Gerrit Gielen

Yksinäisyys on yksi aikamme suurista ongelmista. Monet ihmiset tuntevat olevansa yksin, väärinymmärrettyjä, eivätkä saa tunnustusta muilta. Kyse ei ole pelkästään iäkkäämmistä ihmisistä, vaan jopa perheelliset ja kiireiset uraihmiset tuntevat usein yksinäisyyttä. Huolimatta kaikesta ympärillämme olevasta toiminnasta, sisällämme voi olla jotakin, joka ei tunne tulevansa nähdyksi. Silloin melkoinen osa meistä ei ole yhteydessä maailmaan ja ympärillämme oleviin ihmisiin.

Yksinäisyyden sisäiset syyt

Ihmisellä on kaksi pääasiallista näkökulmaa: miespuolinen ja naispuolinen näkökulma. Miespuolinen näkökulma (sisäinen mies) huolehtii “minuna” olemisesta, voimasta, joka erottaa yksilön muista ja näkee yksilön erilaisena kaikista muista. Naispuolisella näkökulmalla (sisäinen nainen) on kyky ottaa yhteyttä. Oletpa syntynyt mieheksi tai naiseksi, ihmisenä olet kokonainen. Sitä meille ei kuitenkaan ole opetettu: lapsuudesta asti me opimme, että olemme poikia tai tyttöjä. Näin meidät kasvatetaan, ja siitä seuraa, että meidän oletetaan käyttäytyvän sen mukaisesti. Siten vieraannumme osasta itseämme, kun samastumme joko miespuoliseen tai naispuoliseen näkökulmaan.

Jos samastut miespuoliseen näkökulmaan, olet yksinäinen, koska yhteyden ottoon kykenevää osaa itsestäsi eli naispuolista näkökulmaa ei tunnusteta. Jos samastut naispuoliseen näkökulmaan, silloin otat liian voimakkaasti yhteyttä muihin ja eksyt ihmissuhteisiin. Silloin syntyy yksinäisyyden tunne, koska et ole enää tietoinen omasta “minästäsi”. Kadotat tunteen siitä, kuka olet yksilönä.

Yksinäisyys on ennen kaikkea sisäinen ongelma: emme tunnista osaa itsestämme. Emme ehkä tunne omaa “minäämme” riittävästi, mikä on usein monilla naisilla ongelmana, tai emme tunne sitä osaa, joka pystyy ottamaan yhteyttä toisiin, mikä on monien miesten ongelma. Sen vuoksi usein nähdään miehiä, jotka tuntevat olevansa yksinäisiä, kun heillä ei ole ihmissuhdetta. Heillä ei ole riittävää kontaktia sisäiseen naiseensa – siihen näkökulmaan, joka pitää huolta hyvistä suhteista kanssaihmisiin – joten itse asiassa he eivät pysty todelliseen ihmissuhteeseen. Naiset tuntevat usein olevansa yksinäisiä suhteessa, koska heistä tuntuu, että heidän kumppaninsa ei ymmärrä eikä tunnusta heitä. Jotakin puuttuu, koska kun nainen ei tunne omaa sisäistä miestään, hän ei täysin näe itseään. Kun nainen pystyy yhdistymään toiseen ihmiseen, hän menettää jotakin: itsensä. Silloin meillä on kuva naisesta, joka näyttää virittyneen aviomieheensä täydellisesti, mutta silti tuntee olevansa onneton. Ja koska hän ei ota yhteyttä omaan miespuoliseen energiaansa, hän ei löydä ratkaisua pulmaansa. Joten hän jatkaa valittamista ja odottaa aviomiehen ratkaisevan oman onnettoman olonsa hänen puolestaan. Hänen miehensä ei kuitenkaan pysty ratkaisemaan ongelmaa, vaan alkaa yhä enemmän sulkeutua moittivasta, onnettomasta vaimostaan. Tämä luo syöksykierteen heidän suhteeseensa.

