Gerrit Gielen

Henkisissä kirjoituksissa käytetään usein käsitteitä “sielu”, “ego”, “persoonallisuus” ja “sisäinen lapsi”. Ne ovat kaikki tärkeitä osia siitä, mistä ihmisyytemme koostuu. Miten ne sitten liittyvät toisiinsa ja mitä ne merkitsevät meille jokapäiväisessä elämässämme? Perinteinen psykologia tarjoaa useita malleja ihmisen persoonallisuudelle. Yleensä niistä puuttuu henkinen näkökulma. Minusta henkisen näkökulman ytimenä on ajatus, että me ihmisinä olemme osittain riippumattomia ajasta ja avaruudesta, ja että tämä osa on ratkaisevan tärkeä, jotta ymmärtäisimme millaisia olemme. Viittaan tähän osaan nimellä sielu. Paitsi että meillä on sielu, joka on olemassa ajan ja avaruuden tuolla puolen, tämä sielu ilmenee ajan ja avaruuden sisäpuolella paljon enempänä kuin yhden ihmisen elämänä: meillä kaikilla on monia elämiä. Uskon, että jälleensyntymisen käsite on keskeistä myös henkiselle näkökulmalle.

Tässä artikkelissa esittelen ihmisen psykologisen mallin henkisestä näkökulmasta, ja tämä malli perustuu omiin kokemuksiini hypnoterapeuttina ja vuosien kuluessa muodostuneeseen henkiseen oivallukseen. Käsittelen kutakin yllä mainittua käsitettä ja kuvailen niitä määrittäviä ominaisuuksia.

Sielu

Kun havaitsemme ympäröivän maailman aisteillamme, kaikki näyttää ilmentyvän ajan ja avaruuden sisäpuolella. Opiskellessani noin 40 vuotta sitten matematiikkaa, fysiikkaa ja astronomiaa, mielsin universumin pohjimmiltaan loputtomana avaruutena, jossa on ääretön määrä hiukkasia. Kuitenkin uskoin myös ihmissielun ja reinkarnaation olemassaoloon. Minulle oli epäselvää, miten voisin yhdistää fyysisen universumin kiinteät, kausaaliset ja matemaattiset lait mielen sisäiseen maailmaan: tietoisuuteen, subjektiivisuuteen ja vapauteen. Yksi keino oli Einsteinin suhteellisuusteoria. Se opetti minulle, että valon tasolla aikaa ja avaruutta ei ole olemassa; valolle oli olemassa vain ikuinen nyt-hetki. Selvennän tätä hieman: jos katselemme jotakin kaukaista tähteä, me sanomme, että tuolta tähdeltä tulevalta valolta kesti monta vuotta matkata luoksemme avaruuden halki. Mutta tämä ei pidä paikkaansa itse valonsäteen osalta. Jos voisimme matkata valon mukana, ts. istuen valonsäteen päällä, emme kokisi aikaa ja avaruutta. Se johtuu siitä, että valon nopeudella liikkuen aika ja avaruus menevät kokoon. Valo ei matkaa ajan ja avaruuden sisäpuolella, vaan pikemminkin se muokkaa meidän havaintojamme ajasta ja avaruudesta.

Suhteellisuusteoria antaa seuraavan kuvan universumista. Valo on eräs energian muoto. Kaikki energia on olemassa ajattomassa ja avaruudettomassa tilassa: ikuisessa nyt-hetkessä. Puhtaan energian tasolta ilmestyy ainetta, ja aineen mukana ilmestyvät myös aika ja avaruus. Aivan kuten valo fyysisessä universumissa on riippumaton ajasta ja avaruudesta, meissä on myös osa, joka on riippumaton ajasta ja avaruudesta, riippumaton fyysisestä kehosta: juuri tätä osaa minä kutsun sieluksi.

