29.10.2021

Gerrit Gielen

Johdanto

Me elämme täällä maapallolla ja yhteiskunnassamme hajaantumisen ja lokeroitumisen ilmapiirissä. Tämän juurisyitä ovat ajatuksemme ajasta ja tilasta, maskuliinisuudesta ja feminiinisyydestä ja peloistamme. Pelko luo kaksinaisuutta: sinä vastaan pelkosi kohde – usein muut ihmiset. Kaksinaisuus muodostaa rajoja, ja rajat muodostavat lokeroita, ja näitä lokeroita kutsumme valtioiksi.

Toisaalta sielun maailma on yhtenäisyyden maailmaa, ja yhtenäisyys ylittää kaikki rajat. Sen yhtenäisyyden perusta on rakkaus. Sielun maailman eli yhtenäisyyden maailman ja meidän maailmamme eli hajaantumisen maailman, ajan ja tilan sekä pelkojen välissä on jännitekenttä. Ne ovat lähtökohdiltaan lähes vastakkaisia: rakkaus vastaan pelko. Tämä jännitekenttä varmistaa, että sielu tukahdutetaan ja että meidän on vaikea olla kosketuksissa sieluumme.

Jos katsotaan sielun matkaa Maan päällä, sielun suunnitelmaa, voidaan erottaa useita vaiheita, jotka liittyvät näiden kahden maailman väliseen suhteeseen. Nämä vaiheet ovat erilaisia kullakin ihmisellä, sillä joku on parempi pitämään yllä yhteyttä sieluun kuin joku toinen. Silti jokaisella on maallisessa elämässään neljä kaavamaista vaihetta.

1. Unohtamisvaihe

Ensimmäinen vaihe on unohtaminen, kun menetetään yhteys sieluun. Se on myös vaihe, jossa huomataan yhteiskunnan energiat ja ideat. Alkujaan vastasyntynyt lapsi on hyvin avoin ja tiedostaa hyvin ympäristön energiat, ilmapiirin, kulttuurin ja maan, johon hän on syntynyt. Se kaikki sisäistetään. Myös pelot: vanhempiesi pelot elävät sinussa. Usein on jopa syvempiä tasoja: tunnet uudessa elämässäsi uudelleen luonteenpiirteitä, joita sinulla on kerran ollut Maan päällä.

Aloitat matkasi täällä vauvana. Voit itse asiassa ajatella tätä lasta varsinaisena sieluna, jolta on riisuttu kaikki kerrokset, kaikki viisaus, kaikki sitä ympäröivä tietämys, kaikki muistot entisistä elämistä. Vauva on hyvin puhdas sieluenergian ilmentymä. Ja tarkoituksena on, että se ydin säilyy elämän aikana, ja uusia kokemuksia tulee sen ympärille.

Voit verrata sitä puuhun. Puulla on ydin – meidän tapauksessamme se ydin on sisäinen lapsi – ja sen ympärille kasvaa kerroksia, puun vuosirenkaita. Näin sen pitäisi meissä olla: lapsi pysyy keskuksena, ja ympäröivät kerrokset auttavat lasta – viime kädessä sielua – ilmentymään tänne Maan päälle. Ajattele noita kerroksia sellaisina asioina kuten tietämystä maailmasta, viisautta ja kokemusta toisten ihmisten kanssa toimimisesta. Ja myös tietystä tietotaidosta. Jos esimerkiksi haluat tehdä musiikkia, koska sinulla on palo siihen, sinun on opittava tekniikkaa: laulutekniikkaa tai jonkin soittimen soittotekniikkaa. Tietysti se koskee kaikkea, mitä aiot tehdä. Jos haluat tulla puhujaksi, sinun on opittava hallitsemaan puhuttu kieli hyvin. Mutta teetpä tai opetteletpa mitä tahansa, omaperäisen sielun herätteen tulisi olla ytimessä. Ulkoisten kerrosten tehtävä on varmistaa sieluenergian täysi ilmentyminen tähän maailmaan.

