Gerrit Gielen

Luomakunta: mies- ja naispuolisten energioiden yhteistoimintaa

Alussa tapahtui luominen: aika ja tila luotiin siitä, mikä on Yksi. Siitä seuraa monimuotoisuutta: elämä kehittyy loputtomiksi muodoiksi; tutkittavana on ääretön määrä kokemusten, elinpiirien, ulottuvuuksien ja maailmojen kenttiä. Se nostaa esiin kysymyksen: Miksi luomakunta tehtiin?

Ykseys sisältää kaiken, ja jotta tiedostaisitte vain osan siitä ykseydestä, luomakunta on tarpeen. Otetaan esimerkki: valkoinen valo on kaikkien värien summa. Jotta kokisimme yksittäisiä värejä, me voimme jakaa valkoisen valon osiin prismalla. Kutsun tätä valkoisen valon hajaantumista kaikkiin sateenkaaren väreihin luomakunnaksi: ykseydestä luodaan monimuotoisuutta.

Vasta kun olemme kokeneet kaikkien yksittäisten värien kauneuden ja ominaisuudet, me todella ymmärrämme mikä on valkoista. Luomakunta – moninaisuuden luominen – on peräisin itsetietoisuuden halusta. Ymmärrämme kokonaisuuden vasta sitten, kun olemme todella kokeneet kaikki yksittäiset osat. Voimme verrata tätä matkaan, jota kuljemme elämämme aikana. Lapsena ymmärsin miltä tuntui olla lapsi, mutta en vielä tiennyt miltä tuntui olla rakastunut teini tai miltä tuntui olla naimisissa oleva mies tai isä. Tarvitsen kaikki nuo kokemukset, jotta todella ymmärrän kuka olen ihmisenä ja jotta todella löytäisin rauhan itsessäni.

Tällä mahtavalla tutkimusmatkalla, mikä on luomisen tarkoitus, keskeisiä rooleja näyttelee kaksi voimaa: mies ja nainen. Miespuolinen voima on ulospäin suuntautuva, tiedonhaluinen energia, joka on seikkaileva ja joka haluaa kokea ja ymmärtää kaikki asiat. Tässä voimassa on perusta ajan ja tilan ilmaantumiselle. Naispuolinen energia luo sisäisen ykseyden tajun. Naispuolisen energian kautta ihmiskunta on yhteydessä ykseyteen (Yksi), ja miespuolisen energian kautta se on yhteydessä monipuolisuuteen (tavallinen kansa). Naispuolinen osa liittyy sisäiseen maailmaan, ja miespuolinen osa ulkoiseen maailmaan, ilmentämään todellisuutta.

Miespuolinen energia varmistaa, että se, mikä on ainutlaatuista ja yksilöllistä, voidaan kokea kaikessa, kun taas naispuolinen energia varmistaa yhdentymisen ja liittoutumisen. Ilman naispuolista energiaa, joka yhdistää yksilöiden ainutkertaiset kokemukset suuremmaksi kokonaisuudeksi, ne häviäisivät yön pimeyteen.

Kaksinaisuus nousee esiin, kun elävä olento alkaa samastua liikaa jompaankumpaan puoleen. Ihmiskunnan nykytilassa miespuolinen energia on samastumisessa hallitsevana osapuolena. Seurauksena on naispuolisen energian tukahtuminen, jolloin menetetään sisäinen yhteydessä oleminen. Minä-aistimus on liian vahva: ego näkee itsensä joutuneen sellaiseen universumiin, jota ei enää koeta suojaavana äitinä. Silloin se tuntee itsensä pieneksi ja uhatuksi, ja reagoi kasaamalla mahdollisimman paljon valtaa siitä universumista.

Kun naispuolinen osa on hallitsevana energiana, liikaa huomiota kiinnittyy sisäiseen maailmaan, mikä aiheuttaa kaksinaisuutta ulkopuolisen maailman suhteen. Sisäinen, henkinen maailma nähdään silloin korkeampana ja ylivoimaisempana moninaisuuden ja lukuisten muotojen ulkoiseen todellisuuteen verrattuna.

Paratiisi: nais- ja miespuolisen osan välinen tasapaino

Ihmiskunnan historiasta voimme nähdä miten kaksinaisuus toimii. Esihistoriallisessa menneisyydessä mies- ja naispuoliset energiat olivat tasapainossa. Tuolloin ei ollut maita eikä rajoja. Se oli Lemuriaksi kutsutun maallisen paratiisin aikaa. Minussa on jälkiä ajasta, jolloin minä muiden enkeliolentojen tavoin olin touhukkaasti valmistelemassa Maata ihmisten tuloa varten.

