Lanzmannin muistelmia. Hän teki elokuvan Shoah²⁾. Jokaisella sivulla minua hämmästyttää ja koskettaa tämän kirjan oppineisuus, viisaus ja rikkaus. Yhteiskuntamme sääntöjen mukaan tämän miehen olisi pitänyt eläköityä yli 20 vuotta sitten ja olla tekemättä mitään! Järjetöntä. Vanhempia ihmisiä väheksytään ja he väheksyvät itseään: seurauksena on fyysisen kehon ja mielen rappeutuminen.

Ikääntyminen: viisi ehdotusta tien keventämiseksi

Jotta löytyisi luonnollinen, arvokas tapa ikääntymiseen meidän yhteiskunnassamme, missä vanhuuteen liittyy niin negatiivisia mielikuvia, tarvitaan ajattelutavan radikaali muutos. Tässä on muutamia ehdotuksia.

Unohda kaikki, mitä yhteiskunnassa sanotaan ikääntymisestä ja vanhana olemisesta

Yhteiskunnan näkemys ikääntymisestä ei ole henkinen näkemys. Siinä ei pidetä ihmisiä ajattoman sielun kantajina, vaan fyysisinä organismeina, jotka vähitellen rikkoutuvat ja tulevat käyttökelvottomiksi. Jokainen elämää avoimin sydämin ja avoimin mielin kokeva ihminen tulee siihen päätelmään, että elämä on muutakin kuin tätä. Elämä on henkinen ulottuvuus, ja tämä ulottuvuus on itse asiassa paljon perustavampaa laatua kuin fyysinen ulottuvuus. Ikääntyneenä voit helpommin ottaa yhteyttä tuohon ulottuvuuteen ja saada siitä inspiraatiota ja voimaa.

Ymmärrä, että mikään ei milloinkaan mene hukkaan

Ei mikään eikä kukaan “mene hukkaan”, kaikki arvokas jää jäljelle. Yksi ensimmäisistä asioista, mitä huomaamme kuoltuamme ja päästyämme toiselle puolelle, on se, että kaikki on yhä siellä. Omat perheenjäsenet, rakkaat ystävät, lapsuutemme maailma, arvokkaimmat kokemuksemme – kaikki on edelleen siellä. Saamme yhteyden rakkaimpiimme tai elämme uudelleen tiettyjä kokemuksia niin halutessamme – se kaikki on siellä meitä varten. Menemällä elämän virran mukana ja antautumalla ikääntymisprosessiin me kurkotamme tähän ajattomaan ulottuvuuteen, missä kaikki aito substanssi säilyy. Jos uskallamme päästää irti, voimme saada välähdyksiä tästä ulottuvuudesta. Silloin tajuamme sisäisellä tasolla, että mitään ei mene hukkaan – ja tämä sisäinen tietämys tuo rauhaa ja mielentyyneyttä.

Menkää ulos maailmaan. Nyt on aika antaa valonne loistaa. Se palvelee yhteiskuntaa ja kanssaihmisiä. Usein nuoremmat ihmiset eivät ymmärrä ikääntyneitä. Miten he voivat olla niin hyväksyviä, rauhallisia ja onnellisia samalla kun kohtaavat päivittäin terveyden ja kykyjen heikkenemistä ja kuoleman lähestymistä? Vastaus on siinä, että ikääntyneillä on sisäistä tietoa, jota nuorilla ihmisillä ei ole. Vanhempia ihmisiä yleensä leimaavat ja heitä ovat kypsyttäneet elämänkokemukset, jotka ovat tehneet heidät lempeämmiksi ja huomaavaisemmiksi kuin nuoremmat ihmiset keskimäärin. Vanhempi ihminen on joutunut päästämään irti ja antautumaan useammin. Tästä kasvaa mielentyyneys, joka tuo rauhaa ja onnellisuutta. Ikääntyneet tekisivät valtavan palveluksen yhteiskunnalle ja (nuoremmille) kanssaihmisilleen, jos he tiedostaisivat omat lahjansa ja jakaisivat ne toisille. Otapa rehellinen silmäys siihen, mitä maailma tarvitsee tänä päivänä: uusia puhelimiako, nopeampia autojako? Ei, vaan viisautta, tyyneyttä ja rauhallisuutta. Eikö tämä ole sitä, mitä vanhat ihmiset voivat tarjota?

Näe ihmisten näyttelemien roolien suhteellisuus. Älä ota niitä niin vakavasti.

Elämä on peliä. Ihmiset (lue: aikuiset), jotka ovat täysillä mukana pelissä, ottavat roolinsa hyvin vakavasti. Älä anna pelin saada sinua lumoihinsa: pidä vähän etäisyyttä. Katso sen läpi, huomaa osanottajien näyttelevän omia roolejaan. Ihmisten yhteiskunnan näkeminen pelinä, jota ihmiset pelaavat, helpottaa siihen liittyvien normien ja odotusten irtipäästämistä. On helpompaa päästää irti niistä rooleista, joita sinulla oli tapana näytellä – vanhempana, työnantajana tai työntekijänä, ja niin edelleen – ja avautua uudelle luvulle elämässäsi.

