Pamela Kribbe kanavoi Magdalan Mariaa

Rakkaat ystävät, minä olen Magdalan Maria. Te tunnette minut, hahmoni ja kasvoni ovat tulleet osaksi historiaanne ja ovat sitä myöten vääristyneet ja turmeltuneet. Mutta tiedätte alkuperäni, sillä elämme samasta lähteestä – sydämen tilasta, sielun Kodista. Teitä on liikuttanut sama halu, joka piti minua vallassaan eläessäni maan päällä. Totuuden, todellisuuden ja kaiken ytimenä olevan kaipuu ja halu. Halu elää sielustanne, inspiraatiostanne, sisimmästänne käsin – se on teille tärkeää.

Tällä tavoin eläminen voi satuttaa. Se vie teidät itsenne pimeimpiin osiin, sillä sisimmästänne käsin eläminen merkitsee, että kaikki on oltava näkyvissä. Valon on loistettava kaiken ylle, jotta voitte tulla yhdeksi ja täydentyä itsenne kanssa. Monet ihmiset kamppailevat itsensä kanssa, ja sen näkeminen on tuskallista. Ihmiset elävät usein mielikuvien, kuvien ja ihannoitujen säännöstöjen mukaan ollakseen menestyneitä ja maailman tunnustamia ja kunnioittamia ihmisiä. Sitten ennen kuin aavistattekaan, yhteiskunnan valtavirran mielipiteet ja vaatimukset saavat teidät lumoihinsa. Teistä tuntuu, että teidän on sopeuduttava heidän ajattelutapaansa, jotta näyttäisitte ihastuttavilta ja hyviltä maailman silmissä. Tämä vie teidät pois sisimmästä ytimestänne, ja tällä tavoin menetätte yhteyden itseenne. Mutta silti kuuluu ääni, joka sanoo: “mene sisäänpäin, löydä se, millainen olet”. Siinä arvostelemattomuuden avoimessa tilassa te voitte löytää millaisia olette: valon ja pimeyden osia, ja kaikki mitä olette käyneet läpi: tunteenne, tunnetilanne ja reaktionne.

Itsensä rakastaminen on sitä, että sallitaan itsessään se avoin tila, ja ollaan itsensä kanssa ja havaitaan, mitä siellä on. Silti yhä uudestaan ulkopuolelta tuleva ääni, aivan liian usein pelon ääni sanoo: “olkaa hyviä, olkaa tottelevaisia, ja sopeutukaa normeihin; älkää olko erilaisia tai vieraita toisten ihmisten silmissä”, ja jälleen te menetätte sen sisäisen dialogin itsenne kanssa ja sen avoimen tilan. Pakotatte itsenne kahleisiin, arvioitte ulkopuolisen maailman, yhteiskunnan normien mukaan, ja niin tekemällä te satutatte itseänne. Joten teitä vetelee edestakaisin maailman kutsu, joka on niin usein pelon ääni, ja sielun huuto, joka johtaisi teitä sisäänpäin, itsenne ytimeen. Ja kuinka voitte selvitä siitä kamppailusta, siitä sisäisen ja ulkoisen eli sisimmän ytimen ja ulkomaailman välisestä köydenvedosta?

Kuunnelkaa sydämenne ääntä. Valitkaa itsellenne; valitkaa se tapa, jota haluatte noudattaa tässä elämässä. Päättäkää tehdä niin kaikin voimin, ehdottomasti! Heittäytykää syvyyteen, missä todellinen rakkaus vallitsee. Mutta tietäkää, että siinä syvässä tilassa ei ole pohjaa, ja se voi tuntua hypyltä pohjattomaan kuiluun, tyhjyyteen. Toisten hyväksyntä, kohteliaisuudet ja tunnustus eivät enää ole tukenanne; olette omillanne.

Tuntekaa hetki sydämenne keskellä oleva valtava tila, missä ei ole arvostelua eikä ihannoituja mielikuvia siitä, minne teidän tulisi mennä. Siellä on läsnä vain Oleminen, puhdas Oleminen. Kestättekö niin paljon vapautta vai haluaisitteko mieluummin pysyä toisten antamien normien ja arvojen talutusnuorassa? Voitteko tehdä sen sukelluksen syvyyksiin? Voitteko todella elää?         

