Gerrit Gielen

Erittäin herkillä ihmisillä on valoa, kaunista energiaa, mutta siitä huolimatta he usein omaksuvat pimeitä ja raskaita energioita varhaisessa lapsuudessaan. Aikuisina heillä on taipumus kamppailla tuon energian kanssa. Tässä artikkelissa yritän selittää mikä tämän saa aikaan ja mitä he voivat tehdä asialle.

Me aloitamme elämämme Maan päällä pienenä vauvana. Tässä varhaisessa vaiheessa “minua” ei tiedosteta, sillä kaikki on “minua”, kaikki kuuluu “minulle”. Vastasyntyneen on vielä keksittävä mikä kuuluu sisäiseen maailmaan ja mikä ulkoiseen. Koetaan kaikenlaisia asioita, ja niihin kuuluvat vanhempien sekä ympäröivän kulttuurin ja yhteiskunnan pelot ja jäykät uskomukset. Vastasyntyneen tietoisuus on hyvin avoimen kentän kaltainen. Sitten seuraa vaihe, jossa tämä kenttä alkaa kutistua kokoon. Lapsi alkaa kehittää tietoisuutta siitä, mikä on “minua” ja mikä ei ole “minua”. Kun kyse on fyysisestä puolesta, tämä on selvää: kaikki mikä voi tehdä kipeää tai mitä voi liikuttaa, kuuluu kehoon, muu ei kuulu.

Mutta kun kyse on sisäisestä maailmasta, ero ei ole lainkaan niin selvä. Lapsen ympärillä olevien ihmisten tuntemukset ja ajattelu vaikuttavat suureksi osaksi siihen, mitä lapsi tuntee ja ajattelee. Näin ollen tänä tietoisuuden supistumisen aikana monet pelot ja ideat omaksutaan lapsen ympäristöstä, ja niistä tulee osa lapsen energiakenttää. Lopulta asetetaan raja ulkoisen maailman ja sisäisen maailman välille. Syntyy persoona: vanhojen, maallisten energioiden ja henkilön oman korkeamman sieluenergian sekoitus. Sen vuoksi persoonamme on täynnä ristiriitoja oleva tynnyri. Koemme vastakkaisia impulsseja ja sisäisiä jännitteitä, ja tämän jälkeen kamppailemme näiden jännitteiden poistamiseksi. Sisäinen kamppailu nousee vanhojen, omaksuttujen ja uusien, tänne tuotavien energioiden eli pimeyden ja valon välille. Mutta kamppaileminen ei ole ratkaisu ja lopulta se pelkästään korostaa sisäistä jännitettä. Vanhoja pelkoja ja ideoita ei voiteta kamppailulla. Vanhaa ei voida voittaa tai tukahduttaa: se voidaan vapauttaa vain sisäisellä valollamme, rakkaudella ja ymmärryksellä.

Mitä nuo lapsina tahtomattamme omaksut vanhat uskomukset ja pelot ovat ja miten ne sotivat sielumme mielihaluja vastaan? Olen vastaanotollani havainnut, että suuri osa tästä on peräisin pelkoon pohjautuvista uskonnoistamme, jotka kuvaavat ihmiskunnan huonoksi ja syntiseksi. Hauskan pitäminen ja olostaan nauttiminen katsotaan synniksi. Hyväksyttävää on vain kovan työn tekeminen, vakavuus ja nöyränä oleminen. Laiskuus on paholaisen työkalu. On siunatumpaa antaa kuin ottaa vastaan. Elämältä ei voi odottaa paljon muuta kuin työn tekemistä ja nautinnosta pidättäytymistä. Seksuaalisuus tulee tukahduttaa. Jos et noudata näitä ennalta määrättyjä sääntöjä, joudut helvettiin. Näihin sääntöihin kuuluvat sellaiset asiat kuin tiettyyn kirkkoon kuuluminen, rituaalien suorittaminen, hyväksyttävien vaatteiden pitäminen, jne. Lyhyesti sanoen kaikenlaiset säännöt, jotka laittavat meidät laatikkoon, mentaaliseen vankilaan. Mutta ihmiset, ja varsinkaan lapset eivät pysty täysin tukahduttamaan spontaanista luonnettaan, vaan he tekevät asioita, joista he nauttivat. Sääntöjen luoma paine kuitenkin sisäistetään ja niiden rikkominen aiheuttaa syyllisyyden tunteita. Ihminen alkaa tuomita itseään siitä, millainen hän luonnostaan on. Alkujaan iloisesta ja spontaanista lapsesta tulee synkkämielinen, kovasti työtä tekevä aikuinen, jonka mielestä elämästä nauttiminen on syntiä ja joka tuntee jatkuvaa syyllisyyttä. Lyhyesti sanoen lapset opetetaan tuntemaan syyllisyyttä, koska he ovat sellaisia kuin ovat.

