10.7.2023

Pamela Kribbe kanavoi Mariaa

Rakkaat ystävät, minä tervehdin teitä. Minä olen Maria.

Meidän puolellamme olemme täysin tietoisia siitä, miten raskaana ja tiheänä todellisuus Maan päällä voi ajoittain ilmetä teille. Mutta tietäkää, että olemme kanssanne ja tulemme mahdollisimman lähelle tukemaan teitä. Tuntekaa energiamme tässä huoneessa. Tuntekaa, että on tiettyä keveyttä, mikä haluaa tulla luoksenne, joten sallikaa se. Mukanani tulee sama määrä lapsia vierelleni kuin täällä on ihmisiä läsnä. Nämä lapset edustavat teidän energiaanne. Jokaisessa teissä asustaa lapsi: se on teidän alkuperäisin olemuksenne ja pitää sisällään jotakin teidän vahvimmasta inspiraatiostanne. Nähkää heidät ympärilläni, hymyilemässä, tanssimassa ympäriinsä, iloisina.

Pamelan ja Gerritin lapset ovat myös täällä, ja yhdessä muodostamme piirin. Huomatkaa se teille kuuluva lapsi ja antakaa sen tulla lähellenne ja istuutua viereenne tai syliinne. Sallikaa lapsen olla kanssanne ja tuntekaa miten jotakin sellaista elää tässä lapsessa, mitä maallisen todellisuuden raskaus ei kosketa. Lapsella on jotakin sellaista, mikä on alkuperäistä, huoletonta ja rajatonta. Tuntekaa tuon lapsen kupliva nauru ja toivottakaa se tervetulleeksi. Elämä on tarkoitettu juhlittavaksi, koettavaksi riemulla. Teidän sallitaan kokea iloa elämässänne, ja usein tähän kuuluvat yksinkertaisimmat asiat.

Sanokaa ”kyllä” itsellenne ollessanne tässä hetkessä kokemienne ongelmien, fyysisten oireiden ja ehkä stressin ja huolten kanssa. Sanokaa vaan ”kyllä” itsellenne. Olette täysin okei sellaisina kuin olette. Katsokaa teissä olevan lapsen silmiin ja nähkää lapsen kauneus, turmeltumaton luonne, toivo ja elävyys. Teissä oleva lapsi ei anna periksi, se haluaa elää. Usein teidän omat ajatuksenne saavat teidät ansaan ja pysäyttävät sisällänne olevan elämän liikkeen. Aina kun tunnette olevanne jumissa, kyse ei ole jumissa olevista tunteista, vaan ajatuksista, jotka ovat tulleet tiettyihin johtopäätöksiin ja tulkintoihin, joiden takia päätätte: ”Minä olen jumissa.”

Elämä on virtaavaa energiaa ja teissä on jotakin, mikä myös haluaa virrata. Tämä ei tarkoita sitä, että elämä tuntuu aina ihanalta ja miellyttävältä, vaan että sielussanne on aina virtaus, joka virtaa myötä- ja vastamäissä sekä pimeydessä ja valossa. Aina kun vastustatte tuota virtausta, saatte itsenne jumiin ja luotte tilanteen, joka näyttää pysyvän paikallaan. Silti elämä ei ikinä silloinkaan ole aivan seisahduksissa.

Mitä tapahtuu silloin, kun juututte vastarintaan ja kun sanotte itsellenne, että asiat eivät tule sujumaan, ja kun teette liian rajun arvioinnin omasta tilanteestanne? Pahimmassa tapauksessa käy niin, että tunnette itsenne kamalaksi ja saatte itsenne masentumaan. Silloin huomaatte olevanne energiakentässä, mikä on depression alku: tunnette olonne alakuloiseksi ja synkäksi, epävarmaksi ja hämmentyneeksi. Näin käy, kun tukahdutatte energian eikä se voi virrata: siitä tulee sumuisen hämärä vyöhyke.