Ymmärryksemme ei riitä käsittämään mitä sielu tarkalleen ottaen on. Ajattelumme perustuu täysin asioiden luokitteluun ajassa ja avaruudessa. Myös kielellisesti me erotamme menneisyyden, nykyisyyden ja tulevaisuuden. Mutta sielu ylittää ajan ja avaruuden. Sielu on monella tapaa kuin tähti. Jos yksi sellainen valonsäde koskettaa maailmaamme, syntyy ihmisolento: sielun eräs inkarnaatio. Meissä on tuon tähden valoa; se on se meissä oleva kauneus ja hyvyys. Kutsumme tätä korkeammaksi minäksemme, sisäiseksi valoksemme. Mitä enemmän tulemme tietoisiksi tästä valosta, sitä rikkaammaksi ja täyteläisemmäksi elämämme tulee. Lopulta ilmaisemme tätä tähden valoa Maan päällä ja rikastutamme sillä maailmaa ja ihmiskuntaa.

Heti kun alamme tiedostaa tätä sisäistä valoa – sieluamme – siirrymme kasvun prosessiin. Meillä on tunne, että tulemme enemmän omaksi itseksemme ja samalla tunnemme olevamme syvällisemmin yhteydessä maailmaan, ympärillämme olevaan elämään ja universumiin. Epäily katoaa ja alamme vähitellen tajuta, keitä olemme ja että universumissa on meille ainutlaatuinen paikka. Silloin jätämme taaksemme pimeyden, epäilyn ja pelon maailman, ja koemme sisäistä ikuista valoa. Nimenomaan sielu antaa elämällemme merkitystä.

Usein ihmiset pohtivat, mikä elämän päämäärä tai tarkoitus on. Kasvatuksemme takia me etsimme tarkoitusta itsemme ulkopuolelta. Haluamme saavuttaa jotakin elämässämme, luoda uraa, tehdä jotakin arvokasta, löytää ihmissuhteen, saada lapsia. Mutta elämämme todellisena tarkoituksena on sisäinen tarkoitus: antaa sielumme valon virrata lävitsemme täydellisesti. Se on todellista itsensä toteuttamista. Sitten kun olemme saavuttaneet sen, meidän ei enää tarvitse kysellä elämämme tarkoitusta: etsiminen päättyy. Tapahtuu yksinkertainen ja ilmiselvä tajuaminen: olemme löytäneet paikkamme universumissa. Polku ei ole ulkopuolellamme, vaan meissä: me olemme se tie. Olemalla itsellemme uskollisia me seuraamme sitä polkua. 

Maallinen persoonallisuus

Ihmiselämämme alussa valonsäde sielustamme koskettaa Maata. Sielumme ajaton energia sulautuu lukuisiin muihin energioihin, ja maallinen persoonallisuutemme syntyy. Tuo persoonallisuus on ainutlaatuinen jokaisella ihmisellä. Edellisissä elämissä sinulla oli erilainen temperamentti, erilaisia odotuksia, erilaisia pelkoja, kaikki oli erilaista – paitsi sielusi. Syvällisin ydin on aina sama, mutta sitä ympäröivät energiat ovat erilaisia. Amerikkalainen kenraali Patton kirjoitti eräässä runossa:

Sillä kuin kuvastimen kautta, hämärästi
Näen iänikuisen kamppailun
Missä taistelin monin muodoin
Monin nimin, mutta aina minuna.

Juuri sielu antaa meille aistimuksen minuna olemisesta. Vaikka osallistumme elämään hyvin erilaisella persoonallisuudella, eri sukupuolena – joskus jopa muussa kuin ihmiskehossa – yhä me pystymme aistimaan: se olin minä. Tämä koskee myös nykyistä elämäämme. Seiso peilin edessä ja mieti lapsuuttasi. Kasvosi ovat ikääntyneet, tunteesi ja tietoisuutesi ovat muuttuneet – mutta yhä… se olet sinä. Tunnemme syvällä sisimmässämme, olemuksemme ytimessä identiteetin, Minut, joka on aina ollut eikä muutu. Tämä ‘Minä’ on riippumaton ajasta ja avaruudesta, se ei ikäänny kehon mukana – me aistimme oman sielumme.