Luota elämään. Luota siihen, että elämä tuo sinulle uusia kokemuksia, uusia rooleja, jotka sopivat sille persoonalle, joka olet nyt, eikä sille, joka olit. Päästämällä irti menneisyydestä ja antautumalla avaudut uudelle ja saatat löytää erilaisia puolia itsestäsi. Jos pidät kiinni jostakin sellaisesta, mikä ei enää sovi sinulle, esiin nousee tyhjyyden ja menetyksen tunne. Luota elämään ja anna mennä.

Ei enää samaistumista kehoon ja fyysiseen maailmaan, vaan tietoisuuteen.

Samaistuminen rooliisi fyysisessä ja sosiaalisessa maailmassa on hauskaa ja mielenkiintoista niin kauan kuin ymmärrät, että se on peliä. Jonkin aikaa olet täysin uppoutunut siihen ja silloin annat taas mennä. Sillä tavoin käyt läpi kokonaisen joukon kokemuksia, ja se rikastuttaa sieluasi. Tietyssä elämänvaiheessa on luonnollista samaistua näyttelemiisi rooleihin, mutta on myös luonnollista jossakin vaiheessa tuntea, että on aika päästää irti ja tajuta kuka olet sen roolin takana. Tämän on tarkoitus tapahtua vanhetessasi.

Kuvittele, että olet ajamassa autoa. Jos ajattelet, että sinä olet se auto, on kamalaa, kun jotakin tapahtuu sille. Jos tajuat, että olet kuljettaja, asia ei ole niin paha: tiedät, ettet ole auto, ja voit vain nousta siitä ulos.

Mene seisomaan peilin eteen ja katso heijastustasi: näe miten kasvosi vanhenevat. Mutta kasvojen ja silmien takana on jotakin, mikä ei vanhene vaan on ajatonta: tietoisuutesi. Tunne se. Samaistumalla tietoisuuteesi eikä vanhenevaan kehoosi menet eteenpäin ikääntymisen luonnollisessa virrassa. Yhteys todelliseen olemukseesi, sielusi ulottuvuuteen syvenee. Tämän tiedostaminen saa sinut loistamaan viisautta ja rauhaa.

Korkean iän siunaukset

Ikääntyvässä väestössä ei ole mitään väärin. Ensiksikin vanhemmat ihmiset ovat keskimäärin onnellisempia, joten ikääntyvä väestö merkitsee, että yhteiskunta kokonaisuudessaan on tyytyväisempi.

Ikääntyvän väestön suhteellinen kasvu tarkoittaa myös loppua väestönkasvun vahingolliselle räjähdykselle, mikä on aiheuttanut niin monien eläin- ja kasvilajien tuhon. Olemme menossa kohti tulevaisuutta, jolloin Maassa on vähemmän ihmisiä ja siten ihmiskunta ja luonto on paremmin tasapainossa.

Vanhempien ihmisten lukumäärän kasvun tuloksena on mahdotonta jättää heidät huomiotta ja väheksyä heitä. Yhteiskunnan on pakko antaa ikääntyneille heidän oikeutettu paikkansa. Ja ikääntyneitä itseään haastetaan tulemaan siihen paikkaan. Se järjetön logiikka loppuu, mikä saa henkisestä näkökulmasta katsoen tuotteliaisimmassa iässään olevat ihmiset jäämään syrjään yhteiskunnasta. Se merkitsee, että vanhemmat ihmiset eivät enää piiloudu, vaan antavat valonsa säteillä.

Vanhemmat ihmiset tuovat viisautta, rauhaa ja tyyneyttä yhteiskuntaan. Ihmiskunta on joutunut harhaan ja sillä on kipeä tarve saada yhteys sielun ajattomaan todellisuuteen. Yhteiskunta, joka ottaa korkean iän luonnolliset siunaukset ja lahjat vakavasti, on sellainen, joka keskittyy ihmisten väliseen harmoniaan ja harmoniaan Äiti Maan kanssa sen sijasta, että tavoittelisi menestystä ja planeettamme riistämistä. Se on myös yhteiskunta, jossa kuolemaa ja korkeaa ikää pelätään vähemmän. Vanheneminen nähdään arvokkaana prosessina ja asteittaisena paluuna Valon alkulähteelle, josta me kaikki olemme tulleet.

© Gerrit Gielen

Suomennos: Tapio Närhi

¹) Helliwell, J.F., Putnam, R.D.(2004) The Social Context of Well-Being. Philosophical Transactions: Biological Sciences. Vol. 359, No. 1449, pp. 1435-1446

²) Claude Lanzmann – The Patagonian Hare: A Memoir