Pamela Kribbe kanavoi Joshuaa

Maailmankaikkeudessa on suuri mysteeri, ja se mysteeri on siinä, että on jotakin pikemminkin kuin ei mitään – että jotakin on olemassa. Maailmankaikkeudessa on elämää, valoa ja tietoisuutta: elämä tanssii ja liikkuu. Miten se kaikki on syntynyt?

On tärkeää, että ensin ihmetellään elämän, valon ja tietoisuuden mysteeriä. Nämä elementit eivät voi olla olemassa erillään: missä on elämää, siellä on myös valoa ja tietoisuutta. Valo saa elämän ilmentymään. Valossa on liikkeelle panevaa voimaa, joka nostaa tietoisuutta korkeammalle, kunnes se tulee kohtaan, jossa se voi pohtia itseään ja tulla tietoiseksi itsestään. Kun tietoisuus pääsee siihen kohtaan, elämä alkaa tiedostaa ja pystyy antamaan itselleen muotoa. Elämä voi valita ja edistyä, ja sitten on sellainen asia kuin minän, itsen muodostuminen. Se on sielun syntymä.

Otan kuitenkin askeleen taaksepäin ja kuvailen elämän, valon ja tietoisuuden periaatteita. Mistä ne tulevat? Mikä on elämän alkuperä? Kosmoksen sylissä on tyhjyys, joka hengittää: täyteläisyyttä hiljaisuudessa. Se on elämän alkuperä, ja voit saada siihen yhteyttä hengittämällä hiljaisuutta. Kun hengität hiljaisuutta ja kiinnität huomiosi sisään- ja uloshengitykseen, otat yhteyttä olemisen alkulähteeseen.

Tämä hiljainen alku, kaiken elämän perusta on läsnä jokaisessa teissä. Se elää ja hengittää sisällänne riippumatta siitä mitä teette tai jätätte tekemättä. Tämä alkuperä, alku – tyhjyys, josta kaikki syntyy – on yhä olemassa sisälläsi. Sen tajuaminen antaa sinulle vapautta sekä päästää irti niistä rajoituksista, millainen olet. Se paljastaa yksilöllisyytesi suhteellisen, kaksinaisen luonteen.

Siinä alkutyhjyydessä, siinä avaruudessa ei ole yksilöllisyyttä, ei ainutkertaista sielua. On vain puhdasta Olemista. Tunne tämän Olemisen mysteeri: se ympäröi kaikkea. Ilman tätä Olemisen perustaa sinua ei ole olemassa. Se läpäisee sinut ja hoivaa sinua.

Mitä Se on? Tässä hiljaisuudessa elää Jumalan henkäys. Jumala on epämääräinen, määrittelemätön ja rajaamaton. Se on muodoton: sitä ei voi yksilöllistää. Jumala on tietoinen kaikesta, mutta tässä suuressa rajoittamattomassa kentässä, joka on Jumala, on taskuja tai onkaloita, joissa vallitsee tiedostamisen puutetta. Tuo tiedostamisen puute saa elämän kasvamaan ja kukoistamaan.

Jumala, Oleminen, on luonut paikkoja, joissa elämä ei tiedosta ja josta tiedostamisen halu voi kehittyä ja kasvaa valoa kohti. Sinä olet sellaisessa tietoisuuden kentän onkalossa, joka on Jumala. Jumalan täytyi luoda vähäisempää tiedostamista, jotta yksilöllisyys tulisi esiin.

Luodakseen yksilöllistä elämää Jumalan oli tehtävä jotakin paradoksaalista, sillä ydinolemuksessaan Jumala on kaikkea. Kaikki mitä on olemassa, on Jumalassa, niin se, mikä on mahdollista kuin sekin, mikä ei ole mahdollista, joten Jumalan oli luotava vähäisemmän tiedostamisen paikkoja, jotta sielu syntyisi. Sielu on määritelty ja rajallinen tietoisuus, joka löytää polkunsa ajassa ja avaruudessa ja aina etsii sitä yhteyttä Jumalaan, josta se syntyi. Sielun syntymä oli loikka unohduksen pimeyteen.

Luomalla tiedostamista yksilön tasolle Jumalassa syntyi jotakin uutta, jotakin suurta: elävää tiedostamista, joka kasvaa ja joka on dynaamista ja joksikin tulemista – ja elämä on muutosta, se on joksikin tulemisen tilassa. Kun tiedostaminen sisältää kaikkea ja sisältää myös kaikki mahdollisuudet, siinä ei ole mahdollisuutta dynaamiselle kasvulle tiedostamattomuudesta täyteen tiedostamiseen. Vain tämän dynaamisen prosessin kautta syntyy valoa sielun kasvun kierteeseen: sen syntymästä nuoruuteen ja kypsyyteen. Ja juuri tämä kasvu ajan ja avaruuden kentässä lisää Jumalan tiedostamista.

Sielu elää rakkaussuhteessa Jumalan kanssa. Jumala on sielun alkulähde, sen perusta eli matriisi, ja päämäärä, jota kohti sielu pyrkii. Jumala luo sielun, jotta Jumala voi löytää tyydytystä sielun halusta tulla joksikin siitä seurauksena olevien syvien tunteiden kera. Tällä tavoin itsensä Jumalan mysteeri tulee näkyväksi, kosketeltavaksi ja kokeilevaksi yksilöllisen tiedostamisen kautta, mitä sielu kantaa sisällään. Se on sielun syntymän tarkoitus.

Polullaan olevaa sielua houkuttaa ainakin osittain eksyminen tiedostamisen onkaloihin. Se on tarpeen sielun polulla, sillä on tärkeää, että sielu suuntautuu ulospäin ja täydessä vapaudessa palaa jumalalliseen tiedostamiseen, kaikkitietävyyteen. Siksi pahuus, jota pidetään “pahana”, on osa sielun matkaa.

Kun sielu ottaa yhteyttä Alkuun, siihen ydinolemukseen, joka se on, Jumalaan itsessään, juuri siinä tyhjyydessä – Jumalan Olemisen rajoittamattomassa ja kaiken käsittävässä ominaisuudessa – sielu kokee vapautumisensa. Silloin sielu on tullut Kotiin.

Valo ja pimeys ovat elementtejä, jotka kuuluvat sielun matkaan. Valon ja pimeyden leikki on luotu, koska Jumala vetää pois tai piilottaa oman tiedostamisensa tietyistä kosmoksen osista ja antaa sielulle vapaan leikkikentän. Sielun luominen on itse asiassa supistamista, tiedostamisen kaventamista. Mutta sillä on tarkoituksensa, sillä juuri supistamisessa on liikettä, tajuamisen prosessia, joka on tärkeää ja arvokasta, ja se prosessi luo valoa.

Valoa ilmaantuu sinne, missä yksilöllinen tiedostaminen avautuu jumalallista alkulähdettä kohti. Mitä voimakkaammaksi valo tulee, sitä enemmän tietoisuus kasvaa ja sitä enemmän tunnetaan yhteyttä Yhteen, jolloin supistuminen vähitellen avautuu täyteen tiedostamiseen. Tämä supistumisen ja kaikkitietävyyden vuorovaikutus on luomakunnan ydinolemus. Siinä molempien napojen välisessä tanssissa Jumala saavuttaa suurimman ilmentymänsä.

© Pamela Kribbe

www.jeshua.net/fi

Suomennos: Tapio Närhi