Maallista persoonaamme voidaan verrata aurinkokuntaan: ydin – aurinko – on aina sama. Planeetat kiertävät auringon ympäri, ja planeettojen sijainti muuttuu jatkuvasti. Itse aurinkoa lukuun ottamatta planeettojen muodostelma edustaa energioita, jotka määrittävät meidän persoonaamme. Mitä ne muut energiat ovat, joista persoonallisuutemme muodostuu? Tärkeimmät ovat: edelliset elämämme, vanhempamme, kehomme ja geneettinen koostumus, yhteiskunta, jossa kasvamme aikuisiksi, Maan energia ja ihmiskunnan energia yleensä. Käsittelen nyt näitä vaikutteita.

– Edelliset elämämme

Aloitetaan siitä, että meillä on edellisiä elämiä. Noista edellisistä elämistä yksi erityisen tärkeä on nykyistä elämäämme edeltävä elämä. Sillä on yleensä suuri vaikutus. Se, miten edelliset elämät vaikuttavat meihin, riippuu siitä, kuinka paljon niistä me olemme sisäistäneet ja vapauttaneet. Jokaisen elämän päättyessä, kun jätämme fyysisen kehon, alkaa luonnollinen ja kaunis kasvuprosessi. Asteittain me päästämme irti maallisesta persoonastamme, sen kaikista peloista, epävarmuuksista, tavoista, ja palaamme ja yhdistymme sieluumme. Me koemme sen kasvuprosessina, meistä tulee enemmän itsejämme. Kukaan pelkonsa voittava ei sano, että nyt olen menettänyt jotakin tärkeää. Päästämme irti itsessämme olevasta epätodellisuudesta ja sallimme ikuisuuden tulevan sisään. Pelko antaa tilaa rakkaudelle, tietämättömyys viisaudelle. Otamme edellisestä elämästä mukaan sen, mikä on saanut meidät kasvamaan viisaudessa ja rakkaudessa.

Tätä luonnollista kasvuprosessia ei kuitenkaan aina tapahdu. Itse asiassa monet ihmiset pitävät jääräpäisesti kiinni maallisesta persoonastaan kuolemansa jälkeen. He asustavat elämän jälkeisessä astraaliympäristössä, joka heijastaa heidän kiintymystään Maan elämään. Jos heillä on selviä uskonnollisia uskomuksia taivaasta, he tapaavat toisia samoja uskonnollisia uskomuksia omaavia, joilla on samanlainen näkemys taivaasta. He saattavat väittää, että he ovat oikeassa paikassa ja että jokainen kehotus lähteä pois on väärin. Tällä tavoin luonnollinen kasvu estyy. Tuloksena on, että monet ihmiset uskovat olevansa taivaassa ja samalla tuntevat olevansa hirveän onnettomia, koska he eivät kuuntele sielunsa viestejä. Ihmiset voivat myös olla niin täynnä edellisen elämänsä vaikutelmia ja kokemuksia, että he eivät kovinkaan hyvin pääse niistä irti. Tuskat, traumat ja menetykset ovat saattaneet lannistaa heidät tai vaihtoehtoisesti he ovat saattaneet olla hyvin menestyksekkäitä ja onnellisia eivätkä ole valmiita päästämään siitä irti.  

Lyhyesti sanoen monilla ihmisillä edellisen elämän vapauttamisen ja sisäistämisen kasvuprosessia ei ole saatettu päätökseen aivan täysin, kun heidän sielunsa siirtyy uuteen inkarnaatioon. Tällöin he kokevat jälleensyntymisensä eräänlaisena valon vesiputouksena, joka laskeutuu taivaasta Maahan ja johon he imeytyvät mukaan. Joskus he antautuvat sille, mutta usein on myös vastustusta. Vastaanotollani kohtaan usein tätä vastustusta elämää kohtaan Maan päällä, kun ihmiset menevät transsitilaan ja käyvät uudelleen elämänsä alussa. Kun kysyn heiltä: “Miltä tuntui, kun tulit Maahan?” he sanovat: “Minä vastustelin, en tosissani halunnut tulla, mutta minun oli pakko.” Tuollainen vastustus elämää kohtaan on usein ongelma, joka pysyy heidän koko elämänsä ajan, ja se on syynä, etteivät he pysty vapaasti nauttimaan elämästä.