“Se oli kuin kaunista unta kauan, kauan sitten. Olimme säteileviä enkeliolentoja. Yhteistyössä Maa-äidin kanssa me loimme luontoa. Meille aika kului melko erilaisella vauhdilla: näimme luomiemme kasvien nousevan esiin silmiemme edessä. Ahkeroimme valmistelemassa Maata ihmiskunnan tuloa varten. Se oli toivon ja rakkauden aikaa. Ajattelimme, että Maasta tulisi kaunis leikkikenttä, jossa olennot, joilla on yksinkertainen, lapsenomainen tietoisuus, voisivat tutkia elämää nautinnollisella tavalla. Paikka, jossa ihmiset nauttisivat rakastamalla toisiaan ja luontoa. Kuinka väärässä olimmekaan. Mikä meni niin kauheasti pieleen? “

Tuolloin Maata kansoittavat ihmiset tunsivat elämän sisäisen yhteenkuuluvuuden ja tiesivät, että Maa-äiti oli jokaista varten. Ihmiset elivät harmoniassa luonnon kanssa. Maapallo ilman tavoin oli kaikkia varten, mutta me emme omistaneet sitä. Samaan aikaan elämä oli tutkimusmatkaa, riemastuttavaa seikkailua. Jokaiselta vuorelta avautui uusi näkymä, jokaisen horisontin takaa löytyi uutta maata uusine tutkittavine kokemuksineen.

Ihmiskunta luotiin hyvin uteliaaksi ja tiedonhaluiseksi. Tuolloin ihmisillä oli elämäniloinen, jokseenkin lapsenomainen tietoisuus. He nauttivat elämästä spontaanilla ilolla, jota näemme vain lapsissa. Heidän tietoisuutensa oli laajempi kuin meillä: he pystyivät kommunikoimaan eläinten, kasvien, vuorien ja jokien kanssa. Heille oli luonnollista olla yhteydessä henkioppaiden ja eetteriolentojen kuten keijujen ja menninkäisten kanssa. Heillä oli hyvin erilainen ajan käsitys ja he elivät päivästä päivään.

Tässä kehittyvässä ihmiskunnassa oli luonnollinen rytmi, jossa nais- ja miespuoliset energiat olivat vuoroin enemmän tai vähemmän hallitsevina. Kunkin keksimis- ja tutkimusvaiheen jälkeen tuli sisäistämisvaihe. Aivan kuten ihminen juoksee vuoroin vasemmalla ja oikealla jalalla. Mutta sitten mentiin vikaan.

Paratiisin loppu: käärme ja kaksinaisuuden esiintulo

Raamatussa tätä vaihetta kuvataan symbolisella tarinalla Eevasta, jota käärme houkutteli maistamaan omenaa, joka antaa ihmisille tiedon hyvästä ja pahasta.

Mikä meni pieleen? Ihmiskunta kokonaisuudessaan on miespuolinen laji, joka keskittyy tutkimiseen ja seikkailuun. Tästä syystä ihmiskunnassa itsessään oli halu vapautua enemmän henkimaailmasta. Ihmiset halusivat lähteä seikkailemaan ja tutkimaan. Vähitellen ihmiskunta juurtui syvemmälle Maahan ja aineeseen. Yhteydestä oppaisiin – ihmiskunnan mukana seuraaviin enkeleihin – ja henkimaailman huomioimisesta tuli vähemmän tärkeää. Naiset, jotka luonnostaan olivat sisäiseen maailmaan keskittyneempiä, olivat miehiä taitavampia luomaan tämän yhteyden, ja jotkut naiset olivat siinä parempia kuin toiset.

Jälkimmäinen ryhmä oli hyvin tärkeä yhteiskunnalle, ja siten syntyi papittarien luokka. Kun näiden papittarien ja ihmiskuntaa seuraavien enkeleiden henkisen maailman välinen kuilu kasvoi, syntyi mahdollisuus ottaa yhteys toisiin lähteisiin, joilla oli vähemmän kehuttavia tarkoitusperiä. Matelijaenergiat (Raamatun käärme) halusivat heikentää ihmiskuntaa hajauttamisen kautta.

Papittaria houkuttivat seuraavat aatteet: sisäinen maailma on tärkeämpi kuin ulkoinen, ja sisäiseen maailmaan virittyneemmät naiset ovat parempia kuin miehet ja ovat oikeutettuja johtamaan miehiä. Tällaiset ajatukset hivelivät heidän egoaan, ja vähitellen he alkoivat hyväksyä tämän dualistisen maailmankäsityksen. Naisia ja sisäistä maailmaa pidettiin ylempiarvoisina edustamassa “korkeampaa”. Miehiä ja ulkoista maailmaa pidettiin alempiarvoisina edustamassa “alempaa”. Tämä oli se omenan puraisu: kaksinaisuus, niin kutsuttu tieto hyvästä ja pahasta juurtui väkevästi ihmiskunnan mieleen.

