Pimeyden kaksi tyyppiä
Pamela Kribbe kanavoi Joshuaa
Rakkaat ystävät, minä olen Joshua, vanha ystävä, josta on mieluisaa jakaa tämä iltapäivä kanssanne yksinkertaisesti olemalla yhdessä rakkauden ja yhteisyyden energiassa. Se on sellaista, mitä te kaipaatte niin paljon, sillä melko usein teistä tuntuu kuin elämänne olisi ajelehtimassa ja eksyksissä Maan päällä. Olen täällä muistuttamassa teitä totuudesta, joka elää sisällänne, teidän sielussanne. Se ei ole havaittavissa paljain silmin, ja usein te menetätte kosketuksen tuohon totuuteen, kun olette kiireisiä ja monien tehtävienne, velvollisuuksienne ja vastuidenne keskellä.
Käyttäkää hetki hiljentymiseen ja antakaa kaikkien noiden ulkoisten paineiden hävitä. Aistikaa hiljaisuus syvällä sisimmässänne. Sydämenne hiljaisuus ei ole tyhjä tila, vaan täynnä läsnäoloa, jonka voi aistia vain silloin, jos astutte taaksepäin jokapäiväisen elämän touhusta ja hyörinästä. Olemme tänään täällä ottaaksemme sen taka-askeleen, jotta muistaisitte keitä olette ja nuorruttaaksenne itseänne sydämenne hiljaisuuden täyteläisyydellä. Silloin pääsette jälleen uuteen elämään, mutta nyt helpommin ja iloisemmin.
Elämä näyttää ajoittain olevan kamppailua, mutta niin sen ei ole tarkoitus olla. Pohjimmiltaan olette täällä kokemassa itseänne, muistamassa omaa vahvuuttanne ja kauneuttanne säteilevinä valon enkeleinä, ja jakamassa sitä valoa toisille. Tekemällä niin tunnette olevanne kotona Maassa. Elämästä tulee jälleen yksinkertaista, helppoa ja iloista.
Joten menkää sisimpäänne yhdessä kanssani ja muistakaa se alkulähde, josta tulitte: siitä katoamattomasta, ikuisesta valosta, joka liikkuu ja muuttuu alinomaa, ottaa uusia muotoja ja on silti aina jakamaton ja yksi. Olette osa sitä virtausta, ja itse asiassa mitään ei voi tapahtua teille. Olette turvassa ja kokonaisia jopa nyt asuessanne maallisessa kehossanne. Olette turvassa jopa tässä maailmassa, mikä näyttää olevan kamppailun ja konfliktin hallitsema.
Tänään puhumme valosta ja pimeydestä sekä valon tuomisesta pimeyteen. Ja mitä on pimeys? Se on sellaista, mikä herättää vastustusta teissä ihmisenä. Kukaan ei halua kokea pimeyttä, kukaan ei halua kärsiä tuskaa, surua tai pelkoa. Silti se kuuluu osana elämäämme. Miksi sitten pimeyttä on?
Ihmiset ovat esittäneet tämän kysymyksen vuosisatoja. Ihan aluksi paljon riippuu siitä, kuinka kysymys esitetään. Teettekö kysymyksen avoimella asenteella: “Miksi on pimeyttä, miksi näin tapahtuu minulle, mitä minun pitäisi tehdä sille?” Vai esitättekö kysymyksen pelosta, kiukusta ja vastustuksesta käsin: “Miksi ihmeessä tuo pimeys on elämässäni, ja miten voin voittaa tai välttää sen?” Tuntekaa se epätoivo ja vastustus, jota jälkimmäinen kysymys ilmaisee, ja tunnistakaa nuo tunnetilat itsessänne, sillä on niin inhimillistä vastustaa sellaista, mikä tuntuu pimeältä, turmiolliselta tai vaikealta.
Suurin haaste teille ihmisenä on sanoa “kyllä” tilanteille, joita te alun alkaen kieltäydytte hyväksymästä; sanoa “kyllä” sille, mitä haluatte kaikin keinoin välttää. Vaatii suurta sisäistä vahvuutta sanoa “kyllä” sille, mikä tulee elämäänne pimeyden muodossa. Jos ette löydä sitä vahvuutta, mikä on ymmärrettävää, ja sanotte “ei”, te teette jäykästi vastarintaa sille mitä tapahtuu, ja pimeys vaan syvenee ja epätoivo kasvaa.
Elämässä on itse asiassa kahdenlaista pimeyttä. Toinen pimeys on jotakin ulkoista, mitä teille tapahtuu elämänpolullanne. 0Se voi olla avioero rakastamastanne ihmisestä, jonkun rakkaan menettäminen, jokin sairaus tai onnettomuus tai mikä tahansa, mikä ahdistaa teitä syvästi: jokin kriisi tai iso takaisku. Kutsun tätä pimeys ykköseksi.