Jos pyydän asiakkaitani huolellisesti huomioimaan, kenelle tämä vastustus kuuluu – kuka vastustaa elämää? – yleensä he jäljittävät tämän tuntemuksen viimeisimmän elämänsä persoonaan. Yritän saada heidät tuntemaan, että heissä on osa, joka halusi tulla tänne. Tämä osa itse asiassa edustaa todellista itseä, heidän sieluaan. Kun he saavat yhteyden tähän osaan ja tuntevat sen, vastustus voitetaan.

Vaikka joku ei vastustaisi elämää, mutta jos edellisen elämän persoonallisuus ei pystynyt saamaan yhteyttä ja yhdistymään sieluun uutta syntymää edeltäneenä väliaikana, tämän edellisen elämän persoonallisuus elää edelleen nykyisessä persoonallisuudessa. Koska se ei löytänyt tietään takaisin sieluun, se estää myös nykyisessä elämässä yhteyden ottamisen sieluun.

– Vanhempamme

Vanhempamme ovat tärkeitä kahdella tavalla. Ensiksi he antavat meille ensimmäiset esimerkit naispuolisesta ja miespuolisesta energiasta. Sielumme tasolla mies ja nainen ovat yhtä, mutta heti kun laskeudumme Maahan, tapahtuu eräänlainen jakautuminen. Vanhempamme ovat kuin muotteja: me muodostamme naispuolisen energian enimmäkseen äitimme kaltaiseksi, ja miespuolisen energian isämme kaltaiseksi. Jos vanhempiemme välillä on paljon epäharmoniaa, se heijastuu siihen, miten käsittelemme itsemme sisällä olevia mies- ja naispuolisia energioita. 

Toiseksi vanhempiemme pelot ja uskomukset vaikuttavat meihin syvästi. Siksi on tärkeää oppia ymmärtämään ja rakastamaan vanhempiamme, olipa heissä millaista epäkohtaa tahansa. Energiamielessä he elävät sisällämme, he ovat osa meitä. Jos meillä on ristiriitoja heidän kanssaan, meillä on ristiriitoja myös itsemme kanssa. Se ei tietenkään tarkoita, että meidän on oltava samaa mieltä heidän kanssaan. Meillä on oikea suhde heihin, kun tajuamme, että me olemme heidän opettajiaan. Jokaisella lapsella on kaunis lahja vanhemmilleen ja lapsi tarjoaa heille jotakin uutta.

– Kehomme ja sen geneettinen koostumus

Kehomme merkitys persoonaamme on valtava: se rajoittaa ja hillitsee sitä määrää, minkä sielu voi virrata lävitse, ts. keho ei voi ilmaista sitä suurempaa osaa sielun energiasta. Olette ydinolemukseltanne paljon enemmän kuin mitä koskaan voitte kehossa olla. Keho saa sielun keskittymään tiettyyn paikkaan ja aikaan sekä kokemaan todellisuutta ainutlaatuisella tavalla tuon linssin läpi. Se luo voimakkaan aistimuksen tässä ja nyt. 

Varsinkin kehon hermojärjestelmä on tärkeä. Mitä runsaampi ja monisyisempi hermojärjestelmä on, sitä paremmin sielu voi tulla julki. Koiran hermojärjestelmän kautta sielu ei voi ilmaista itseään niin paljon kuin ihmisen hermojärjestelmän kautta. Sukupuolella on myös suuri vaikutus persoonaasi: naisen kehossa on helpompi olla yhteydessä naispuoliseen energiaan kuin miehen kehossa. Ja lopuksi on helppo käsittää kehon muovailukyky, jos elät epämuodostuneessa tai kroonisesti sairaassa kehossa.

