Katso itseäsi
Pamela Kribbe kanavoi Magdalan Mariaa
Rakkaat ihmiset!
Olen Magdalan Maria. Olen samanmielinen ystävänne, sellainen, jonka tiedätte ja joka jakaa teidän sisäisen visionne. Tuntekaa energiani tässä huoneessa. Syleilen teitä sielun tunnistamisen riemulla.
Olen täällä rohkaistakseni teitä olemaan sellaisia kuin olette. Tarjoan teille turvaa ja suojaa, jota te kaikki tarvitsette kasvaaksenne ja kehittyäksenne ja toteuttaaksenne itseänne. Tuntekaa täällä läsnä oleva suojaus, tuntekaa olonne turvalliseksi Maan päällä. Sielunne valitsi täällä olemisen tänä aikana ja tässä elämässä. Sielunne mielestä aika oli kypsä inkarnoitua tänne ja nyt, joten antakaa valonne loistaa.
Älkää unohtako, että se loikka inkarnaatioon ihmiseksi tulemiseksi on hyppy pelkoon ja epävarmuuteen. Sillä hetkellä kun päästätte irti siitä toisesta ulottuvuudesta uppoutuaksenne maalliseen maailmaan, menetätte kaiken varmuuden, otteen kaikesta mitä olette tienneet. Omistaudutte ihmisenä olemiselle ja teistä tulee pieniä ja haavoittuvia. Synnytte maalliseen olemassaoloon alastomana lapsena, avuttomana, toisten huolehdittavaksi.
Ymmärrättekö, millaista rohkeutta teiltä on vaadittu siihen heittäytymiseen? Teillä on varmasti taakkana tuskallisia muistoja kaukaisesta menneisyydestä, kun tajusitte, ettette ole Maan päällä ensimmäistä kertaa. Olette kokeneet paljon menneisyydessä ja olette kasvaneet valtavasti, mutta se kasvu ei ole aina ollut helppoa. Olette tunteneet tuskaa, joiden kaiut yhä resonoivat sydämessänne, siinä persoonassa, joka nyt olette. Nuo menneisyyden tuskan jäljet mukananne synnyitte nykyiseen elämään, jossa noita vanhoja haavoja stimuloidaan uudelleen.
Vanhoja haavoja on tullut pintaan tässä elämässä sellaisten kokemusten herättäminä ja hämmentäminä, joita olette saaneet vanhemmiltanne, elin- ja kasvuympäristöstänne sekä työnne, ystävienne ja ihmissuhteittenne kautta. Kaikki mikä ilmaantuu elämänne polulle koskettaa jotakin teissä: tunnetta, tuntemuksia. Tarkoituksena on tarkkailla näitä tuntemuksia rakastavasti ja tietoisesti ja hyväksyä ne.
Ihmisenä kohtaamanne iso haaste Maan päällä on se, että sallitte tunteiden koskettavan itseänne, ja siten kokevan paitsi tuskaa myös iloa ja täyttymystä. Tehtävä Maan päällä on siinä, että täällä sattuvat huiput ja notkot liikuttavat teitä ja että tarkastelette hyväksyvällä silmällä kaikkea, mikä teihin vaikuttaa. Tarvitsette kykyä tarkkailla asioita tyynesti ja myötätuntoisesti. Näin pystytte todellakin kasvamaan, koska sielunne voi silloin laskeutua täysin alas ja inkarnoitua, mikä saa sielunne valon ilmaantumaan Maan päälle.
Aloitatte elämän viattomana maallisena olentona, mutta sitten elämä Maassa heittelee teitä edestakaisin, kun joudutte kaikenlaisiin tunnetiloihin ja tuntemuksiin. Vasta kun näette ne myötätuntoisin silmin, heilurin keinunta edestakaisin vaimentuu jonkin verran. Silloin pääsette yhä lähemmäksi omaa keskustanne, omaa ydintänne. Alatte lopulta ymmärtää sellaisten tunteiden, ajatusten ja vanhojen tuskatilojen koko rykelmää, joka te olette, mutta jota te myös ette ole.