Tarkkailkaa itseänne, kun teille käy näin, ja katsokaa onko siinä jokin kuvio, minkä tunnistatte. Joillakin ihmisillä näin tapahtuu useammin kuin toisilla. Kun elämässänne on hetkiä, jolloin tunnette epätoivoa ja mietitte: ”Olen niin lannistettu, en jaksa enää”, kiinnittäkää siihen huomionne ja hengittäkää syvään sisään ja sitten kokonaan ulos. Tuntekaa, että sisällänne on niin paljon, mikä haluaa liikkua ja mikä haluaa elää ja kokea iloa, ja luottakaa tuohon virtaukseen. Kiinnittäkää huomiota siihen, kun vedätte tiettyjä johtopäätöksiä, ja missä kohdassa jäätte jumiin. Tuntekaa ero sen välillä, mikä teissä haluaa olla elossa ja mikä on tuo lannistuneisuuden tunne.

Tuon arvion takana on tuskaa, joten tehkää tuskasta kouraantuntuva. Tuntekaa sen takana oleva suru ja pelko. Sallikaa tuon tunteen tulla valoon: ”Olen peloissani; tunnen olevani niin yksin.” Uskaltakaa kohdata näitä tunteita, sillä se on teidän pelastuksenne. Sillä hetkellä kun sallitte noiden tunteiden paljastaa itsensä, saatte jälleen yhteyden elämään ja siihen, mikä teissä voisi virrata. Kun näitä tunnetiloja tuntuu kehossanne, silloin voitte tuoda niihin lohdutusta sisäisellä valollanne – joten kokeilkaa sitä.

Kuvitelkaa, että tuotte valoa tuskaan, jota tunnette elämästänne. Luokaa valon piiri näiden oletettujen epäonnistumisten eli epävarmuuden, yksinäisyyden ja pelon tunteiden ympärille. Kuvitelkaa, että katsotte niitä myötätunnolla ja sanokaa ”kyllä” niille kaikille: ”Tämä tuska kuuluu minulle ja hyväksyn sen osaksi itseäni.” Mikä helpotus onkaan sallia tuskan olevan siellä! Kun tarkkailet tuskaa ja vastarintaa arvostelematta, silloin asiat alkavat jälleen virrata. Kun vastustat omaa negatiivisuuttasi, silloin syntyy ongelmia ja olet jumissa kauemmin kuin on tarpeen. Luovu vastarinnasta.

Kaikella on syy olemassaoloon ja kaikella on pätevä alkuperä. Hyväksykää nuo itsenne osat, jotka tuntuvat vaikeimmilta ja jotka aiheuttavat raskaimpia tunteita. Kuvitelkaa, että teette sen elävällä energialla ja sallikaa tämän energian nähdä teissä olevan lapsen, joka on yhä iloinen, sykkivä ja avoin elämälle olemuksensa ytimessä. Tämä teissä oleva lapsi on elämän symboli: teidän vahvuutenne ja elinvoimanne symboli eikä sitä voida koskaan rikkoa, vaan se on tuhoutumaton. Itse Jumala virtaa kauttanne.

Sallikaa tuon energian puhdistaa teidät huolista ja asioista, mitkä masentavat teitä. Tuntekaa se ryöppyävänä suihkulähteenä ympärillänne. Teidän sallitaan olla sellaisia kuin olette. Katsokaa hetki taaksepäin kuluneita kuukausia. Tuntekaa miten rohkeita olette olleet, miten olette katsoneet suoraan tiettyjä asioita. Katsokaa mitä olette saaneet aikaan. Aina on jotakin, mitä olette oppineet tai saavuttaneet. Jos ette näe sitä, se merkitsee, että ette todella katso sitä. Nähkää yksi konkreettinen asia, jonka olette hoitaneet hyvin ja johon olette tyytyväisiä, ja antakaa sen ilmaantua. Havaitkaa jotakin, mistä tunnette hieman ylpeyttä. Havaitkaa jotakin, mikä tuntuu hyvältä ja antakaa siitä itsellenne tunnustusta. Nimetkää ne ominaisuudet, joita havainnoitte. Oliko se rohkeutta, oliko se sinnikkyyttä? Oliko se rehellisyyttä, vilpittömyyttä, luottamusta? Tunnustakaa tuo ominaisuus itsessänne. Uskaltakaa antaa itsessänne olevan negatiivisen virtauksen muuntua positiiviseksi.