– Yhteiskunta ja kulttuuri, jossa kasvamme aikuisiksi

Olemme kaikki tulosta siitä ajasta ja yhteiskunnasta, jossa kasvamme aikuisiksi. Jos esimerkiksi luemme kirjaa tai kuuntelemme musiikkia, silloin tiedämme usein heti, että se kuuluu tiettyyn aikaan ja kulttuuriin. Jokaisella aikakaudella ja jokaisella kulttuurilla on omat ideansa, saavutuksensa ja yleinen ilmapiiri. Sen sisällä elämällä sinä omaksut tätä energiaa ja otat sen itsestään selvyytenä. Se tietysti koskee myös omaa aikakauttamme ja kulttuuriamme. Katselemme maailmaa sen ajan linssin läpi, missä elämmme.

– Maan energia

Olemme Maan lapsia, Maa on äitimme. Aivan kuten ihmisäiti jättää syvällisen vaikutuksen persoonaamme, niin tekee myös Maa. Se, että tämä ei ole heti ilmiselvää, johtuu todennäköisesti siitä, että jokaiselle Maan olennolle tuo vaikutus on liian tuttua. Koska me yleensä kiellämme sen, että Maa on elävä olento, jolla on tietoisuus, me emme tiedosta sitä, kuinka se muovaa meidän ajatteluamme ja tekemisiämme ihmisinä.

Silti Maa on meissä. Astronautit, jotka lähtevät Maasta ja katselevat sitä kaukaa, tiedostavat syvästi yhteytensä siihen. Myöhemmin elämässä he sitoutuvat Maan kohtaloon.

– Ihmisyyden energia

Me olemme ihmisiä. Regressioterapeuttina tapaan silloin tällöin asiakkaita, jotka muistavat eläneensä ei-ihmismäisessä muodossa, ja yleensä on järkytys havaita miten erilainen se on, miten erilaisena maailma koetaan, kun ei olla ihmisiä.

Koko ihmiskunta on yksi: kuulumme kaikki osana mahtavaan ryhmätietoisuuteen. Se, mitä yksi henkilö kokee ja tajuaa, vaikuttaa kaikkiin. Sisäisellä tasolla olemme yhteydessä kaikkiin kanssaihmisiimme. Tämän ryhmätietoisuuden energia vaikuttaa persoonaamme, ja se tekee meistä tyypillisesti inhimillisiä.

Sisäinen lapsi

Yllä mainittujen ulkoisten aspektien lisäksi on sisäinen aspekti, jolla on tärkeä vaikutus aikuiseen persoonallisuuteemme: sisäinen lapsi. Jokainen aikuinen on kerran ollut lapsi. Kirjallisuudesta nähdään, kuinka syvällisesti lapsuus muokkaa meitä. Nuoruuden tuntemukset ja tapahtumat ovat ehtymätön inspiraation lähde monille kirjailijoille. Ulkoisesti sitä kerran ollutta tyttöä tai poikaa ei enää ole, sillä keho muuttuu jatkuvasti. Kun katson valokuvaa itsestäni lapsena, näen hyvin erilaiset kasvot kuin mitä näen peilistä. Mutta sisäisessä maailmassani asiat ovat toisin: se pieni poika, joka olin, on yhä siellä. Ei ainoastaan muistoissani, vaan myös siinä tavassa, jolla koen ja katson maailmaa – sisäisessä maailmassani hän elää yhä.

Sisäinen maailmamme on ajaton. Sisäinen lapsi säilyttää hyvin puhdasta ja autenttista osaa meistä, joka paljastui lapsuudessamme. Varhaisessa lapsuudessa olemme yhä tukevasti yhteydessä sieluumme, eivätkä vanhempien, yhteiskunnan ym. ulkoiset voimat ole vielä vaikuttaneet niin paljoa psyykeemme. Kun me kasvamme, nämä aspektit muovaavat ja muokkaavat tietoisuuttamme, jolloin meistä tulee aikuisia, joilla on heikompi yhteys alkuperäämme, sieluumme. Kuitenkin se lapsi, jota ei enää ole ulkoisessa maailmassa, elää sisällämme: se on meidän sisäinen lapsemme. 