Sitten on teidän reaktionne siihen, teidän emotionaalinen vastauksenne. Jokaisella ihmisellä on alkujaan taipumus vastustaa kohtaloa, soimata pimeyttä. Mutta jos pidätte yllä vastustusta ja sulkeudutte ja edelleen sanotte “ei” arvostellen sitä, mitä elämässänne tapahtuu, silloin kyse on pimeyden lisäkerroksesta, toisenlaisesta pimeydestä. Kutsun tätä pimeys kakkoseksi. Se ympäröi pimeys ykköstä.
Pimeys ykkönen vie teidät voimakkaiden, syvien tunnetilojen tasolle. Elämässänne tapahtuu jotakin, mikä aiheuttaa suurta murhetta, pelkoa ja tuskaa, ja kun koette noita tunteita, olette hyvin paljon elossa. Elämä virtaa lävitsenne kuin pauhaava aalto. Sallitteko sen tapahtuvan? Syvät emotionaaliset taakat iskevät teihin – ne järkyttävät teitä – ja silloin on kyse siitä, onko teillä voimaa luottaa siihen, että jokin siinä kokemuksessa tahtoo johtaa teitä jonnekin. Luotatte siihen, että elämällä on tarkoitus, vaikka me ihmisinä emme useinkaan ymmärrä sitä.
Esittääksemme tämän vielä vahvemmin termein hyväksyttekö sen, että sielunne on saattanut valita tämän kokemuksen ehkä tuodakseen pintaan jotakin piilossa olevaa, parantaakseen jotakin, jonka ette edes tienneet tarvitsevan parannusta. Silloin on valinnan hetki, kun joudutte vastatusten vahvojen emootioiden kanssa: hyväksyminen ja antautuminen tai vastustaminen ja sulkeutuminen.
On erittäin inhimillistä haluta sanoa “ei”. En sano, että se on väärin, mutta niin tekemällä te laitatte ylimääräisen pimeyden kerroksen jo läsnä olevan pimeyden päälle. Tätä kerrosta kutsun “pimeys kakkoseksi“, toisenlaiseksi pimeydeksi. Se pimeys tulee sisältä päin, se on teidän reaktionne pimeys ykköseen. Jos sinnikkäästi sanotte “ei”, emootioidenne virta pysähtyy ja juuttuu paikalleen. “Ei, en halua kokea tätä, kieltäydyn, en voi hyväksyä sitä.” Jos olette itsepintaisia, teidät täyttää kauna, kiukku ja katkeruus. Nämä tuntemukset eivät ole emootioita, vaan ne ovat arvostelua, joka jäädyttää sisäisten emootioidenne luonnollisen virran. Pimeys kakkonen estää elämää virtaamasta lävitsenne, te olette pystyttäneet muureja ja puolustusmekanismeja. Lopuksi tämä saattaa aiheuttaa teille vakavia pimeyden muotoja, kuten syvää epätoivoa, vieraantumista ja masennusta. Ollessanne masentuneita elämän virta on lähes pysähtynyt. Sisimmässänne tunnette olevanne kuolleita.
Elämä on aina muutoksen kohteena. Perimmältään elämä pitää sisällään mahdollisuuden kasvuun ja parantumiseen, uuteen syntymään, jos luotatte siihen perustasolla. Mutta jos itsepintaisesti sanotte “ei”, silloin te suljette sen mahdollisuuden pois. Olette vakaasti sitä mieltä, että elämä ei ole niin kuin sen pitäisi olla, ja arvostelemalla elämää tällä tavoin te menetätte yhteytenne siihen. Tällä tavoin te joudutte syvimpään pimeyteen, mitä ihminen voi kokea. Pimeys ykkönen (ulkoiset tilanteet) ei ole se, mikä saa ihmiset pimeyden syvimmälle tasolle, vaan sinnikäs kieltäytyminen hyväksymästä emootioita, jotka kumpuavat pimeys ykkösestä. Tätä on pimeys kakkonen: tuntevan luonteenne sisäinen kovettaminen, sammuttaminen.
Miten tällaiseen pimeyteen sitten tuodaan valoa? Jos joku joutuu ykkösen kaltaiseen pimeyteen ja tulee hyvin surulliseksi, hermostuneeksi ja ahdistuneeksi, voitte silti saada häneen kontaktin. Hän on edelleen elossa, hänellä on kosketus kehonsa ja psyykensä läpi virtaaviin emootioihin, ja hän etsii aktiivisesti tarkoitusta sille, mitä hänelle on tapahtumassa. Kyseinen henkilö on edelleen kokonainen ja terve psykologiselta näkökannalta, vaikka hän kohtaakin hyvin vakavia tilanteita. Henkilö, joka on pimeys ykkösen vallassa, on lohdutuksen ja myötätunnon tarpeessa, ja hän pystyy vastaanottamaan rakastavan eleen toiselta ja arvostamaan sitä – hän elää edelleen hyvin vahvasti.