Yllä mainitut asiat saattavat näyttää viittaavan pikemminkin menneisyyteen kuin nykyaikoihin. Kirkkojen valta on vähentynyt ja jäljellä olevat kirkot saarnaavat yleensä vähemmän jyrkkiä oppeja. Ajatuksena on, että jonkun toisen kirkon jäseninä olevat ihmiset – tai jopa ateistit, jotka on tuomittu päätymään helvettiin – päästetään hiljalleen menemään. Toisena muutoksena on, että nykyään yhä useammat ihmiset onnistuvat pitämään hieman kiinni oman alkuperänsä energiasta, sielunsa energiasta. Kuinka erilaista onkaan olla siinä toisessa ilmapiirissä, jossa me aina koemme luonnollista, pyyteetöntä rakkautta. Onneksi tämän kaltaisten ihmisten takia maailma on muuttumassa. Jos otetaan esimerkiksi se tapa, jolla lapsia kasvatetaan tänä päivänä, yhä useampaa lasta kunnioitetaan sellaisena kuin hän on. Vain sata vuotta sitten lapsi nähtiin kuria ja muokkausta tarvitsevana. Nykyaikana on helpompi pysyä uskollisena syvimmille mielihaluillemme ja tunteillemme.

Erittäin herkkien ja kehittyneiden ihmisten paradoksi

Olen vastaanotollani huomannut jotakin paradoksaalista. Useimmiten nimenomaan erittäin herkillä ihmisillä, joilla on luonnostaan lempeää ja valoisaa energiaa, on hyvin vanhoja ja pimeitä energioita. Ja useimmiten noilla ihmisillä on alemmuuden ja syyllisyyden tunteita. Vaikka heillä on luontainen halu ottaa yhteyttä sydämen ja hengen ilmapiiriin, heillä on taakkana arvottomuuden ja ahdistuksen raskaita tuntemuksia. Mikä sen aiheuttaa?

Erittäin herkät ihmiset inkarnoituvat Maahan hyvin kehittyneen ja hienostuneen tietoisuuden kanssa. He ovat luonnostaan empaattisia ja herkkiä toisten kärsimyksille ja ongelmille. Sen vuoksi he lapsina aistivat vanhempiensa ongelmia hyvin syvällisesti, mikä saa heidän voimistuneen tietoisuutensa hyvin vastaanottavaksi vanhempiensa taakkana oleville raskaille energioille. Lisäksi näillä lapsilla on hyvin vahva halu auttaa vanhempiaan. He eivät halua mitään muuta niin kovasti kuin auttaa vanhempiaan kantamaan näiden ongelmia ja ratkomaan niitä. Tämä selittää heidän energiakentässään olevien hyvin valoisien ja pimeiden energioiden paradoksin. Koska heidän energiakenttänsä olivat jo hyvin laajentuneita vastasyntyneinä, näissä kentissä oli myös paljon enemmän tilaa, johon heidän ympäristönsä raskaat ja pimeät energiat mahtuivat. Kun tällainen laajentuneempi kenttä alkaa supistua kokoon, herkkä lapsi omaksuu ympäristönsä energioita paljon enemmän kuin useammat muut lapset.

Koska nämä lapset haluavat auttaa vanhempiaan niin vahvasti, he eivät anna itselleen tilaisuutta todelliselle lapsuudelle. Kun he alkavat kantaa vanhempiensa taakkoja, he eivät todella enää ole lapsia. Ja koska heillä ei ole tilaisuutta todelliseen lapsuuteen, heidän alkuperäinen energiansa, joka on yleensä hyvin rakastavaa ja iloista, ei pysty maadoittumaan kunnolla. Sen vuoksi herkkien, henkisesti suuntautuneiden ihmisten aikuiselämä muuttuu kamppailuksi vanhojen pelkojen ja syyllisyyden tunteiden kanssa.