Psykologisesti sisäinen lapsi on ilon lähde elämässämme: se on kyky inspiroitua ja olla onnellinen huolettomalla tavalla, olla läsnä nyt ja nauttia asioista. Valitettavasti monet meistä ovat nuoruudessaan käyneet läpi tuskallisia tai jopa traumaattisia kokemuksia, usein jopa niitä tiedostamatta. Koska aikaa ei ole olemassa sisäisessä maailmassamme, kaikki se, mitä olet kokenut traumaattisena lapsuudessasi, on edelleen ahdistavana kokemuksena sisäiselle lapsellesi. Sen takia monilla ihmisillä on vahingoittunut sisäinen lapsi sitä kuitenkaan tiedostamatta, ja sen seurauksena lapsi ei voi täyttää luonnollista tehtäväänsä.

Hyvänä uutisena on, että me voimme parantaa sisäisen lapsemme. Ensimmäisenä askeleena on tiedostaa se emotionaalinen trauma, jonka sisäinen lapsemme on kärsinyt. Iäkkäämmät meistä ovat kasvaneet maailmassa, jossa lapset olivat kasvatuksen kohteita eikä heidän omaa identiteettiään otettu vakavasti. Aikuisesta saattaa tuntua aivan normaalilta ja tärkeältä, että lapsi menee kouluun, mutta sisälläsi oleva lapsi saattaa kokea traumaattiseksi joutua suljetuksi johonkin rakennukseen, totella sääntöjä ja oppia asioita, joita ei ollut pyytänyt, ilman että oli tehnyt mitään väärin. Tunteaksemme mitä olemme lapsena kokeneet, meidän täytyy riisua aikuisen silmälasit ja kohdattava tuo sisäinen lapsi täysin. Me aikuiset voimme ymmärtää vanhempiemme käyttäytymistä ja antaa sen anteeksi – mutta voiko sisällämme oleva lapsi tehdä sen?

Kokemukseni mukaan juuri sillä, että katsomme rehellisesti ja vapautuneesti omaa sisäistä lastamme, on valtava parantava vaikutus. Vaikka se ei heti poista tuskaa, lapsi kokee tulleensa nähdyksi ja vakavasti otetuksi. Lapsi tuntee, että hänen sallitaan olla oma luonnollinen itsensä. Tämä luo tilaa parantumiselle.

Joissakin kirjoissa katsotaan, että sisäinen lapsi on meidän egomme. Tämän näkemyksen mukaan ihmiset, joilla on iso ego, eivät pysty kontrolloimaan tai piilottamaan sisäistä lastaan. Minun mielestäni näin ei kuitenkaan ole asian laita. Mutta ennen kuin voin selittää, mitä ego on, minun on selitettävä jotakin muuta: itse tietoisuutta.

Tietoisuus

Kun sanoin, että fyysisen elämämme alku on kuin valonsäde, joka tulee sielustamme ja koskettaa Maata, kuvailin tätä tapahtumaa ulkopuolelta käsin. Aivan kuten valonsäde fyysisessä universumissa, sisältä päin nähtynä, ei koskaan jätä tähteä, me emme jätä sieluamme inkarnoituessamme: se on tietoisuuden vaihdos. Tietoisuutemme keskittyy 3-ulotteiseen kehoon, jolla on viisi aistia ja ihmisaivot.