Papittaret alkoivat pitää itseään yhä tärkeämpinä ja halusivat kauniimpia temppeleitä ja koteja itselleen. Syntyi yhteisöjä, jotka pysyivät yhdessä paikassa. Ihmiskunta lakkasi vaeltamasta ja tutkimasta uusia asioita, ja naiset pysyivät vallassa pitkän aikaa. Miehiä pidettiin yhä enemmän alempiarvoisina olentoina, ja heitä jopa kohdeltiin orjina.

Naisten hallinta ja miesenergian haavat

Alkoi kuningatarpapittarien aika. He julistivat kaksinaista maailmankäsitystä, joka oikeutti heidän valtansa ja auktoriteettinsa sekä naisten välttämättömän ylivertaisuuden miehiin verrattuna. He väittivät, että totuus on ainoastaan sisäisessä maailmassa, ja että vain naisilla oli pääsy tuohon totuuteen. Ulkoinen maailma esitettiin pahana, vaarallisena ja houkuttelevana, ja ihmisiä oli heidän oman etunsa vuoksi suojeltava tältä pahalta maailmalta.

Tällä idealla oli neljä kauaskantoista seurausta, jotka aiheuttaisivat syvät haavat miespuoliseen energiaan.

Ensimmäinen haava: kauneuden menettäminen

Yhdessä paikassa eläminen edellytti tehokasta maanviljelystä ja raskasta työtä: miesten työtä. Siten miesten luontaista seikkailunkaipuuta, jota jo pidettiin epäilyttävänä, tukahdutettiin entisestään. Tuo kaipuu ei sovi yhteen raskaan ja pitkästyttävän työn, kuten pellon kyntämisen ja viljan puinnin kanssa.

Hyvänä miehenä olemisen mielikuva muuttui: hänen oli oltava luotettava ja kova työntekijä, jolla ei ollut juurikaan aikaa ajatteluun. Seikkailunhaluisia miehiä pidettiin kulkureina ja kiertolaisina, jotka olivat vaaraksi yhteiskunnalle. Kaikenlaiset oman aikamme ilmaukset viittaavat edelleen tähän: “Ei työ tapa, vaan työtapa.” “Ihmisen täytyy hankkia elantonsa otsa hiessä.” “Laiska ihminen on pirun päänalunen.”

Kuitenkin miesten seikkailunhalu on loppujen lopuksi halua kokea maailmankaikkeuden kauneutta ja ihmeitä. Tukahduttamalla tämän halun syntyi miespuolisen energian ensimmäinen haava: menetettiin kyky arvostaa kauneutta. Miehet oppivat, että elämän kauneudesta nauttiminen, seikkailemaan lähteminen ja elämän uusien tapojen tutkiminen, luomisen ja keksimisen halu olivat kaikki “pahoja” piirteitä, jotka tulisi tukahduttaa. “Hyvä” mies on erittäin kova työntekijä, joka ei kysele turhia.

Näemme yhä tämän ajattelutavan seurauksia. Katselkaa nykyaikaisia kaupunkeja, joita lähes yksinomaan kovasti työtä tekevät miehet ovat suunnitelleet ja rakentaneet, ja huomatkaa niiden värien ja kauneuden puute. Me näemme yhä kaikkialla ympärillämme vain hallitsematonta miesenergiaa, joka ei pääse rauhaan eikä näytä tietävän mitä se haluaa.

Tämän kehityksen myötä miesten vastuulla oli lähes kokonaan ruoan hankkiminen, mikä teki heistä tärkeämpiä yhteiskunnan sisällä.

Toinen haava: rakkauden menettäminen

Papitarkastin kaksinaisen maailmankäsityksen takia ulkoinen maailma nähtiin yhä vaarallisempana. Yhteisöt jäivät yhteen paikkaan ja tarvitsivat suojelijoita. Sekin oli miesten tehtävä: metsästäjistä tuli sotureita. Kuitenkaan soturilla ei metsästäjästä poiketen voi olla tunteita. Soturilla, joka tappaa toisen ihmisen, ei voi olla tunteita uhriaan kohtaan. Hän ei voi sallia mieleensä tulevan ajatusta, että hänen tappamansa ihminen oli kerran vauva, jolla oli äiti, joka on rakastanut tätä hyvin paljon ja halunnut tälle parasta. Soturi ei voi ajatella: “Nyt olen tappanut jonkun äidin lapsen. Miten se vaikuttaa äitiin? Mitä hän tuntee kuullessaan lapsensa kuolemasta? Kuinka monta kyyneltä hän vuodattaa?” Soturi, jolla on empatiaa, ei voi olla soturi.

