Pamela Kribbe kanavoi Magdalan Mariaa

Rakkaat ystävät, minä olen sisarenne, Magdalan Maria. Olen aivan vierellänne hyvin läheisenä ystävänä. Minua ei ole kohotettu teidän yläpuolellenne, vaan tunnette minut sisäisesti. Tuntekaa hetken ajan syvällinen yhteytemme – me olemme yhtä, osa samaa perhettä.

Minäkin olen matkannut ihmisenä olemisen polkua Maassa, olen tuntenut ja tutkinut syövereitä siellä, ja minua on koskettanut kirkas ja elävä Valo, joka inspiroi ja muistutti minua ja vaikutti minuun ja sai minut uneksimaan ja kaipaamaan kauniimpaa ja parempaa maailmaa Maan päälle. Olen tuntenut molemmat ääripäät, Valon sekä pimeyden. Nuo ääripäät ovat napoja, jotka kuuluvat yhteen: voidaan sanoa, että ne ovat toistensa liikkeelle paneva voima. Elämässä näyttää olevan kyse vastakohdista: Valosta ja pimeydestä. Niiden kutsumat voimat näyttävät olevan vastakohtia, silti niiden välillä on kätketty yhteys: ne eivät voi toimia ilman toisiaan. Valon kokemus on mahdollista vasta kun on koettu Valon puuttuminen, ja vastakohtaansa verraten, kun on koettu pimeys.

Valo ei ole milloinkaan näkyvämpi kuin silloin, kun se ilmestyy pimeydestä. Ajatelkaa auringon ensi säteitä päivän valjetessa, lämmintä aamuvaloa, joka verhoaa maailmaa. Miten syvältä se koskettaa teitä, varsinkin kun toivutte kylmästä, pimeästä yöstä. Kontrasti luo dynamiikkaa – elämää, liikettä, kasvua, muutosta – joten pimeydellä on funktio elämässämme. Ihmiset kuitenkin kokevat pimeyden Valon antiteesinä, ei muutoksen ja kasvun liikkeelle panevana voimana, vaan ansana tai sudenkuoppana, johon jää kiinni ja jossa ei enää voi liikkua. Syvästä sudenkuopasta katsoen näyttää siltä kuin olette menettäneet yhteyden Valoon, aivan kuin yhteys olisi katkaistu teiltä.

Te kaikki tiedätte sen mielentilan, kun on joutunut eristyksiin Valosta, kun elämästänne on riistetty merkitys ja tarkoitus. Itse asiassa se on kuolleena olemista. Fyysinen kuolema ei ole ainoa mahdollinen kuolemisen tapa, vaan liikkeen loppuminen sydämessänne, tunteissanne, mielessänne. Todellisuudessa kuolemaa ei ole olemassa, sielunne on ikuinen ja jatkaa elämäänsä. Kaikki katoavainen on vain muotoa; teidän ydinolemuksenne on ikuinen eikä voi kuolla. Voitte kuitenkin väliaikaisesti menettää ydinolemuksenne näkyvistänne siinä määrin, että jäykistytte sisäisesti ja lakkaatte liikkumasta. Olette sisäisesti kuollut ja tunnette olonne äärimmäisen masentuneeksi. Se on erittäin tuskallinen tila.

Matkatkaa kanssani hetken aikaa. Laskeutukaa kanssani siihen depression tilaan ja tutkikaa sitä avoimin mielin. Mitä tapahtuu, jos joku menettää kaiken toivonsa, vetäytyy kuoreensa ja tuntee voimattomuutta kaikkia sisimmästä kumpuavia tunteita kohtaan? Yleensä tämän reaktion laukaisevat ulkoiset tapahtumat, jotka ovat vahingollisia; tapahtumat, joita henkilö ei pysty sijoittamaan omaan viitekehykseensä ja jotka tekevät kaiken epävarmaksi kyseisen ihmisen elämässä. Voi olla kyse isoista asioista, kuten jonkun läheisen kuolemasta, sairastumisesta, työnsä menettämisestä tai ihmissuhteen katkeamisesta. Nämä ovat tapahtumia, jotka vaikuttavat ihmisiin syvällisesti ja voivat saada heidät kuilun partaalle.