Mitä tietoisuus sitten todella on? Se on käsite, jota on hyvin vaikea määritellä – tai ei ollenkaan vaikea. Syy on siinä, että tietoisuus on kaiken perusta: kaikki, mitä ajattelemme, teemme ja olemme, perustuu tietoisuuteen. Tutkijat, jotka yrittävät selittää tietoisuutta jotenkin ei-tajunnallisin termein, kuten aivosoluina ja biologisina mekanismeina, näyttävät usein unohtavan, että itse tieteellinen tieto perustuu tietoisuuteen. Lisäksi itse tiede kvanttimekaniikan keinoin esittää meille, että fysiikan alkeishiukkaset ovat olemassa (niillä on tietty sijaintipaikka ajassa ja avaruudessa) vasta sitten, kun tarkkailija havaitsee ne. Ja jotta havainto voisi tapahtua, tietoisuuden täytyy olla jo mukana. Siis toisaalta tutkijat pyrkivät selittämään tietoisuutta aineellisten lakien ja hiukkasten tuotteena, mutta toisaalta nuo lait ja hiukkaset edellyttävät tietoisuutta heti alkuun. Tietoisuus on suuri mysteeri: ilman tietoisuutta ei ole mitään.

Kaikesta huolimatta yritän selvittää joitakin tietoisuuden pääpiirteitä. Kun menen itseeni ja keskityn siihen, mitä subjektiivisesti koen, kyseessä on itse asiassa kokoelma kokemuksia: värejä, ääniä, tunteita, ajatuksia, jne. Ilman tietoisuutta minulla ei olisi noita kokemuksia. Joten tietoisuus on ennen kaikkea jotakin sellaista, mikä tekee nuo kokemukset mahdollisiksi: tietoisuus on sisäinen avaruus, jossa kokemuksia voidaan kokea.

Mutta ei siinä vielä kaikki: kaikki nuo kokemukset päässäni ovat yhteydessä toisiinsa. Kun puhun jonkun kanssa, näen tuon henkilön ja kuulen tuon henkilön. Näkö- ja kuulohavainnot liittyvät sisäisesti yhteen ja tavalla tai toisella ne yhdessä muodostavat monikerroksisen kokemuksen vuorovaikutuksesta edessäni olevan toisen henkilön kanssa. Tietoisuus on sitä, mikä tekee kokemuksistamme mahdollisia ja myös sitä, mikä antaa niille yhtenäisyyttä. Se on se kohta minussa, jossa asiat tulevat yhdistyvät.

Samaan aikaan tietoisuus pystyy keskittymään aktiivisesti, jolloin pystyn kiinnittämään huomioni johonkin tiettyyn asiaan. Voin esimerkiksi uppoutua täysin työhön tai elokuvaan, tai voin olla täysin läsnä tietyssä osassa kehoani, kun meditoin. Kun lähden kävelylle, tietoisuuteni voi jopa täysin poistua kehostani ajatusteni harhaillessa. Kun auto yhtäkkiä soittaa torvea, palaan hätkähtäen nykyisyyteen.

Keskittymiskyky voi myös mennä äärimmäisyyteen. Keskittyminen voi olla niin voimakasta, että samaistun johonkin täysin: sulaudun siihen ja alan ajatella, että minä olen se. Se, mitä kutsumme inkarnaatioksi, on sielun näkökulmasta aika, jolloin tietoisuus samaistuu maalliseen persoonallisuuteen. Se luulee, että se on tuo henkilö ja että sen ulkopuolella ei ole mitään.

Melkein kaikki ongelmat elämässämme syntyvät siksi, että me samaistumme vahvasti johonkin sellaiseen, mitä me todellisuudessa emme ole. Sillä hetkellä, kun samaistumme siihen, mitä me todella olemme – sieluumme – me havaitsemme, että useimmat ongelmamme ovat kuvitteellisia.

Kyky samaistua johonkin on tietoisuutemme ominaisuus. Ja jos samaistun maalliseen persoonallisuuteeni, ego syntyy.