Minä sanon uskaltakaa, ja se luultavasti kuulostaa hieman äärimmäiseltä, koska yhdellä tasolla ette halua mitään muuta enemmän kuin ajatella positiivisesti. Mutta on myös taso, jossa tarraudutte negatiivisuuteen, koska se on melkein eräänlainen riippuvuus, addiktio. Negatiivisuus voi joskus olla tietynlainen piilopaikka, koska silloin se antaa luvan olla tekemättä mitään. Jos aina sanotte itsellenne: ”En pysty tähän”, silloin itse asiassa sanotte: ”Minun ei tarvitse elää elämää enää, voin vetäytyä tuohon pieneen paikkaan, jonka olen turvannut itselleni, eikä minun tarvitse olla tai tehdä mitään enempää.” Siksi se voi olla eräänlainen orjuus, tekosyy negatiivisille arvioinneille.

Miettikää hetki, mikä lopputulos on, kun katsotte itseänne niin kriittisesti. Miksi teette niin? Onko siinä jotakin jopa pikkuriikkisenkin sellaista, mikä jollain lailla saa teidät tuntemaan olonne turvalliseksi, antaa teille tiettyä turvaa, vaikkakin ainoastaan hieman vääristyneellä tavalla? Joskus voi tuntua turvalliselta tehdä itsensä vähäpätöiseksi ja urautua paikalleen, mutta kyse on tosiaankin pelostanne mitä saattaisi tapahtua, jos ottaisitte täysillä osaa elämään.

Osallistumalla elämään me tarkoitamme sitä, että todellakin avaudutte kohtaamillenne kokemuksille uskaltamalla tutkia uusia alueita, astumalla tuntemattomaan ja aidosti tuntemalla – ja se on suuruutta! Sillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, miten hyvin suoriudutte maailmassa tai mitä saavutatte, vaan mitä sallitte itsellenne, jotta tunnette täysillä ja sukellatte tuohon tunteeseen. On suuruutta mennä syvälle kaikkeen siihen, mitä elämällä on tarjottavana tunteiden ja tunnetilojen kautta. 

Menkää avoimesti siihen suuruuteen, mistä elämässä todella on kyse, vaikka se joskus tuntuu olevan liikaa teille. Nähkää mitä teette itsellenne, kun sulkeudutte ja ympäröitte itsenne tietyillä oman ajattelunne arvioilla siitä, mitä teille voi ja ei voi tapahtua ja mitkä väylät ovat teille suljettuja. Silloin itse asiassa vaivutte valekuolemaan, kun ette enää halua osallistua elämään ettekä halua enää olla täällä. Mutta näin ei voi olla; se on vastoin itse elämää. Kuolemaa ei todella ole olemassa; ei ole mitään sellaista kuin absoluuttinen pysähtyneisyys, olemattomuus, olemisen puute. Kaikki mitä on, on – se on olemassa. Ja sen takia elämä liikkuu ja kehittyy aina, ja se jatkaa omaa kulkuaan ja ottaa vastaan uusia kokemuksia. Pyydän teitä avautumaan tuolle virtaukselle. Se on rakkauden virtaus, ilon virtaus, mikä haluaa olla kanssanne.

Ottakaa lasta kädestä ja luottakaa siihen. Nimenomaan lapsen viattomuus, sen avoimuus ja sen haavoittuvuus on viisain osa teitä, koska se aina valitsee elämän yhä uudelleen ja uudelleen. Lapsi ei ikinä saa kyllikseen elämästä! Sallikaa itsenne innostua jälleen tästä sisäisestä lapsesta. Avautukaa elämälle.

Tähän minä lopetan tänään. Paljon kiitoksia.

Maria 

© Pamela Kribbe

Suomennos: Tapio Närhi