Kun he aikuisina saavat kosketuksen sisäiseen lapseensa, he näkevät harvoin iloisen ja huolettoman lapsen. Usein se on piilossa pimeän huoneen nurkassa täysin laiminlyötynä. Jos emme voi lapsena nauttia lapsuudesta, koska olemme ottaneet liikaa vastuuta itsellemme, myöhemmin elämässä meillä on vaurioitunut sisäinen lapsi, jonka maadoittumiskyky on heikko. Tarvitsemme terveen sisäisen lapsen nauttiaksemme elämästä. Se on onnellisuutemme, riemumme ja iloisuutemme lähde ja kykymme kokea ihmeitä ja aitoa kiitollisuutta elämän yksinkertaisista asioista.

Jos katsot leikkiviä lapsia, voit huomata kuinka luonnollisesti ja estottomasti he pystyvät nauttimaan elämästä ja kuinka he uppoutuvat nykyhetkeen. Usein me luulemme, että noiden kykyjen menettäminen on aikuiseksi kasvamisen luonnollinen lopputulos, mutta se ei ole totta: se on tulosta sisäisen lapsemme tukahduttamisesta. Vapauttaaksemme sisäisen lapsemme meidän on käytävä vanhemmiltamme perittyjen vanhojen syyllisyyden tunteiden kimppuun. Syyllisyyden tunne pysyy meissä kuin musta pilvi, jopa niissä ihmisissä, jotka eivät ole uskonnon parissa kasvaneita. Monilla ihmisillä, ateistit mukaan lukien, on jotenkin se käsitys, että he ovat huonoja ja syntisiä ja että tulevaisuudella ei ole heidän varalleen mitään hyvää. Moralisointia on kaikkialla ympärillämme.

Me kaikki kannamme menneisyyden taakkaa. Siitä syystä kulttuuriamme kutsutaan syyllisyyden kulttuuriksi. Olemme ihmisiä ja siksi teemme paljon virheitä. Ja jotenkin me aina tunnemme siitä syyllisyyttä johtuen kulttuurimme “ohjelmoinnista”.

Syyllisyydestä irti päästäminen ja uudelleen syntyminen

Miten sitten voimme tulla toimeen näiden syyllisyyden tunteiden kanssa? Tämä on erityisen tärkeää hyvin herkille ihmisille, jotka ovat ottaneet synnin ja arvottomuuden raskaat energiat syvälle omiin energiakenttiinsä. Kuinka pääsemme eroon näistä vanhoista pelkoon perustuvista kaavoista vapauttaaksemme itsemme niistä? Tärkeimpänä asiana on tajuta se, että nuo syyllisyyden tunteet ovat aina siirtyneet meihin ihmisiltä, jotka kärsivät samoista syyllisyyden tunteista, eli useimmiten yhdeltä tai molemmilta vanhemmiltamme. Auttamalla vanhempiamme me autamme itseämme. Mutta tässä tapauksessa tarkoituksena ei ole muuttaa “ulkoisia vanhempiamme”, vaikka he olisivat vielä elossa. Päinvastoin, meidän tulisi yrittää hyväksyä vanhempamme sellaisina kuin he ovat. Tarvitaan “sisäisten vanhempiemme” muuntamista eli niitä lapsuutemme vanhempia, jotka yhä elävät sisällämme ja tukahduttavat sisäistä lastamme vanhoilla, raskailla energioillaan.

Jos kysyn asiakkaalta: “Kuka se henkilö on, joka sanoo sinulle, että et tee asioita oikein tai että et ole tarpeeksi hyvä?” Yleensä heillä pulpahtaa mieleen toisen vanhemman kasvot. Tutki seuraavaksi mikä vaikutus vanhempiesi energialla on ollut elämääsi ja kehoosi. Mitkä ajatukset olet omaksunut isältäsi, äidiltäsi tai molemmilta? Mitkä käskyt, ristiriidat, mitkä pelot? Missä ne ovat tukkineet energiasi ja aiheuttaneet tietyille kehosi osille kramppeja tai puutumista? Sitten syvällä sisimmässäsi näet toisen vanhempasi seisovan negatiivisten ja raskaiden energioiden lähteenä. Aisti, että jos onnistut muuttamaan kyseisen vanhemman syvällä sisälläsi, annat itsellesi uudet juuret, jotka ravitsevat sinua rakkaudella pelon iskostamisen sijasta. Sisälläsi syntyy sisäiselle lapsellesi tilaa, jossa se voi leikkiä vapaasti. Näin tehden sinulla on lopulta positiivinen vaikutus “ulkoisiin vanhempiisi”. Värähtelet erilaista energiaa heitä kohtaan ja sillä on myönteinen vaikutus heihin.