Yksinäisyys maailmankuvana

Yksinäisyys antaa meille tunteen, että elämme maailmassa, jossa ei ole todellisia ystäviä ja jossa ihmiset eivät ymmärrä meitä, eli elämme maailmassa, jossa olemme yksin. Silloin on vaarana, että näemme tämän itsestään selvyytenä, tosiasiana maailman tyylistä. Kirjallisuudessa ja filosofiassa on kaikenlaisia näennäisesti syvällisiä lausuntoja, jotka vahvistavat tätä. Muutamia tunnetuimmista ovat: “Elämme niin kuin unelmoimme: yksin” ja “Helvetti on se toinen.”

Jos aiomme hyväksyä nämä lausumat ja löytää vahvistusta niiden pohjalla olevista filosofioista, alamme nähdä yksinäisyyden tunteemme vääjäämättömänä totuutena. Yksinäisyydestä tulee maailmankuva, uskomus. Emme enää usko rakastavaan Jumalaan tai sisäiseen sidokseen kanssaihmisiimme. Olemme yksin maailmankaikkeudessa.

Ihmiset, jotka eivät havaitse naispuolisuutta itsessään, hyväksyvät maailmankuvan, jossa naispuolisuutta – yhteydenoton rakastavaa energiaa – ei ole olemassa. Jokainen, joka uskaltaa hylätä tämän kyynisen mielikuvan, nähdään naiivina. Uskotaan, että tulee päivä, jolloin nämä “harhautetut” tulevat tajuamaan asian. Tällaisen pessimismin mahtava houkuttavuus on siinä, että se näyttää syvälliseltä. Alamme uskoa, että miehet ja naiset ovat tosi erilaisia eivätkä koskaan todella ymmärrä toisiaan ja että jokainen ihmissuhde on itse asiassa toivoton hanke: miehet ovat Marsista ja naiset ovat Venuksesta. Todellisuudessa molemmat kuitenkin tulevat Auringosta.

Miten tuollainen maailmankuva vaikuttaa meihin? Minkä tahansa jäykän maailmankuvan tavoin se kieltää elävän todellisuuden: se pysäyttää elämän virran. Tietoisuus pyrkii aina kasvuun: elämän luonnollinen virta pyrkii aina ratkaisuja kohti. Kehon tavoin myös henki yrittää parantaa itsensä. Paranemisen luonnollinen prosessi estyy, kun otamme absoluuttisena totuutena nuo negatiiviset uskomukset, jotka näkevät ihmisen yksinäisyyden väistämättömänä asiana. Lukitsemme itsemme omatekoiseen vankilaan, jossa kalterit on tehty omista uskomuksistamme. Nämä uskomukset nähdään absoluuttisina totuuksina ja ne tekevät kaikenlaisen onnellisuuden ja kasvun mahdottomiksi. Tietenkin tunnemme olomme kurjemmaksi kuin koskaan, ja tämä kurjuus taas vahvistaa “syvällistä” maailmankuvaamme, nimittäin sitä, että maailmankaikkeus on loputtoman tyhjä, pimeä ja kylmä paikka ilman toivoa.

Tuloksena on masennus. Tietenkin masennuksella on muitakin syitä, mutta yleisenä syynä on sellainen yhdistelmä, ettemme näe osaa itsestämme ja että rakennamme negatiivisten ajatusten muurin tuon osan ympärille. Tämä johtaa uskomukseen, että sitä etsimäämme osaa ei ole olemassa.

Sisäinen paraneminen

Jos haluamme nähdä tällaisen dilemman lopun, meidän on ensin mentävä sisimpäämme ja kysyttävä itseltämme: “Minkä osan minusta tukahdutan ja kieltäydyn tunnustamasta?” Voitte lähestyä tätä kysymystä esimerkiksi seuraavalla tavalla. Kuvittele, että olet mies ja kaipaat naista, elämänkumppania. Sellaisesta naisesta fantasiointi ei luultavasti ole niin vaikeaa: saatat jo tehdä niin aika usein. Kyllä vaan, se on vain fantasiaa, mutta kuitenkin se on sinun fantasiaasi. Se merkitsee, että nainen on myös sinussa: se nainen, josta fantasioit, on sisimmässäsi. Jos se naispuolinen voima ei asustaisi sinussa, et koskaan pystyisi fantasioimaan siitä. Et koskaan pystyisi fantasioimaan siitä kauniista, herkästä, empaattisesta naisesta, joka sanoo aina sellaisia herkkiä, viisaita asioita ja joka ymmärtää sinua täysin ja joka on aina niin rakastava. Mitä hän sanoo sinulle? Kuuntele häntä hetki.