Tämä mielikuva törmää välittömästi Maassa perinteisesti vallitseviin ajatuksiin: ihmisen ei oleteta olevan omaperäinen ja tuottavan jotakin uutta, vaan sopeutuvan olemassa olevaan. Ja niin omaperäinen heräte on tukahdutettava, mikä merkitsee sitä, että me tukahdutamme meissä olevan lapsen. Teemme sen laittamalla lapsen menneisyyteen; kun lapsuutemme on ohi, emme voi enää olla lapsia. Näin tekemällä teemme keinotekoisen muurin itsemme ja lapsen välille, ja sen seurauksena menetämme yhteyden sieluun. Me ajattelemme, ettemme enää ole lapsia, olemme muuttuneet, olemme aikuistuneet. Ja se merkitsee, että ajattelumme on täysin sopeutunut yhteiskuntaan, johon sielu ei ole tervetullut.

Meidän maailmassamme aikuistuminen merkitsee myös mieheksi ja naiseksi tulemista. Sisäinen lapsi on kuitenkin sukupuoleton: se sisältää sekä maskuliinisen että feminiinisen. Lapsi oppii aikuisilta olevansa tyttö tai poika. Miehenä tai naisena oleminen on yksi lokeroista, joihin tungemme itsemme vieraantuessamme sielustamme, joka sisältää molemmat puolet. Kun lapsi on lopulta tullut sopeutuneeksi mieheksi tai naiseksi, unohdusvaihe on päättynyt.

2. Kriisivaihe

Pitemmän päälle tämä ”unohtaminen” johtaa kriisiin muodossa tai toisessa. Kriisivaihetta on kutsuttu ”sielun pimeäksi yöksi”, koska sisäistä aurinkoamme, sielua ei enää nähdä tai tunneta; elämä ei enää tyydytä. Alat tuntea itsesi onnettomaksi, ja tunnet, että jokin ei ole oikein. Ja usein ajattelet, että et sovi tähän maailmaan eli pikemminkin ”suoritusyhteiskuntaan”.

Itse asiassa tuo tunne on oikea. Paitsi että sinulle eivät sovi ne ajatusrakennelmat, joita sinulla on itsestäsi, ja kaikki ne pelot, joita olet sisäistänyt. Ja myös se, että alkuperäinen sinä ei sovi noiden ajatusten alkulähteeseen itsestäsi: yhteiskunta on niin epätasapainossa.

Kriisivaihe päättyy sen ymmärryksen tullessa, että ne ajatukset itsestäsi, millainen luulet olevasi, ja sen myötä myös ne ajatukset, joita sinulla on maailmasta, ja miten sinun pitäisi elää, eivät ole oikein, vaikka ne on yleisesti hyväksytty. Juuri nämä ajatukset – arvioinnit, lokeroinnit – estävät sielun valon.

Pääset ulos tästä kriisistä, kun päästät irti siitä, millainen sinun pitäisi olla, ja siten sallit sen, millainen todella olet.

Se ei tietenkään ole helppoa, koska olemme täysin omaksuneet tietyt ajatukset itsestämme ja miten meidän pitäisi olla. Ainoa ratkaisu on päästää irti tuosta omaksumasta ja antautua varsinaisen elämän virralle. Elämä haluaa palauttaa yhteyden sisäiseen lapseesi: sielun herätteeseen.

Tämän prosessin esteenä on usein kaksi asennetta: 1. halu mennä takaisin menneeseen, ja 2. uhriutuminen. Ensimmäinen on aktiivinen asenne: on olemassa jokin ongelma, esim. sairaus, välirikko, jne., joka on ratkaistava. Sitten kaikki on jälleen hyvin ja voimme palata takaisin entiseen elämään ja jatkaa elämää totutulla tavalla. Se ei toimi. Sitä herätettä, joka puskee meitä sielumme valoa kohti kriisien kautta, ei voida tukahduttaa helposti.

Toinen asenne, uhriutuminen tekee kriisistä pysyvän olotilan. Ajattelemme, että surkeus aiheutui ulkoisista olosuhteista, joita emme voi muuttaa. Tässä asenteessa voidaan sinnitellä hetken aikaa, mutta lopulta surkeus kasvaa niin suureksi, että jotakin on tehtävä. Lopulta vain sisäinen liikahdus ja vanhasta irti päästäminen tuo valaistusta. Sitten alkaa kolmas vaihe.