Hyvä soturi tukahduttaa sydämen energian ja toimii hyvin dualistisesta maailmankatsomuksesta käsin: toinen, vihollinen, on paha. Vastustaja ei itse asiassa ole ihminen ja sen vuoksi saan tappaa hänet. Tästä asenteesta oli tietenkin seurauksena kaksinaisuuden lisääntyminen maailmassa. Maailmaan tuli yhä enemmän taisteluja, lisää sotia, ja lisää rajoja. Ja siten sotureista – miehistä – tuli yhä tärkeämpiä; miehistä, jotka olivat menettäneet yhteyden sydämeensä.

Tämä on miespuolisen energian toinen haava, sydämen haava: rakkauden menettäminen. Mies, joka kuolettaa empatiansa, tuntee itsensä yksinäiseksi ja eksyneeksi suureen, tyhjään ja vihamieliseen universumiin.

Kolmas haava: viisauden menettäminen

Vakiintuneissa yhteisöissä muutos ja uudistuminen nähtiin epäilyttävänä. Vallasta tuli konservatiivista: valta kulkee käsi kädessä muutospelon ja joustavuuden puutteen kanssa. Luonnollinen rakkauteen perustuva henkisyys muuttui yhä enemmän pelkoon pohjautuvaksi kaksinaiseksi uskoksi kaikenlaisine sääntöineen hyvästä ja pahasta. Kun henkisyydestä tulee vakiintunut uskonto, tarvitaan viranhaltijoita, jotka voivat panna sääntöjä täytäntöön tarvittaessa väkipakolla, ja tämä tukahduttaa innovaatiota. Myös tästä tuli miesten tehtävä. Totuutta ei enää pidetty elävänä ja rakastavana energiana, joka avautuu eteemme dynaamisesti ja näyttää aina uusia puolia. Totuus esitettiin miesten määräämänä säännöstönä. Tuohon aikaan näemme autoritaaristen uskontojen esiintulon, joissa totuus laadittiin kerralla ja kaikille, ja jos olit eri mieltä, olit paha tai syntinen.

Koska uskonnon määräysten ylläpito osuu yhteen kyseisen uskonnon edistämisen kanssa, viimeksi mainittu oli myös yhä enemmän miesten hommaa. Nyt miehet olivat henkisyyden auktoriteetteja. Tämä vahvisti sitä suuntausta, että miehet olivat tärkeämpiä ja voimakkaampia. Autoritaarisilla uskonnoilla on kuitenkin vähän yhteistä viisauden ja totuuden kanssa. Näin syntyi miespuolisen energian kolmas haava: viisauden menettäminen. Ihmiskunta kärsii yhä kovasti siitä ajatuksesta, että muutos on pahasta ja että totuus on kerralla asetettu sääntökirjaksi kaikkia varten.

Neljäs haava: hellän seksuaalisuuden menettäminen

Sukupuolten välisen kasvavan jännitteen vuoksi seksuaalisuuden kokeminen joutui myös paineenalaiseksi: oli yhä vähemmän tilaa rakkaudelle ja hellyydelle. Kun miehiä hallitsevien papittarien aikaan pidettiin alempiarvoisina, seksi miehen kanssa nähtiin välttämättömänä pahana. Ja niin naiset alkoivat tukahduttaa omaa seksuaalista energiaansa. Miehille seksiin liittyi yhä enemmän tukahdutetun kiukun ilmaus. Kun se alkujaan oli naiseen kohdistuvan rakkauden ilmaus, nyt siitä tuli väkivallan ilmaus. Himo ja patoutunut kiukku alkoivat osua yksiin: miesten seksuaaliset fantasiat olivat usein väkivaltaisia.

Näin syntyi neljäs haava: seksuaalisuuden haava. Niistä ajoista lähtien seksuaalisuus on enemmän liittynyt torjuttuihin tunteisiin kuin miehen ja naisen väliseen rakkauteen.

Miespuolisen hallinnan esiintulo

Koska papittaret eivät enää julistaneet elävää henkisyyttä, lopulta heistä tuli tarpeettomia. Autoritaarisen kaksinaisen uskonnon jäykät säännöt voivat toimia ilman naisten rakkautta ja intuitiota.

Koska miehet olivat vähitellen vastuussa ruoan hankkimisesta, yhteisön suojelemisesta ja “kuolleen” henkisyyden tiukasta voimaan saattamisesta, he pääsivät niskan päälle. Miespuolisesta energiasta tuli vallitseva, ja se jatkuisi pitkän aikaa.