Elämä haastaa teitä loikkaamaan tuntemattomaan, mikä on pelottavaa. Kuitenkin itsensä rajoittaminen tuttuuden kapeaan polkuun täysillä elämisen sijasta on pahempaa. Silloin teistä tulee itsenne ulkopuolelta tulevien impulssien orja ja menetätte “itsenne” ettekä enää ole onnellisia. Todellisen tyydytyksen löytäminen elämässä voi tulla ainoastaan sydämen virran mukaan menemisestä. Sydämenne sykintä, mikä on ainutlaatuista universumissa, yksinään tuntee tien. Ja joskus, jos eksytte, pitää olla pimeää aikaa, jotta pääsisitte takaisin itseenne, muistaisitte millaisia sisimmältänne olette. Kaikki ulkoinen varmuus kaikkoaa, ja mikäli elitte ulkoisten normien ja ihanteiden mukaan, teillä on tunne, että kaikki on menetetty, että olette pudonneet syvään, mustaan aukkoon – ja se tuntuu kauhealta! Sitä kutsutaan “sielun pimeäksi yöksi”, ja silti se on vain kulkuväylä. Teidät viedään Portille, joka avautuu johonkin sen takana olevaan, johonkin suurempaan; näkymään, josta pelkojen ja vanhojen ajatusten ehdollistama tavallinen näkökykynne ei saa kuvaa.

Kuvitelkaa, että olette pimeässä tunnelissa. Ette pysty näkemään edes tunnelin seinämiä, ja teistä tuntuu, että olette olemattomuuden ympäröimä. Olemattomuudessa ei ole mitään vikaa. Ydinolemukseltaan olemattomuus ei ole huonoa eikä pahaa. Se on absoluuttista avoimuutta ilman mitään ennakkokäsityksiä tai odotuksia, joihin nojautua. Silti olemattomuus herättää teissä pelkoa, aivan kuin se tuhoaisi teidät. Olemattomuus todellakin tuhoaa vanhoja identiteettejä, joiden luulitte olevan osa itseänne. Mutta tietäkää se, että millaisia te todella olette, sitä ei voida tuhota, se ei voi hävitä. Se on ikuista ja yhtä rajatonta kuin sydämenne tila, josta puhuin aiemmin. Se tila on siellä – aina. Kuvitelkaa, että hyväksytte olemattomuuden sekä varmuuksien puutteen, ja samalla tunnette oman vahvuutenne ja riippumattomuutenne. Silloin ette ole sidoksissa tähän maailmaan; olette vapaita olemuksenne pohjasta asti!

Jatkakaa kuvittelua, että olette menossa sen pimeän tunnelin läpi ja yhtäkkiä Portti ilmestyy eteenne. Katselkaa mitä se mielikuva teille tekee: pelkäättekö Porttia vai haluatteko kulkea sen läpi? Ovatko ovet raskaita ja kiinni, vai onko yksi ovi raollaan ja onko toisella puolella valoa, joka sieltä loistaa? Omaksukaa vain se tuntemus, sillä teidän ei tarvitse tehdä mitään. Kuvitelkaa sitten, että seisotte sen Portin edessä ja laitatte kätenne sitä vasten. Sallikaa Portin energian virrata lävitsenne. Portti on kynnys, jonka takana on sitä uutta, jota sielunne haluaa näyttää teille – kun olette valmiita näkemään sen. Asettamalla kätenne Porttia vasten totuttelette uuteen, ja siihen, mikä haluaa virrata elämäänne – sellaisella rytmillä, joka teille sopii. Kokeilkaa pystyttekö ottamaan sen vastaan: uutuuden energian, Kodin ja oman sielunne energian. Sallikaa sen virrata kätenne ja koko kehonne lävitse tavalla, joka tuntuu hyvältä – ei liian vähän eikä liian paljon. Energia virtaa päänne ympäri ja läpi, hartioihinne ja sydämeenne, ja se menee vielä syvemmälle: vatsaanne, lantioonne, häntäluuhunne, ja säärten läpi jalkoihinne. Ja tiedostakaa, mikäli olette ‘sielun pimeässä yössä’, portin takana teitä odottaa jotakin uutta, vaikka ette vielä pystykään näkemään sitä nykyisillä silmillänne. Uusin silmin te näette sen todellisuuden portin toisella puolella, ja te kehitätte nämä uudet silmät päästämällä irti vanhasta elämäntavasta: kun ette enää tarraudu varmuuksiin ja hengissä pysymisen kuvioihin, joihin ennen tarrauduitte.