Pimeys voi kuitenkin paljastaa itsensä sisältä päin ilman selvää ulkoista syytä. Pintaan tulevat vanhat emotionaaliset taakat, jotka olette kerran tallettaneet sielunne muistiin. Tuskalliset, mahdollisesti edellisistä elämistä peräisin olevat kokemukset pulpahtavat syvyyksistä, ja teidän on selviydyttävä synkistä tunteista, peloista ja epäilyksistä. Puutteen, yksinäisyyden ja lannistetuksi tulemisen vahvat kokemukset voivat ilmaantua psyykeenne ilman syytä. Ne voivat saada teidät menettämään jalansijanne yhtä paljon kuin mikä tahansa ulkoinen tapahtuma. 

Kun joku joutuu depressioon, sielun pimeään yöhön, se koetaan aina kokonaan nielaisevana, jolloin ei pystytä käsittelemään kaikkia tunnetiloja. Tuskallisten, raskaiden tunnetilojen virta koetaan liian suurena kestettäväksi. Ne nujertavat teidät, tai siltä se tuntuu, ja sulkeudutte pelkästä voimattomuuden tunteesta. Sillä hetkellä, kun käännytte pois ja kieltäydytte kohtaamasta tunteita, te jäätte jumiin. Nuo tunteet haluavat virrata, tunteille on tärkeää, että ne saavat jatkaa liikettään eteenpäin aivan kuin suuren aallon hyöky rantaan. Mutta te pelkäätte sen sallimista, joten kieltäydytte menemästä mukaan siihen liikkeeseen ja vetäydytte näistä tulvivista tunnetiloista. Rakennatte padon, esteen, ja sanotte: “En selviä tästä. En halua tätä. Haluan sen pois.” Teidän reaktionne, joka syntyy usein pelkästä voimattomuudesta, luo depression, joka on lamaantuneisuuden ja elämästä sulkeutuneisuuden tila. Ajan myötä tilanteesta tulee kestämätön ettekä enää halua elää.

Maallisesta näkökulmasta katsoen haluatte kuolla, koska elämä on sietämätöntä. Sielun näkökulmasta katsoen te olette kuollut, ja se on niin kestämätön kokemus, että haluatte tehdä mitä tahansa voidaksenne tehdä lopun tuosta tilanteesta. Kuolemanhalu on pohjimmiltaan muutoksen halu, halu elää jälleen. Itsemurhan tekemistä hautovilla ihmisillä on vahva halu elää, ei kuolla. Juuri tämä sisäisen kuolleisuuden tunne ajaa heidät äärimmäiseen epätoivoon. Heidän halunsa elää johtaa heidät päättämään fyysisen elämänsä lopullisesti.

Kun olette masentuneita, teissä on yhdistelmä vahvaa vastustusta ja samalla äärimmäistä haavoittuvuutta. Depressio on keino puolustaa itseänne tunnetilojen valtavalta voimalta, kun ne uhkaavat nielaista teidät. Luulette, että ne tuhoavat teidät, joten voimattomuudessanne rakennatte kuoren itsenne ympärille. Koteloitte itsenne ettekä halua tuntea tai kykene tuntemaan mitään. Ette halua enää olla täällä, aivan kuin sananparren strutsi, joka piilottaa päänsä hiekkaan. Te tukehdutte hiekkaan, ja kuitenkin se näyttää olevan ainoa mahdollinen ulospääsytie. Jonkin ajan kuluttua ette enää pysty vetämään päätänne pois hiekasta, depressiosta. Olette sulkeutuneet elämältä ja kaikista tunteista niin paljon, ettette enää pysty kääntämään asioiden suuntaa ja tekemään muutosta. Valinta sanoa “kyllä” tunteille näyttää olevan voimienne ulottumattomissa. Depressio on nyt saavuttanut huippunsa.

Toisaalta ette voi hyväksyä pelon, epätoivon, murheen ja yksinäisyyden tunteita tai jakaa niitä toisten kanssa, kun taas toisaalta te tiedätte ja tunnette, että on ahdistavan tuskallista elää ilman tunteita; se on eräänlainen kuolema, elävän ydinolemuksenne täydellinen kieltäminen. Jonkin ajan kuluttua alatte jälleen tuntea. Se tuska, kun ei tunne, on suurempi kuin tunnetilojen tuntemisen tuska. Se on pelastuksenne, ja siinä on käännekohta. Tunteiden kieltäminen ja sanominen: “Ei, en voi, en halua sitä, haluan kuolla, haluan kadota” saa teidät niin ontoksi ja sisäisesti tyhjäksi, ettette voi enää jatkaa niin. Nyt sielun näkökannalta tapahtuu niin, että elämä vahvistuu, sitä ei enää voi pidätellä loputtomiin. Kun elinvoima on ollut tukahdutettuna hyvin pitkään, se luo vastavoiman, joka lopulta purkautuu. Rannalle vyöryvän vuorovesiaallon voimaa ei voi loputtomasti pidätellä. Tietyllä hetkellä sisältänne kumpuaa “kyllä”, vaikka ette tiedostaisikaan sitä. Mikään elämässä ei ole staattista, elämänhalu on pysäyttämätön. Kun huippuhetki on saavutettu, te luotte elämäänne tapahtumia, jotka tuovat muutoksen, ja se saa aikaan läpimurron.