Dominoiva miespuolinen energia oli kuitenkin haavoitettua miesenergiaa: esiin tuli mies, joka oli menettänyt kauneudentajunsa, sydämensä ja viisautensa. Naiset nähtiin alempiarvoisina seksiobjekteina ja he joutuivat usein väkivallasta nousevien vääristyneiden seksuaalisten tunteiden uhriksi. Naiset muistuttivat miehiä tunteista, ja tunteet olivat vaarallisia ja pahoja, joten naiset olivat pahoja. Koska totuus varmistettiin säännöin ja käskyin, naisten luonnolliset intuitiiviset ja henkiset kyvyt nähtiin pahoina ja vaarallisina. Noina päivinä alkoivat kauheat noitien roviolla polttamiset, mitä joissakin paikoin maailmaa yhä tapahtuu. Naisten oikeuksia vähennettiin ja heitä sorrettiin yhä enemmän. Lopulta heidät katsottiin sopiviksi vain synnyttämiseen ja lasten kasvattamiseen. Keskiajalla monet teologit olivat jopa sitä mieltä, että naiset olivat sieluttomia olentoja.

Paratiisi oli hylätty: tuli sotien, julmuuden, jakautumisen ja vääryyden aika, joka iskisi syviä haavoja naispuoliseen energiaan. Sisäisesti jakaantunut ihmiskunta ei enää pystynyt suojelemaan itseään. Käärme oli saavuttanut tavoitteensa: ihmiset eivät enää olleet yhteydessä elävään totuuteen ja altistuivat väärille ajatuksille. Kaksinaisen maailmankatsomuksen hyväksyvä ihminen pelkää, ja pelkäävää on helppo manipuloida: häneen iskostetaan ajatus, että jos hän ei kuuntele sinua, hän joutuu pelkäämänsä asian uhriksi.

Maapallon ulkopuoliset vaikutteet ja Atlantiksen synty

Feminiinisyyttä halveksivat ihmiset ovat haavoittuvia. He kaipaavat jotakin korkeampaa ja opastusta, mutta samaan aikaan he hyljeksivät naispuolisen energian tarjoamaa luonnollista ratkaisua: omaan intuitioon ja sisäiseen tietoon luottamista. Sitten he löytävät väärän ratkaisun: ulkopuolisen maailman voimat, jotka väittävät olevansa “korkeampia”. Silloin heistä tulee täysin avoimia manipuloinnille.

Menneisyydessä tämän haavoittuvuuden seurauksena oli, että ihmiskunta tuli kaikenlaisten galaktisten voimien leikkikaluksi. Sisäisen naispuolisen energiansa menettäneet ihmiset tulivat helposti teknisesti edistyneempien sivilisaatioiden ihmeiden ja voimien valloittamiksi. Pian ihmiskunta piti näiden sivilisaatioiden edustajia jumalina. Ihmiskuntaa manipuloitiin kaikin mahdollisin tavoin, myös geneettisesti. Tältä ajalta ovat peräisin tarinat vanhoista jumalista, kuten tunnetuista kreikkalaisen maailman jumalista kaikkine inhimillisine virheineen ja julmuuksineen. Vastaus kysymykseen: “Olivatko jumalat astronautteja?” (Erich von Dänikenin kirjan otsikko), on mielestäni “Kyllä.”.

Tämä sorron aika päättyi, kun eräs maapallon ulkopuolisten sielujen edistynyt ryhmä päätti elää Maassa ja auttaa ihmiskuntaa kehittymään. He loivat eräänlaisen superihmisten lajin, joka tunnetaan myös atlantislaisina eli tähteläisinä. He olivat fyysisesti Maan ihmisiä pitempiä ja heillä oli mahtavat älylliset kyvyt: myös heidän kolmas silmänsä oli erittäin kehittynyt. Heillä oli kaksi tavoitetta: vapauttaa ihmiskunta ja maapallo ei-toivotuista vieraista vaikutteista ja saada ihmiskunta jälleen yhteyteen luonnollisen henkisyytensä kanssa. Viimeksi mainittu piti saavuttaa palauttamalla mies- ja naispuolisten energioiden tasapaino.

Atlantiksen aikakausi oli alkanut: ihmiskunnan historian ajanjakso, jota kesti noin satatuhatta vuotta. Tänä aikana inkarnoituneiden maapallon ulkopuolisten olentojen (jotka pitivät itseään valaistuneina ihmiskunnan johtajina – niin sanottuna henkisenä hierarkiana) ja ihmiskunnan enemmän tai vähemmän tiedostamattomien jäsenten välillä vallitsi tiukka ero. Tähteläiset eli atlantislaiset tulivat kasvotusten Maan ihmisten kanssa.