Kuvittele sitä naista säännöllisesti, myös silloin kun olet töissä tai puhumassa toisille tai ollessasi ystävien kanssa. Miten tuo nainen näkee sinut? Sallitko hänen olla läsnä? Mikä tekee hänet onnelliseksi? Yritä tuntea miltä hänestä tuntuu. Vähitellen alat huomata, että tuon naisen tunteet ovat sinun tunteitasi, joten annat niiden olla. Alat tuntea olosi paljon kokonaisemmaksi ja paljon rikkaammaksi. Yksinäisyyden tunne on vähemmän voimakas.

Alat säteillä sitä lisääntynyttä rikkautta. Olet enemmän puoleesi vetävä toisille, ja arvostat ja ymmärrät naisia enemmän. Miehenä et enää näe naisia omituisina olentoina toiselta planeetalta, vaan itsesi kaltaisina ihmisinä, joilla on samoja pelkoja ja samoja epävarmuuksia. Miehillä, joilla ei ole hyvää yhteyttä sisäiseen naiseensa, ei usein ole aavistustakaan, miten hauraita ja herkkiä – miten inhimillisiä – naiset itse asiassa ovat. Varma merkki huonosta yhteydestä sisäiseen naiseen on se, että sinun on vaikeaa nähdä naisia ihmisinä, joilla on pelkoja, huolia, haluja ja unelmia. Se valtava epätasa-arvoisuus miesten ja naisten välillä, mitä maailmassa on yhä monin paikoin olemassa, johtuu yksinkertaisesti siitä, että miehet eivät pysty pitämään naista ihmisenä. Sisäisen naisen tiedostaminen johtaa vähitellen siihen, että ympäröivä maailma havaitaan erilaisena: kaiken sisäinen yhtenäisyys tunnustetaan ja tunnetaan.

Tietenkin voit tehdä saman harjoituksen, jos olet nainen. Kuvittele oma sisäinen miehesi. Tee hänestä rohkea, vahva ritari, jolla on runollinen ja herkkä sydän: toisin sanoen mies, joka, toisin kuin ympärilläsi olevat monet miehet, on hyvässä yhteydessä sisäiseen naiseensa: tunteisiinsa. Tajuat välittömästi, että voit fantasioida ihannemiehestä, koska se mies on sisälläsi ja osa oman sielusi energiaa. Se on se osa, jolla ei ole ollut lupaa, koska olet siinä uskossa, että olet tyttö eikä tytön ole hyvä toimia maskuliinisesti. Olet ehkä tullut siihen käsitykseen elämäsi aikana, että miehet ovat pahoja, väkivaltaisia ja aggressiivisia, ja että kaikki sinussa oleva maskuliinisuus on tukahdutettava. Kieltäytyminen, rajojen asettaminen, puolensa pitäminen, kaikki se on pahaa, ja sen vuoksi on hyvä antaa aina itsestään, olla miellyttävä, sanoa “kyllä” toisille. Ja jos pidät puolesi ja näytät maskuliinisen puolesi, tunnet aina syyllisyyttä jälkeenpäin ikään kuin olisit antanut periksi jollekin, joka on väärin.

Naispuolisen energian salaisuus on kyky sanoa “kyllä” toiselle ihmiselle rakkaudesta. Miespuolisen energian salaisuus on samasta rakkaudesta kyetä sanomaan “kyllä” itsellensä.