Mutta joku, joka sinnikkäästi kieltäytyy hyväksymästä ja joka edelleen sanoo “ei”, tällainen ihminen sulkeutuu eikä ota vastaan rakkautta. Hän ei sammuta pelkästään sisäistä valoaan, vaan myös ulkoisen valon, joka hänelle haluaa tulla toisten kautta. Se on yksinäisyyttä, se on eksyksissä oloa – se on helvetti Maan päällä. Ja minä sanon teille, että jokainen teistä tietää tämän helvetin sisäisesti. Ette ehkä tiedosta sitä täysin, mutta useimmilla ihmisillä sammuttamisen prosessi alkoi jo lapsuuden aikana.
Tiedätte kuinka lapset ovat spontaaneja ja estottomia ja kuinka heidän emootionsa virtaavat vaivattomasti. Nämä emootiot menevät usein nopeasti heidän olemuksensa läpi, sillä heillä ei ole pystytettyjä esteitä, ei suljettuja portteja. Yleensä elämä virtaa vapaasti lapsen lävitse. Tietenkin on olemassa poikkeuksia, sillä jotkut lapset kantavat varhaisen lapsuuden tai edellisten elämien taakkoja, mutta ymmärrätte varmaan mitä tarkoitan. Lapsena oleminen on suhteellisen avoimuuden tilassa olemista. Lapsi on elävä ja spontaani, koska muutoin ei voi olla: hän ei ole vielä oppinut suitsimaan itseään aikuisten tavoin.
Kasvaessanne te alatte kokea emootioita, joiden käsittelystä teillä ei ole tietoa. Yhteiskunta kouluttaa ihmisiä karttamaan vaikeita tunnetiloja. Niinpä ympärillänne olevat aikuiset eivät auta teitä ymmärtämään noita tunnetiloja ja he välttävät niistä puhumista. Useimmat teistä ovat olleet hämmentyneitä lapsena. Alatte uskoa, että olette outoja ja erilaisia. Lapsena olitte ehkä vielä täynnä inspiraatiota, intoa, rakkautta ja unelmia, ja nuo unelmat törmäsivät karuun todellisuuteen. Alatte pystyttää esteitä tuntevaa luontoanne vasten reaktiona niihin pelkoihin ja ennakkoluuloihin, joita on olemassa perheessänne tai myöhemmin koulussa ja tapaamissanne ihmisissä. Ovet sulkeutuvat, ja tämä tapahtuu usein alitajuisesti, mutta jotkut teistä saattavat muistaa sen vanhana murheena.
Katsokaa, pystyttekö löytämään sisältänne sen lapsen, oman spontaanisuutenne symbolin. Lapsen, joka on ulospäin suuntautuva, estoton, elävä ja joka sanoo “kyllä” eteen tarjoutuville kokemuksille. Voitteko nähdä, että joku sanoo “kyllä” niin ilolle, mielihyvälle ja nautinnolle kuin murheelle, pelolle ja kiukulle? Kuvitelkaa, että tämä sisäinen lapsi haluaa tulla luoksenne. Se on yhä siellä; tila ja aika ovat illuusioita. Sisäisessä todellisuudessa mikään ei koskaan katoa. Alkuperäinen elämänvirtanne on säilynyt ja se haluaa yhä liittyä teihin.
Kuvitelkaa hetken ajan, että hymyilevä lapsi on tulossa teitä kohti avoimella asenteella. Kuulkaa mielikuvituksessanne lapsen sanovan: “Muistatko kuka minä olen?” Katsokaa sitä lasta, ja kysykää mitä voitte tehdä hänen hyväkseen. Lapsella on sydäntoive, jonka se haluaa nähdä toteutuvan, jotakin sellaista, mitä olette saattaneet torjua pitkän aikaa. Antakaa lapsen puhua hetki. Lapsi edustaa teissä sanaa “kyllä”, sitä osaa teistä, joka haluaa elää, joten antakaa sen puhua.
Lapsella on yhä luottamusta. Aikuisena te olette omineet ideoita, jotka ovat täynnä pelkoa ja epäluottamusta ja jotka kehottavat sanomaan “ei” elämälle ja vaikuttavat teissä olevaan pimeys kakkoseen, pimeyden toiseen tyyppiin. Miettikää, voitteko mielikuvituksessanne antaa muotoa pimeys kakkoselle; sille osalle teistä, joka vastustaa elämää ja joka ei enää halua kokea tuskaa ja joka itse asiassa haluaa paeta tätä elämää. Voitteko tuntea sisällänne sen jäykistymisen ja supistumisen elementin? Voitteko tuntea sen fyysisesti tai mahdollisesti värinä, joka siihen liittyy?