No miten muutat sisälläsi olevia vanhempia? Kokeile seuraavaa keinoa: Kuvittele tuntevasi isäsi energian sisäisen äänen takana, joka sanoo sinulle, että et tee asioita oikein tai että sinulla on kaikenlaisia velvollisuuksia hoidettavana. Mene takaisin menneisyyteen ja kuvittele isäsi pieneksi pojaksi. Millainen poika hän on? Mitkä ovat hänen unelmansa, hänen pelkonsa? Aisti kuinka häneen vaikuttavat hänen vanhempiensa pelot, ne raskaat energiat siltä ajalta, jolloin hän syntyi. Käsitä sitten sisäisessä maailmassa, ettei ole olemassa sellaista asiaa kuin aika. Lähesty isääsi hänen ollessaan poika. Nyt sinä olet vanhempi, opettaja, ja isäsi on se lapsi. Helli häntä, anna hänelle pyyteetöntä rakkauttasi ja rohkaise häntä. Kerro hänelle, että hän on hyvä juuri sellaisena kuin on, ja auta häntä vapautumaan peloistaan ja yksinäisyydestään. Tiedostat hänen syyllisyyden tunteensa ja näet selvästi, että se ei ole oikeutettua. Ota nyt yhteys pyyteettömän rakkauden ilmapiirillä, joka on alkujaan sekä hänen että sinun – se on parantumisen lähde. Anna tämän pyyteettömän rakkauden ilmapiirin virrata isääsi kohti ja näytä hänelle se energia. Tee sitten sama asia äitisi kanssa.

Palaa tämän jälkeen takaisin sisäiseen lapseesi. Ymmärrä, että aika kuuluu ulkoiseen maailmaan: sisäisessä maailmassa on vain ikuinen nyt. Lapsi, joka kerran olit, on yhä läsnä sisäisenä lapsenasi. Katso miten tällä lapsella menee. Kun olet vapauttanut itsesi vanhempiesi vanhoista, raskaista energioista, sisäinen lapsesi voi jälleen olla lapsi ja nauttia elämästä. Kysy lapselta mitä se haluaa, kuuntele sitä, ja anna sillä tilaisuus ja tilaa leikkiä ja nauttia elämästä. Menkää tekemään yhdessä asioita, joista lapsi nauttii. Jos toistat tämän harjoituksen säännöllisesti, sisäinen isäsi ja äitisi alkavat muuttua sisälläsi, heistä tulee nuorekkaampia, vapaampia ja rakastavampia, ja sisäinen lapsesi saa tilaa elää ja olla jälleen lapsi.

Löysin asiaankuuluvan lainauksen saksalaisen kirjailija Ernst Jungerin päiväkirjoista. Hän kirjoittaa päiväkirjassaan 1. maaliskuuta 1944: “Elämä on jatkuvaa suvunjatkamista. Elämämme aikana yritämme saada sisällämme olevan isän ja äidin yhteen. Se on meidän todellinen tehtävämme, josta sekä sisäiset konfliktimme että onnistumisemme kumpuavat. Sitä seuraa uusi syntymämme.” Fyysinen kehomme on syntynyt vanhempiemme fyysisestä yhdistymisestä. Energiamielessä meissä on kumpaakin vanhempaa. Heidän energioillaan on syvällinen vaikutus omiin mies- ja naispuolisiin energioihimme. Siksi vanhempiemme välinen epäharmonia johtaa yleensä huonoon suhteeseen sisäisen naisemme ja sisäisen miehemme välillä. Mutta jos vapautamme sisäiset vanhempamme – parannamme ja tuomme heidät rakkautemme valoon – he tapaavat toisensa henkisesti sisällämme: tapahtuu sisäisen miehemme ja sisäisen naisemme liitto. Tämän liiton tuloksena on toinen syntymämme, henkinen syntymämme. Tämä toinen syntymä ei ole mitään muuta kuin sisäisen lapsemme vapauttaminen, jotta se pääsee kokonaan elämäämme. Vain silloin voimme aidosti olla läsnä Maan päällä koko sielustamme.

© Gerrit Gielen
www.jeshua.net/fi

Suomennos: Tapio Närhi