3. Heräämisvaihe

Usein tämä on vaihe, jossa ihmiset näyttävät tekevän hyvin vähän. He saavat esimerkiksi sairauspäivärahaa tai heillä on muista syistä johtuen vähän tai ei lainkaan töitä. Se on itsetutkimisen vaihetta. Sielu vaatii huomiota ja se vie aikaa, jolloin ulkomaailmaan kiinnitetään vähän tai ei lainkaan huomiota. Sisäisessä maailmassa on käynnissä aidon itsen, sielun valon keksiminen.

Yhteys luontoon on lähes aina tärkeässä osassa. Jokainen luontoon menevä ihminen, joka ajattelee olevansa sopimaton tähän maailmaan, liikuttuu kasvista ja eläimistä sekä kaiken elämän hienovaraisesta yhtenäisyydestä. Jokainen, joka todella avautuu Maalle ja luonnolle ja tuntee Maasta meille tulevan rakkauden ja lämmön, tajuaa, että: ”Hei, minä kuulun tänne.”

Kuitenkin yhteiskunnassa on noussut pelon, hajaannuksen ja sielun sortamisen ilmapiiri niin, että et todellakaan voi tuntea oloasi kotoisaksi. Mutta heti kun yhteys itseesi herää ja palautuu, huomaat, että on yhä ihmisiä, jotka ”näkevät” sinut. Sillä hetkellä, kun päätät: ”Tämä on minua, annan itselleni tilaisuuden näyttää itseni”, tapahtuu toinen syntymä.

Lähellä ei tarvitse olla montaa ihmistä, jotka näkevät sinut ja ymmärtävät sinua, vain muutama tai jopa vain yksi. Tällaisten sydänyhteyksien kautta tähän maailmaan luodaan valon verkkoa, sielun valoa. Vähitellen kolmas vaihe muuttuu neljänneksi vaiheeksi.

4 Säteilyvaihe

Sielun valo voi nyt virrata persoonallisuuden ulkoisten kerrosten läpi. Jännite sielun, rakkauden ja yhtenäisyyden maailman ja sopeutumisen, pelon ja lokeroinnin väliltä on suureksi osaksi poistunut.

Se ei tarkoita sitä, että tekisimme tässä vaiheessa näyttäviä asioita. Säteilyvaihe merkitsee sisäisen rauhan säteilyä: rauha johtuu luontaisesta yhteydestä itseemme. Olemme irti yhteiskunnan kiihkeästä energiasta. Syvällä sisimmässämme tiedämme, keitä olemme, ja se saa meidät säteilemään rauhaa ja tyyneyttä. Kun tiedämme keitä olemme, se merkitsee myös sitä, että voimme nähdä kuka toinen on ja missä hän on.

Se tarkoittaa, että katselemme kanssaihmisiä rakkauden silmin. Ja rakkauden silmät näkevät toisessa eksyneen lapsen. Syvällisissä keskusteluissa muistutamme toisia siitä, keitä he ovat. Emme tee sitä saarnaamalla, vaan se tapahtuu luonnollisesti, koska meillä ei ole muuta vaihtoehtoa.

Loista kriisin aikana

Elämme tätä nykyä levottomuuden, pelon ja kriisin aikaa. Pohjimmiltaan ratkaisuna kriisiin koko ihmiskunnalle on luoda uudestaan yhteys alkulähteeseen, sieluun. Tämän toipumisen esteenä on kaksi asennetta. Ne ovat ne samat asenteet, jotka ilmenevät ihmisen omassa elämässä hänen huomatessaan olevansa kriisissä.

Ensimmäinen asenne on halu palata takaisin vanhaan. Se on monien ihmisten vastauksena kriisiin, valtionhallinto mukaan luettuna. ”Kaikenlaisten toimien ansiosta selviämme kriisistä, ja sitten talous pääsee takaisin normaaliin ja me palaamme normaaliin” on se ajattelutapa. Vaikka se näyttää toimivan väliaikaisesti, lopputuloksena on vain toinen ja suurempi kriisi.