Aivan, nuo tunnetilat elävät teissä, mutta teissä on myös jotakin muuta, joka on suurempaa ja joka ylittää nuo tunnetilat. Vasta kun tunnistatte sen “jonkin muun”, itsensä aito rakastaminen pääsee esiin. Ja se tapahtuu silloin, kun katsotte omia pelkojanne ja kireitä olotilojanne, omaa suruanne ja kiukkuanne, ja ympäröitte ne tyynellä huomiolla ja hyväksynnällä. Pyydän teitä nyt tekemään sen nyt, täydestä sydämestänne. Katsokaa itseänne; katsokaa sitä kaunista, kehittynyttä puolta itsestänne, ja uskaltakaa todellakin nähdä se. Tuntekaa se puhtaus, rakkaus ja viisaus, jota olette jo hankkineet, älkääkä olko liian vaatimattomia sen suhteen. Uskaltakaa antaa sen loistaa, olkaa ylpeitä siitä mitä olette.
Katsokaa myös sitä pimeää puolta itsestänne: pelkojanne, itsenne epäilemistä, kiukkua: katsokaa niitä rehellisesti. Nähkää molemmat puolet itsestänne: valon ja pimeyden. Sanokaa “kyllä” sille kaikelle. Sanokaa: “Ne kuuluvat minulle, ne ovat osa minua. Se on minun ihmisyyttäni.” Ja tiedostakaa, kuka se on, joka sanoo “kyllä”. Tuntekaa sen tietoisuuden ominaislaatu, sellainen huomiokyky ja tiedostaminen, joka katsoo tyyneydellä sekä pimeyttä että valoa. Se tervehtii valoa ja se tervehtii pimeyttä: se hyväksyy kaiken sellaisenaan. Kuvitelkaa, että tämä ominaislaatu, tällainen tietoisuus ympäröi koko kehonne ja energiakenttänne, ja että teidän sallitaan täysin olla sellaisia kuin olette. Mitään ei tarvitse jättää pois.
Kuvittele, että tämä rakastava huomio ympäröi sinua ja tunkeutuu sinuun päästä varpaisiin. Katso erityisesti onko kehossasi tai energiakentässäsi paikkoja, joissa sitä energiaa kipeästi tarvitaan ja mihin kohtaan se rakastava, tyyni katse, se kasvanut tietoisuus tuntee vetoa. Paikassa, jossa tuota tietoisuutta eniten tarvitaan, on kohta, jossa olet kamppaillut itsesi kanssa ja jossa sinusta tuntuu, että sinun pitäisi olla parempi tai erilainen kuin olet. Anna sen energian virrata sinne. Anna itsellesi anteeksi ja ole itsellesi kiltimpi kuin mitä olet ollut aikoihin.
Tietoisuus, jota rohkaisen teitä tuntemaan, tulee sielustanne. Se on tuomitsematonta tietoisuutta, joka on paljon suurempi kuin mitä ihmismieli voi kuvitella. Sallikaa sen olla ja tuntekaa olonne turvalliseksi sielunne tietoisuudessa. Siellä voitte löytää rauhan ja levon, joten voitte rentoutua ja tuntea, että kaikki löytää oman tiensä luonnollisesti. Teidän ei tarvitse pakottaa sitä, koska juuri rauhassa olemisen antaminen ja salliminen vetää puoleensa uutta virtausta luoksenne. Pakottamisen tunne jonkin aikaansaamiseksi tulee supistumisesta: “Tämä ei ole hyvä, minun on pyrittävä olemaan parempi”, ja se on kamppailua. Yrittäkää nyt olla täysin rentoja itsenne kanssa.
Olemme täällä tänään, koska te kaikki tunnette kutsumusta olla kanavana tähän maailmaan tavalla tai toisella, olemaan johdin rakkauden ja valon ilmapiirin ja Maan välillä. Tunnette sen kutsumuksen sisältä päin, koska jokaisella teistä on jotakin annettavaa Maalle ja ihmistietoisuudelle Maan päällä. Tuntemanne sisäinen palo johtuu siitä, mitä sielunne haluaa ja minkä kautta voitte tuntea täyttymystä ihmisenä.