Ego

Mitä on ego? Kun sanomme, että jollakin on “iso ego”, tarkoitamme yleensä, että he luulevat olevansa hyvin tärkeitä, jopa ylivertaisia, eivätkä peittele sitä keneltäkään, ja erityisesti tämä viimeksi mainittu asia ärsyttää meitä. Jos he mielestään ovat niin tärkeitä, hyvä on, mutta kun he avoimesti näyttävät sen, me närkästymme. Tietysti tuossa asenteessa on jotakin paradoksaalista; jos joku käyttäytyy hyvin tärkeilevästi, he ilmeisestikään eivät pidä meitä niin tärkeinä – ja se loukkaa meidän egoamme. Joten itse asiassa mekin pidämme itseämme hyvin tärkeinä, mutta olemme tarpeeksi “sivistyneitä” emmekä näytä sitä. Meistä se on moraalisesti oikein. Joka tapauksessa on ajateltava toisia eikä olla itsekeskeinen: mottona on olla vaatimaton. Mutta jos joku ei tee niin ja tuo itseään esille häpeämättä, emmekö ole hieman kateellisia? Kateus liittyy myös egoon. Toisin sanoen meillä kaikilla on ego. Jos todella olisimme egottomia, emme olisi niin ärsyyntyneitä toisten ihmisten egoista.

Mutta mitä tarkkaan ottaen ego on? Ego ei ole mikään asia, vaan mitta. Kuten sanoin, tietoisuudellamme on kyky keskittyä johonkin. Henkisestä näkökulmasta katsoen syntymä merkitsee sitä, että sielun tietoisuudessa tapahtuu vaihdos maalliseen persoonallisuuteen. Ja joissakin tapauksissa vaihdos on niin radikaali, että tietoisuus alkaa luulla, että maallinen persoonallisuus on kaikki mitä on. Silloin persoonallisuudesta tulee äärimmäisen tärkeä. Sitä sanotaan isoksi egoksi. Joten mitä on ego? Ego on se laajuus, jolla tietoisuus samaistuu maalliseen persoonallisuuteen.

Lopuksi rakkaus

Miksi teemme tätä? Miksi inkarnoidumme ihmisinä ja kadotamme itsemme täysin maalliseen persoonaan? Miksi jätämme valon ja rakkauden atmosfäärin ja kohtaamme Maassa olevan kaksinaisuuden haasteet?

Syvällisin vastaus tähän kysymykseen on rakkaus. Rakkaudesta me tulemme alueelle, missä ei ole rakkautta: perimmäisenä päämääränä on tuoda valoa ja rakkautta myös sinne. Tämä hyppy pimeyteen on loppujen lopuksi rakkauden teko.

Kun laskeudumme tänne, aluksi me samaistumme täysin tiettyyn persoonallisuuteen. Universumi koetaan omalla ainutlaatuisella tavallamme: tilaa ei ole erilaiselle näkökulmalle. Maailma nähdään kaksinaisuuden silmin: me vastaan he.

Mutta kun tietoisuus kehittyy monien elämien aikana, sielu muistuu vähitellen mieleen ja kaksinaisuus voitetaan. Uusia ajatuksia kehkeytyy: rakasta vihollisiasi, kunnioita toisten uskontojen ihmisiä, arvosta luonnon kauneutta ja tajua se, että me ihmiset olemme osa luontoa. Lopuksi tulee täysi ymmärrys: pyyteetön rakkaus itseäsi, sitä ihmistä kohtaan, joka olet juuri nyt – ja ympärilläsi olevaa maailmaa kohtaan. Monien elämien jälkeen päämäärä on saavutettu: pimeä alue alkaa täyttyä valolla ja rakkaudella, kyyneleet pyyhitään pois.

Niinpä rakkaus on viimeinen osa ihmisen persoonallisuutta, jonka haluaisin mainita. Sekä luonnontieteissä että psykologiassa asioiden syitä selitetään usein mekaanisella, aineellisella tavalla. Uskon kuitenkin, että kaikki mitä on olemassa, on perimmiltään luotu rakkaudesta. Rakkaus on yhden (henki) ja monen (luomakunta) välinen yhteys, sielun ja ihmisen persoonallisuuden välinen yhteys. Se alkuperäinen rakkaus on läsnä meidän sisällämme ehtymättömänä lähteenä. Vain jos tiedostamme tämän lähteen, me tulemme kokonaisiksi ihmisinä.

© Gerrit Gielen

www.jeshua.net/fi

Suomennos: Tapio Närhi