Kuitenkin Atlantiksen syntymässä oli mukana myös sen kukistumisen siemenet. Vapauttaakseen ihmiskunnan vieraista vaikutteista Maan tähteläiset ihmiset muodostivat valtavan herruuden: he olivat hallitseva luokka ja pitivät Maan ihmisiä alamaisinaan. Tämä oli ristiriidassa heidän henkisten tarkoitusperiensä kanssa. Vallan käyttäminen Maan ihmisiin ei sopinut yhteen heidän aikomukseensa vapauttaa nuo samat ihmiset sisäisesti. Tähteläisten henkisyys ei aidosti ollut sydämestä lähtöisin. Siinä oli mukana vallan motiiveja.

Atlantislaiset näkivät Maan ihmiset yhä enemmän tyhminä olioina, jotka soveltuivat vain orjatyöhön. He alkoivat nähdä itsensä yhä enemmän ylivertaisina ja käyttivät yhä useammin kolmannen silmänsä valtaa väärin. Lisäksi atlantislaisten pitäessä miehiä ja naisia tasavertaisina, näin ei kuitenkaan ollut asian laita heidän alamaistensa eli Maan ihmisten osalta. Näille mies oli hallitsevassa asemassa. Tämä sopi atlantislaisille, sillä miehet soveltuivat paremmin noudattamaan heidän määräyksiään ja rakentamaan heille mahtavia kaupunkeja. Atlantislaiset ymmärsivät oikein hyvin, että niin kauan kuin naisia sorrettiin, he voisivat hallita ihmiskuntaa ja tehdä mitä halusivat.

Valta korruptoi, ja näin kävi myös atlantislaisille. He alkoivat yhä enemmän nauttia vallastaan, omasta ilmeisestä menestyksestään ja voittamattomuudestaan. He käyttivät yhä enemmän kolmannen silmänsä valtaa väärin. Tätä kolmatta silmää kutsutaan usein agniksi, tulichakraksi, ja vettä tarvittiin tämän voiman hävittämiseen. Atlantiksen uppoamisesta on kirjoitettu paljon. Silti suurin syy siihen oli uhrautuminen. Korkeammalle kehittyneet atlantislaiset ymmärsivät, että he voisivat auttaa ihmiskuntaa vain liittymällä siihen, ja se saataisiin aikaan ainoastaan tuhoamalla Atlantis. Vain tällä tavoin voitaisiin tähteläisten ja Maan ihmisten välinen kaksinaisuus poistaa.

Muistan tämän episodin edellisestä elämästä: “Seison kauniissa rakennuksessa, ihmeellisen valkoisessa tornissa. Katselen kaupunkia. Olen juuri riidellyt naisen kanssa. Hän on ollut kanssani pitkän aikaa, mutta nyt hän on jättämässä minut lopullisesti. Olen murheissani hänen lähdöstään. Hän haluaa elää Maan ihmisten kanssa ja auttaa heitä eräänlaisena avustustyöntekijänä. Meidän, kaikkivaltiaiden atlantislaisten ja Maan ihmisten välinen kuilu on valtava. Me näemme heidät alempana elämänmuotona. Kun virittäydyn tähän naiseen, tunnen, että hän on pohjimmiltaan atlantislaisten joukkoon syntynyt maallinen sielu, ja siksi hänellä on niin suuri halu auttaa Maata. Hän on myös jokseenkin pienikokoinen ja punatukkainen, mikä on epätavallista atlantislaisten keskuudessa. Kävelen huoneeseen, ja keskellä huonetta on lattiaan piirretty voimakas symboli. Jos olet sen symbolin keskellä, voit irrota kehostasi hyvin helposti ja pysyvästi.

Tajuan, että se, mitä nainen haluaa tehdä, on oikein, mutta se ei toimi, hän on poikkeus. Niin kauan kuin atlantislaisia on olemassa, Maan ihmiset ovat alamaisia. Näin on ollut tuhansia vuosia. Kuilu on liian suuri, valta on liian riippuvuutta aiheuttavaa, liian laajalle levinnyttä.

Syvällä alapuolellani tunnen, kuinka voimat kääntyvät Atlantista vastaan. Otan yhteyden noihin voimiin ja sanon: “Kyllä, antaa mennä. Tunnen, etten ole ainoa, ja monista muistakin tuntuu, että nyt riittää, asiat eivät voi jatkua näin. Tuska Maan ihmisten keskuudessa ja Maassa itsessään on liian suuri. Meissä on olemassa muutoshalu, kaipaus uuteen seikkailuun. Elämän syventämiseen.”

Sitten menen seisomaan symbolin keskelle ja päästän irti kehostani. Tiedän, että kun synnyn uudelleen, Atlantista ei enää ole, enkä minä enää ole yksi heistä.”