Tunne hetken aikaa sisällä oleva ritari. Hän on vahva, hän voi asettaa rajoja, pitää puolensa ja sanoa “ei” tarvittaessa. Miten hän sen itse asiassa tekee, mikä on hänen salaisuutensa? Usein naiset ajattelevat, että sellaiseen vahvaan asenteeseen tarvitaan voimaa, mutta se ei ole pääasia. Nuo ominaisuudet ovat luonnollinen seuraus kyvystä sanoa “kyllä” itselleen rakastavalla tavalla. Heti kun todella sanot “kyllä” itsellesi, luot rajoja luonnollisella ja ilmiselvällä tavalla. Sitten kieltäytyminen käy helposti.

Käytä naispuolista kykyäsi ottaa yhteys ritariin ja kokea hänet täysin hänen sisimmästään käsin. Havaitset silloin lähes välittömästi hyvin luonnollisen itserakkauden ja itsekunnioituksen. Siitä itsensä rakastamisesta herää halua itsensä ilmentämiseen, itsensä rasittamiseen: halu tehdä asioita. Siitä tunteesta, kun pystyt sanomaan “ei” asioille, jotka eivät sovi sinulle, tulee sinulle on helppoa ja luonnollista.

Miksi naisena loukkaannut niin helposti siitä, mitä joku toinen sanoo? Yleensä kyse on jostain tyhmästä kommentista, jonka ei ollut tarkoitus loukata. Vastauksena on terveen itserakkauden puute. Itserakkauden puute aiheuttaa jatkuvaa sisäistä epävarmuutta, jolloin joudumme epätasapainoon pienimmästäkin huomautuksesta. Ota yhteys sisäiseen mieheesi – itsesi rakastamiseen – ja huomaat pysyväsi paljon paremmin tasapainossa. Toisten tyhmät kommentit eivät merkitse mitään sitä rakkauden jatkuvaa sisäistä virtaa vasten, jonka hyvä yhteys miesenergiaan sinulle tuo. Rajojen asettaminen ja kieltäytyminen, kun se tulee itsensä kunnioittamisesta ja rakastamisesta, otetaan silloin itsestään selvyytenä.

Epävarmuus!

Jos tunnemme olomme yksinäiseksi, haluamme olla muiden ihmisten kanssa. Jos kuitenkin haluamme löytää sen yhteyden, meidän on ensin opittava näkemään itsemme ihmisinä. Aivan kuten ihmisellä on oikea ja vasen puoli, hänellä on sisäisesti maskuliininen puoli ja feminiininen puoli. Vasta kun sallimme molempien puolten esiintyä täysin, laitamme pisteen yksinäisyydelle.

Miten teemme sen? Me aloitamme epäilemällä. Niin kauan kuin pitäydymme uskomuksissa, jotka tekevät onnellisuuden ja kokonaisuuden mahdottomiksi, me pysymme onnettomina. Vasta kun olemme halukkaita kyseenalaistamaan uskomukset, jotka saavat meidät onnettomiksi, avautuu muutoksen mahdollisuus.

Voit tehdä yksinkertaisen visualisoinnin. Kuvittele, että kaunis tähti loistaa pääsi yläpuolella: loputtoman, pyyteettömän rakkauden lähde. Se tähti on sinun sielusi: ajaton, ikuinen osa itseäsi. Sen tähden valo laskeutuu sinuun ja kun niin käy, valo jakaantuu. Osa valosta tulee naiseksi ja hän sanoo: “Minä rakastan elämää ympärilläni: kaikkia ihmisiä, eläimiä, kasveja ja itse Maata.” Toinen osa valosta tulee mieheksi ja hän sanoo: “Minä rakastan itseäni ja itseäni kohtaan tuntemani rakkaus antaa minulle voimaa ja itsekunnioitusta. Se antaa minulle halun seikkailla ja nauttia elämästä.” Sanokaa nämä toteamukset ääneen itsellenne.