Monet teistä tuntevat luonnollista yhteyttä rakkauden ja alkuperänne yhtenäisyyden ilmapiiriin. Te muistelette sitä ilmapiiriä usein nostalgisesti. Se, mikä teitä eniten estää sallimasta sitä energiaa tulla tietoisuuteenne ja lopulta levittämästä sitä toisille, on se sisäinen kamppailu ja alentuva suhtautumisenne omaan itseenne. Teillä on taipumus tuomita itseänne, mikä on myötätunnon vastakohta, ts. vastakohta sielun tyynelle, rakastavalle energialle, josta puhuin aiemmin.
On siis hyvin tärkeää ottaa yhteys sieluunne ja sellaiseen tietoisuuteen, joka on osa sieluanne, jotta kanava avautuu ja energian sallitaan virrata valosta ja rakkaudesta Maata kohti. Se merkitsee myös sitä, että tiedostatte asettavanne painetta itsellenne ja tuomitsette ja vähättelette itseänne. Ja samaan aikaan, että tiedostatte kaikki jäljellä olevat kuviot ja ajatukset, joita aikaisemmat sukupolvet ja ympäröivä yhteiskunta on kohdistanut teihin.
Jos tiedostatte kaiken tämän, silloin voitte valita: voitte joko ryhtyä kamppailemaan sen kanssa tai voitte lähestyä sitä rakastavasti. Pitäkää se tyynessä katseessanne, hyväksykää se ja kunnioittakaa sitä. Tällä tarkoitan, että te hyväksytte asiat sellaisina kuin ne ovat, että jokaisessa teissä on valoa ja pimeyttä. Niin kauan kuin kamppailette pimeyttä vastaan, ette voi välttää sitä, koska juututte siihen. Vasta kun tyynnytte ja hyväksytte pimeyden, voitte sitten ottaa yhteyttä sielun tasolle, joka pohjimmiltaan on tarkkailevaa tietoisuutta. Silloin voitte astua ulos kamppailusta: avaatte silloin itse kanavan ja rakkaus alkaa virrata.
Antakaa kaikkein ensiksi tätä rakkautta itsellenne. Päättäkää vakaasti, että aina kun tuomitsette tai halveksitte itseänne tai iskette itseänne päähän, te havahdutte ja tajuatte mitä olette tekemässä itsellenne. Itsensä tuomitseminen ei ole keino parannukseen tai muutokseen. Tehkää itsestänne tyynempiä, hyväksyvämpiä. Muistakaa sielun tietoisuus: se avoin, tuomitsematon tietoisuus – ja rentoutukaa siihen.
Älkää ollenkaan epäilkö, sillä teissä oleva sielutietoisuus on dynaamista tietoisuutta. Se ei ole pelkästään passiivisesti katselevaa ja havainnoivaa tietoisuutta, vaan dynaamista ja silti tyyntä tietoisuutta. Kun olette eläneet siinä tietoisuudessa tarpeeksi pitkään ja sisäisen kamppailunne terävät särmät harventuvat, sillä on vaikutusta jokapäiväiseen elämäänne sekä myös siihen, mitä elämässä vedätte puoleenne työn tai ihmissuhteiden osalta. Sisäinen itsensä rakastaminen on avainasemassa, juuri se avaa kanavan.
Kun olette tottuneet kohtelemaan itseänne lempeämmin ja rakastavammin, teidän mahdollisuutenne laajentuvat enemmän. Uskallatte näyttää itseänne toisille enemmän ja tuomita toisia vähemmän, joten rakkauden tila suurenee. Sielunne sykäykset tulevat selvemmin havaittaviksi elämässänne ja silloin tulette vaikuttamaan toisiin, ja se tapahtuu itsestään.
Haluan rohkaista teitä tänään siihen, että jatkuvasti muistutatte itseänne, että rakkaus ja lempeys itseänne kohtaan on keino lisätä sekä valon että pimeyden hyväksymistä. Tällä tavoin te avaatte kanavan.
Paljon kiitoksia mielenkiinnostanne.
© Pamela Kribbe
Suomennos: Tapio Närhi