Joten kävi niin, että Atlantiksen hallitsijoista tuli niitä, joita nyt kutsumme valotyöntekijöiksi. Vuosisatoja ihmiskunta vainoaisi ja sortaisi heitä, kun he yrittivät saattaa ihmiskuntaa takaisin kosketuksiin sisäisen totuuden kanssa, joka meille ilmenee naispuolisen energian kautta.

Vallasta suistumisen jälkeen: Atlantiksen kirous

Atlantiksen aikakausi jätti ihmiskuntaan määrätyn jäljen suhteessa siihen, millainen yhteiskunnan oletettiin olevan: ajatus siitä, että on jonkinlainen etuoikeutettujen ihmisten yläluokka ja palvelevien ihmisten luokka. Vuosisatojen ajan niin sanottu aatelisto oli hallitseva ihmiskuntaa. He uskoivat, että syntyperänsä takia he olivat toisten yläpuolella ja heillä oli oikeus dominoida näitä. Aatelisto kehittyi, kun Maan ihmiset muistelivat sitä, miten atlantislaiset käyttäytyivät heitä kohtaan. Heti kun jonnekin syntyi kansakunta, välittömästi kohosi etuoikeutettujen aristokraattien luokka, ja tiedostamaton muisto Atlantiksesta oli siitä vastuussa.

Kuten oli atlantislaisten tapauksessa, että naiset olivat tasavertaisia miesten kanssa, naisten sallittiin johtaa Maan ihmisten alempaa luokkaa. Monia vuosituhansia myöhemmin aikaan, jolloin naisia pidettiin alempiarvoisina, tämä atlantislainen muisto salli naisille maan johtajuuden edellyttäen, että he kuuluivat aatelistoon. Esimerkiksi Alankomaissa pidettiin normaalina, että maata johti kuningatar sellaisena aikana, jolloin naisilla ei vielä ollut äänioikeutta. Johtavat naiset hyväksyttiin, kunhan he olivat “siniverisiä ” – viittaus atlantislaisten ylimaalliseen alkuperään – jotka alkuperänsä perusteella olivat tavallisten ihmisten yläpuolella.

Atlantiksen tuhon jälkeen hävisi myös atlantislaisten saavuttama ja keinotekoisesti ylläpidetty yhtenäisyys: syntyi rajoja ja kansakuntia. Yhä uudelleen ihmiskunta yritti luoda Atlantista miespuolisesta energiastaan. Antiikin mahtavat valtakunnat: Babylon, Assyria, Persia, Rooman valtakunta, kaikki olivat yrityksiä luoda Atlantis uudelleen. Ja koska kukin noista maista yritti olla Uusi Atlantis, sotia oli lähes jatkuvasti.

Kuitenkin kaikki yritykset ihmiskunnan yhtenäistämiseksi taistelujen avulla ovat tuomittuja epäonnistumaan. Yhtenäisyyttä voi syntyä vain silloin, kun se tulee sisältä päin eikä ylhäältä sanelemalla. Sen atlantislaiset lopulta ymmärsivät ja siksi he muunsivat itsensä valotyöntekijöiksi. Atlantiksen kirous on siinä, että ihmiskunta yrittää luoda Atlantista yhä uudelleen ja uudelleen. Halu luoda valtakunta, joka asettaa oman tahtonsa, halu elää antiikin mahtavissa kaupungeissa, luonnon kunnioittamisen puute, “siniverisistä” ihmisistä koostuvan yläluokan hallinto, kaikki nämä ovat muistumia Atlantiksesta.

Juuri atlantislaiset itse haluavat nyt asioiden olevan eri lailla: he ovat tämän päivän valotyöntekijöitä. Nämä sielut muistavat täsmälleen, kuinka vallan väärinkäytön takia asiat menivät menneisyydessä pieleen, ja he yrittävät parhaansa suojellakseen ihmiskuntaa katastrofeilta. Onneksi yhä useammat ihmiset alkavat kuunnella.

Valotyöntekijöiden paluu

Kun entiset atlantislaiset inkarnoituivat ihmisiksi ihmisten joukkoon, he ensikädessä tulivat oppimaan mitä merkitsi olla ihminen, ja vasta sitten heistä tuli valotyöntekijöitä: rakkauden ja innoituksen kantajia. Usein heitä vainottiin vihamielisesti roolinsa takia, mutta tällä välin he istuttivat valon ja toivon siemeniä. Miehet, joilla oli vahva yhteys intuitioonsa, toivat ihmisille kaunista taidetta ja tieteellistä ja yhteiskunnallista edistystä. Kaikkialla maailmassa eli rohkeita naisia, usein noitia, jotka pysyivät uskollisina itselleen ja urheasti puolustivat väärentämätöntä henkisyyttään. He ovat tuoneet apua lukuisille ihmisille ja istuttaneet lukuisia valon siemeniä ihmisten sydämiin. Aivan liian usein he päätyivät roviolle.