Kuinka pystytte tunnistamaan sen, että olette valmiita päästämään vanhasta irti? Usein se tapahtuu tyytymättömyyden, kiukun tai epätoivon ja toivottomuuden tuntemusten kautta, jotka osoittavat, että ette enää halua asioiden olevan niin kuin ne ovat olleet. Voitte silloin ajatella: “En enää halua olla täällä; en halua elää maan päällä”, mutta itse asiassa olette sanomassa näin: “En enää halua vanhaa tapaa; en halua asioiden olevan niin kuin ne ovat olleet.” Kuitenkin mielenne, menneisyyden muotoilemana, ei ole vielä keksinyt, että muita tapoja on olemassa, ja siksi ‘sielun pimeästä yöstä’ tulee epätoivoinen ja voimakas. Kun vanha katoaa, mutta uusi ei ole vielä saapunut, tuolla rajalinjalla ja pimeässä tunnelissa oleminen pakottaa teidät valitsemaan. Joko jatkatte sydämenne äänen seuraamista ja itsellenne uskollisena pysymistä tai peräännytte ulkopuolelta tuleviin ääniin: pelkoon, tuttuun olotilaan, menneeseen olotilaan. Joten pyydän hartaasti: jos olette elämässänne kokemassa ‘sielun pimeää yötä’ juuri nyt, pysykää sen mukana, jatkakaa sisäänpäin menemistä ja tuntekaa, mitä siellä on. Jos siellä on pelkoa, epävarmuutta, surua tai epätoivoa, älkää tuomitko sitä, vaan pysykää sen mukana älkääkä perääntykö siitä.

Teidän Valonne on vahvempi kuin kaikki nuo tunnetilat, jotka eivät ole päätepiste, vaan pysähdyspaikka matkan varrella. Nähkää kaukaisuudessa Portti, joka on jo siellä! Ottakaa yhteys uutuuden energiaan tuon Portin kautta. Ja joku päivä tuon Portin ovet avautuvat selkoselälleen – nähkää se edessänne. Sen kaiken kokeminen juuri nyt tuntuu ehkä liian paljolta, mutta tarkkailkaa sitä hetki matkan päästä. Miltä mahtaa tuntua, kun tuo Portti avautuu ja te kävelette sen läpi? Mikä teitä siellä odottaa? Mitä tunteita se teissä herättää? Teidän ei tarvitse mennä Portin taakse vielä, sen aika tulee – kaikki tulee ajallaan. Mutta tuntekaa sen antama lupaus jo nyt: siellä olevan Valon kauneus, siellä olemisen riemu, ilo ja kotoisuus. Tuntekaa siellä olevan elämän seesteisyys ja iloitkaa, sillä tätä tietä te olette nyt taivaltamassa – se tie, joka tuntuu pimeältä yöltä ja nostattaa pelkoanne, johtaa sinne!

Pitäkää tämä näkökulma silmienne edessä, ja polkunne helpottuu. Pidän teitä kädestä, tuntekaa läsnäoloni. Joka kerta kun Portti avautuu, se saa meidät iloitsemaan ja me tunnemme olevamme syvällisemmin yhdistyneitä teidän kaikkien kanssa. Me olemme kaikki yhteydessä toisiimme, ja jokainen askel, jonka kukin yksilö ottaa, vie jotakin meistä kaikista Kokonaisuuteen.

© Pamela Kribbe 2012
www.jeshua.net/fi

Suomennos: Tapio Närhi