Vanha ei ollut toivottua, vanha oli epätasapainoista maailmaa. Loppujen lopuksi maailmanlaajuisen kriisin aiheuttaa sieluyhteyden puute, ja sieluyhteyden palauttaminen on lopulta ainoa ratkaisu.

Toisena asenteena on uhrina oleminen. Uhrina oleminen huijaa sinut kaksinaisuuteen. Kriisin tuloksena monet ihmiset kauhistuvat eivätkä enää luota hallintoon, ja joissakin tapauksissa jopa syyttävät hallitusta kaikesta, mikä menee pieleen. Tämä kaksinainen ajattelutapa, missä näet itsesi voimattomana voimakasta hallitusta ja sen alaorganisaatioita vastaan, luo psykologisen uhriutumisen tilan ja epäluottamuksen, joka on ristiriidassa sielun rakastavan ja luovan energian kanssa.

Henkilö, jolla on kosketus sieluunsa, katsoo toisia rakkauden silmin ja näkee hyvää jokaisessa. Hän näkee ongelmat mahdollisuuksina syvällisempään yhteyteen sielun kanssa. Se ei ole naiivi asenne; se johtaa valon voimistumiseen, mikä on lopulta ainoa ratkaisu. Sielun viisaus tuo mukanaan myös sen tajuamisen, että hyvät ihmiset voivat tehdä pahoja asioita. Kuitenkin sielusta käsin eläminen merkitsee aina sitä, että nähdään hyvää toisessa ja yritetään hoivata sitä koskettamalla sitä omalla valolla. ”Rakastakaa vihollisianne”, sanoi Kristus. Olemme kaikki ihmisiä ja inhimillisyydessämme yhteydessä toisiimme. Vain rakkauden kautta vihollisista tulee lopulta ystäviä.

Kaikki pelkoon perustuvat ajatuksemme muodostavat pallomaisen rakenteen maapallon ympärille, niin sanotun astraalimaailman: pimeyden kuoren, joka estää sielun valoa ja pitää ihmiskunnan kaukana Alkulähteestä. Mutta me voimme pistää reiän siihen kuoreen. Miten teemme sen? Päästämällä valon jälleen sisäiseen maailmaamme ja alkamalla loistaa sieltä käsin. Ja mitä enemmän aukkoja on, sitä enemmän yhteys palautuu Alkulähteen ja ihmiskunnan välille. Joten ole itse sellainen valon aukko, ole itse tähti Maan päällä.

Mikä auttaa sinua parhaiten palauttamaan yhteyden omaan jumalallisuuteesi, mikä auttaa ihmistä palauttamaan yhteyden Alkulähteeseen? Usein se on jonkun sellaisen läsnäolo, joka on jo saavuttanut sen; joku, jonka tunnet olevan yhteydessä jumalalliseen ydinolemukseensa ja joka on kohdistanut huomionsa omaan sisäiseen valoonsa. Täynnä rakkautta, täynnä Alkulähteen yhteyttä. Hän on joku, joka ei tuomitse; joku, joka säteilee pyyteetöntä rakkautta; joku, joka voi sanoa: ”Rakastan jokaista, näen jokaisen pelot, inhimillisyyden, kamppailun, epävarmuuden. Ojennan käteni heille.” Sellainen ihminen oli Kristus, sellainen ihminen oli Buddha. On ollut monia opettajia, jotka pystyivät näkemään toisen pyyteettömän rakkauden katsein. Juuri nämä ihmiset varmistavat, että toiset voivat löytää jälleen oman tiensä. Yritä itse olla tällainen ihminen. Yritä katsoa jokaista kanssaihmisiä rakkauden silmin. Yritä nähdä jokaisessa kanssaihminen. Yritä nähdä eksynyt lapsi toisessa. Näin tuot toiset takaisin valoon. Äläkä unohda ensimmäistä vaihetta: löydä uudelleen oma valosi, palauta yhteys omaan alkulähteeseesi. Loista!

© Gerrit Gielen

Suomennos: Tapio Närhi