Mies, joka arvostaa sitä, mikä hänessä on alkuperäistä, alkaa jälleen hyväksyä feminiinisyyttä. Nainen, joka arvostaa itsessään maskuliinisuutta, saa yhteyttä ympärillään oleviin miehiin itsessään olevalla rakkaudella ja totuudella. Vähitellen valo lisääntyy.

“Rakastakaa vastustajianne”, sanoi Joshua. Ei ole niin, että rakkaus ylittää kaksinaisuuden. Ei, rakkaus tuo valoon sen, että kaksinaisuus on illuusiota. Jos menet lamppu kädessä etsimään pimeyttä, niin saavuitpa minne tahansa, siellä ei näytä olevan pimeyttä, koska loppujen lopuksi lamppusi valo loistaa siellä. Pimeyttä ei itse asiassa ole olemassa; se on vain valon puutetta. Kaksinaisuutta ei itse asiassa ole olemassa, kaksinaisuus on rakkauden puutetta. Joka kerta kun todella avaudumme toiselle ihmiselle, me huomaamme, että tuo ihminen on samanlainen kuin mekin. Kaksinaisuutta, jonka ensin luulimme olevan todellista, ei näytä lainkaan olevan olemassa, se on illuusiota.

Kaikista sodista huolimatta ihmiskunta kehittyi edelleen ja edistyi sekä teknisesti että sosiaalisesti. Tärkeisiin sosiaalisiin kehitysaskeliin kuuluvat orjuuden poistaminen, naisten vapautuminen ja lapsityövoiman poistaminen. Teknologian alueella ihmiskunta edistyi niin pitkälle, että se rakensi raketin, jolla päästiin Kuuhun. Ja kun ihmiset laskeutuivat Kuun pinnalle, he katsoivat Maata kohti ja huomasivat kotinsa olevan ällistyttävän kauniin. He näkivät silmiinpistävän sinisen maailman – ilman rajoja – ja tajusivat syvällä sydämessään, että tämä maailma on kaunis elävä olento, jota me käytämme niin väärin. He toivat takaisin suurenmoisia kuvia ja tarinoita. He jakoivat henkiset kokemuksensa. 

Matka Kuuhun, naiseuden muinaiseen symboliin, oli eräässä mielessä miespuolisen energian kulminaatiopiste. Se on kuin miehestä purkautuvat siemenet. Tämän tapahduttua on lempeyden ja hellyyden ja rauhan tunteita: naispuoliselle osalle annetaan takaisin hänen tilansa.

Ihmiskunta eheytyy

1960-luvulla alkoi vaikuttaa suuri parannusprosessi. Miehet alkoivat pitää pitkiä hiuksia, mikä on merkki yhteyden palauttamisesta sisäiseen feminiinisyyteen. Kaikilta suunnilta ihmiskuntaa on autettu voittamaan kaksinaisuus ja tulemaan tietoiseksi elämän keskinäisestä yhteydestä. Tiede kehitti James Lovelockin Gaia-hypoteesin: ajatuksen siitä, että Maa on yksi elävä organismi. Se oli radikaali irtautuma “maskuliinisesta” evoluutioteoriasta, jonka mukaan Maa koostuu monista organismeista, jotka taistelevat keskenään: kaikkien taistelu kaikkia vastaan. Gaia-teoria on osa paljon laajempaa teoriaa, nimittäin sitä, että koko ääretön universumi on yksi elävä kokonaisuus: me olemme yhtä.

Kokonaiseksi tuleminen merkitsee myös yhdistymistä. Todellakin ihmiskunta yrittää kiivaasti löytää sisäistä yhtenäisyyttään ja yhteyksiään. Ihmiset matkustavat yhä enemmän, ja eri kulttuureista olevien ihmisten välillä tapahtuu ystävällisempiä kohtaamisia. Englannin kielen noustua yhdistäväksi kieleksi ja Internetin myötä minä voin nyt ensimmäistä kertaa ihmiskunnan historiassa pitää yhteyttä lähes kaikkien kanssa. Olemme yhä enenevässä määrin hyväksymässä samat arvot Maan päällä: ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus.

Integraatio merkitsee myös sitä, että tajuamme olevamme yhtä. Emme ole miehiä tai naisia, olemme ihmisiä. Meissä on sekä maskuliinisuutta että feminiinisyyttä. Sen tunteminen ja hyväksyminen täydentää meidät ja saa meidät seisomaan Maan päällä loistavana valona. Sitten tulee rauha; sisäinen rauha, joka heijastuu harmoniassa kanssaihmisiimme, Maahan ja itse universumiin.

© Gerrit Gielen

www.jeshua.net/fi

Suomennos: Tapio Närhi