Teissä on osa, joka on hyvin väsynyt eikä enää halua elää, koska se on nähnyt ja kokenut liian paljon tuskaa ja kamppailua. Tuntekaa sen osan paino. Voitteko sanoa sille “kyllä”? Älkää yrittäkö muuttaa sitä heti, yrittäkää ymmärtää miten se on syntynyt. Kukaan ei ehdoin tahdoin eristäydy, koska on haluton elämään. Se on epätoivoinen teko, se on sitä, ettei tiedä olemassa olevan toisenlaista tapaa elää, mikä jättää teille jäljelle sammuttamisen, kutistumisen, “ein” sanomisen refleksin.
En pyydä teitä ainoastaan sanomaan “kyllä” pimeys ykköselle elämässänne: vaikeille tapahtumille, sairaudelle, tuskalle, kärsimiselle tai mille tahansa. Pyydän teitä sanomaan “kyllä” myös pimeys kakkoselle, sille osalle teistä, joka on sulkenut itsensä pois elämästä tuskallisten tapahtumien takia; sille osalle, joka ei enää halua kokea elämää ja kieltäytyy siitä. Päästäksenne siihen osaan itseänne teidän on oltava hyvin lempeitä, sillä peräänantamattomuus ja pakottaminen eivät toimi.
Se on valon ydinolemus; valon, joka voi virrata pimeyteen. Tämä valo ulottuu jokaiseen nurkkaan, sillä siinä ei ole mukana tuomitsemista. Se ei sano: “Voi, tämä on huono asia, meidän on murrettava tämä puolustus tai tuo este, sillä elämän täytyy virrata jälleen.” Se ei koskaan sano niin. Valo sanoo vain: “Minä ymmärrän.” Valo sanoo: “Sinulla on ollut niin kovin vaikeaa, voin nähdä sen. Voin nähdä, kuinka olet kiristynyt, kuinka olet sulkeutunut ja kuinka se supistuminen on lopulta saanut sinut väsyneeksi ja tyhjäksi.” Valo on lempeää ja virtaavaa. Se voi tunkeutua syvimpään tuskaan ja kärsimykseen ja kovettuneimpaan ihmissieluun.
Pyydän teitä jälleen avautumaan tuolle valolle. Jos ette löydä itsestänne sitä halukkuutta, jos ette tunne avoimuutta päästää irti kieltosanasta “ei”, sallikaa sitten senkin olla, sillä valo on aina läsnä. Se on kanssanne jopa niin syvän epätoivon hetkillä, että teistä tuntuu, ettei sisällänne ole enää valoa. Se on siellä noina aikoina ja noissa tilanteissa, kun olette täysin menettäneet kosketuksen siihen ettekä enää koskaan odota näkevänne sitä.
Asia on niin, että valo ei ole teidän, se kuuluu kaikelle mitä on. Koko maailmankaikkeus ja kaikki luomakunta on valoa. Kaikki on täyttynyt valolla. Tietäkää, että sitä on, ja luottakaa elämään. Heti kun sallitte ihan pienen aukon sille, että luottamus ja antautuminen saapuvat elämäänne, olette raottamassa ovea hieman. Tiedätte, että synkimpänäkin yönä sielunne on aina lähellänne ja tarjoamassa teille valoa ja lohdutusta. Vaikka se ovi on vain pikkuriikkisen raollaan, valo löytää sen aukon. Teidän ei tarvitse tehdä mitään muuta kuin sallia sen tapahtuvan. Valo on kanssanne, elämä on kanssanne. Loppujen lopuksi teidän sanomanne “ei” elämälle ei voi jatkua.
Pyydän teitä antautumaan valolle silloin kun valo tarkoittaa, että sanotte “kyllä” elämänne vaikeuksien lisäksi myös “kyllä”-sanomisen ongelmalle, sille vastustukselle, jota teillä on syvempiä tunnetiloja vastaan, jotka saavat teidät tuntemaan itsenne paljaiksi ja haavoittuviksi. Tulkaa jälleen ikään kuin lapseksi. Eläkää! Sanokaa “kyllä” kaikelle. Kietokaa itsenne myötätuntoon ja ymmärrykseen. Niin tekemällä te tuotte virtausta elämäänne, ja te voitte tehdä sen! Minä näen teidän voimanne. Teissä jokaisessa on tietoisuuden liekki, valon kirkas liekki. Olen täällä muistuttamassa teitä siitä.
© Pamela Kribbe
www.jeshua.net/fi
Suomennos: Tapio Närhi