Kuvittele, että mies ja nainen matkustavat yhdessä. Mies etsii uusia seikkailuja, uusia tutkittavia alueita. Minne tahansa he menevät, he tapaavat uusia ihmisiä ja kaikenlaisia olentoja, joskus ihmeellisiä elämänmuotoja, joten naisen rakkaus voi virrata loputtomasti. Yhdessä he kulkevat elämän läpi. Toinen askel otetaan maskuliiniselta puolelta, itserakkaudesta, jossa sallit itsellesi kaiken: uudet kokemukset, seikkailut ja kohtaamiset. Toinen askel otetaan feminiiniseltä puolelta, jossa rakkaus alkaa virrata uuteen ympäristöön ja kaikkeen siellä olevaan: toisiin ihmisiin, tuntemattomiin maihin, uuteen maailmaan.

Kun teet tämän harjoituksen, tunnet epäilemättä kaikenlaista vastustusta. Ne ovat sinun vanhoja uskomuksiasi, joten tarkastele noita uskomuksia uudelleen. Miksi olet niin varma niistä? Miten objektiivisia ne itse asiassa ovat? Miten nämä uskomukset voivat palvella sinua, kun ne tekevät sinut niin onnettomaksi? Jos tutkit huolellisesti näitä uskomuksia, huomaat, että niiden takana on yksi lähtökohta: rakkauden kieltäminen. Olemme hyväksyneet ajatuksia kulttuuristamme, että rakkaus on illuusiota, itsepetosta, joka perustuu itsekkäisiin, biologisiin vaistoihin: että rakastat lapsiasi ja kumppaniasi vain sen takia, että geenisi haluavat lisääntyä.

Me emme tiedä miten atomi on rakentunut; me emme tiedä miten maailmankaikkeus toimii; me emme tiedä mistä ihmiset koostuvat. Jos, kuten eräät tutkijat uskovat, kaikki on pelkistettävissä sarjaan matemaattisia kaavoja – kaiken teoria – silloin maailmankaikkeudessa ei ole tilaa rakkaudelle eikä myöskään subjektiivisuudelle, sisäiselle kokemukselle. Ei ole tilaa ihmiselle tiedostavana elävänä olentona. Tuollaisessa maailmankuvassa ihmiset eivät ole tunteettomia robotteja kummempia.

Mieleltään terveet ihmiset epäilevät. Epävarmuus on inhimillistä, mutta näyttää siltä, että usein ihmiset käsittelevät epävarmuutta tavoilla, jotka eivät ole johdonmukaisia. Kuvitelkaa seuraavaa: joku on hyvin köyhä ja asuu ränsistyneessä majassa. Hänellä on paljon huolia eikä ole edes rahaa ruoan hankkimiseen. Mutta majassa on vanha kirstu, joka on kuulunut kaukaiselle esi-isälle. Huhutaan, että tämä kaukainen sukulainen löysi kerran kultaa ja laittoi sen kirstuun. Saattaa olla, että tarina on totta, tai ehkäpä ei. Mikä on johdonmukaista?  1) Tarina saattaa olla totta, joten siinä on järkeä, että mies katsoo kirstuun, ja on mahdollista, että kaikki hänen huolensa ovat ohi; tai 2) tarina ei ole totta, joten siinä on järkeä, ettei mies katso kirstuun, koska hänellä on se jäykkä uskomus, että hänen ongelmansa jatkuvat.

Tietenkin ensimmäinen lähestymistapa on johdonmukainen. Kun on epävarma, on järkevää antaa positiivisuudelle mahdollisuus. Käytännössä näin eivät monet ihmiset kuitenkaan tee. He toimivat epäjohdonmukaisesti omasta epävarmuudesta, ettei positiivisuudelle anneta mahdollisuutta: he eivät vilkaise kirstuun. Paraneminen alkaa epävarmuudesta, mutta epävarmuus voi myös pidätellä meitä varsinaisesta paranemisesta. Joten anna tuon epävarmuuden johdonmukaiselle seuraukselle mahdollisuus: vilkaise kirstuun. On hyväksyttävää olla epävarma, mutta anna positiivisuudelle mahdollisuus, anna rakkaudelle mahdollisuus, anna itsellesi mahdollisuus.

©Gerrit Gielen

www.jeshua.net/fi

Suomennos: Tapio Närhi