Joskus tämä tapahtuu itsemurhayrityksen muodossa. Jos se epäonnistuu, siinä saattaa olla spiraali ylöspäin, koska kyseisen ihmisen kärsimys tulee hyvin näkyviin ulkopuoliselle maailmalle. Kun ihminen huomaa, kuinka paljon toiset välittävät hänestä, saattaa syntyä aukko Valon lisääntymiselle, ja ymmärryksen ja sympatian vastaanottamiselle. Saattaa myös käydä niin, ettei henkilö avaudu, vaan pysyy masentuneena. Ei ole olemassa mitään vakioreseptiä, jolla läpimurto tapahtuu. Elämällä on kuitenkin työntävä ja eteenpäin ajava voima, joka tekee mahdottomaksi riutua tietoisuuden staattisessa tilassa loputtomiin.

Vaikka maallinen elämä päättyisi oman henkensä riistämiseen, teidän on välittömästi kohdattava uusia valintoja toisella puolella, koska teidän on yhä koettava omat tunteenne siellä. Eläessä koettu lohduttomuus tuskan ja ahdistuksen tunteineen pystyy nyt tulemaan esiin paljon terävämmin ja vähemmän verhotulla tavalla. Joskus astraalimaailma, jonne päädytte kuoleman jälkeen, pistää teidät suoraan silmätysten niiden tunnetilojen kanssa, jotka tukahdutitte, ja näin ne alkavat jälleen virrata. Esimerkiksi joku saattaa joutua epätoivoon ja kauhistua, kun hän poistuu tästä maailmasta ja huomaa, että elämä ei tosiaankaan ole päättynyt. Tai hän näkee Maahan jäävän perheensä tunteet, heidän murheensa ja surunsa, ja se vaikuttaa häneen suuresti. Tällaisen liikutuksen valtaamassa, rajan taakse menneessä sielussa voi alkaa uusi liike. Se voi johtaa läpimurtoon, mikä saa sielun avautumaan auttaville oppaille, joita on aina läsnä sekä Maassa että taivaassa. Apua on aina tarjolla edellyttäen, että olette avoimia sille.

Teittepä mitä tahansa, elämä on paljon voimakkaampi kuin mikään kuolemantoive. Elämä anastaa aina oikeutensa olla, ette voi tappaa sitä. Siksi on aina toivoa. Pitäkää siitä kiinni itsenne puolesta, mutta myös toisten puolesta, joiden näette kärsivän. Asiat voivat näyttää toivottomilta ajoittain, mutta on aina olemassa toinen näkymä, vaikkette voi mielessänne kuvitella miten niin voi olla ja kuinka muutos voi tapahtua. Elämä on aina kuolemaa vahvempi, Valo on pimeyttä vahvempi. Vesi lopulta murtaa tiensä padon läpi, koska vedellä on liikkeen voima: se työntää, se on elossa! Veden voima on suurempi kuin vastustava voima, joka haluaa pidätellä sitä.

Tuntekaa elämän liikkeelle paneva voima itsessänne hetken aikaa. Jokainen teistä löytää joskus itsessään osia, jotka ovat jumissa, tai kuvioita, jotka toistuvat loputtomasti: epäilette itseänne, on huonommuuden tunteita, epävarmuutta, epäluottamusta, kiukkua, vastustusta. Kuvitelkaa nyt, että nuo osat ovat vain olemassa, ja että elämä samalla jatkaa virtaamista niiden ympäri. Vesi jatkaa virtaamista, ja vaikka virrassa on lohkareita, jotka näyttävät olevan kiinteitä ja liikkumattomia, ne kuitenkin kuluvat pois ohi virtaavan veden liike- ja työntövoimasta. Se vie aikaa, mutta älkää unohtako millaisia olette: te olette se elävä vesi! Mitä enemmän muistutatte itseänne siitä, sitä enemmän voitte saada takaisin sitä energiaa noilta lohkareilta ja kiviltä, jotka virrassa makaavat. Siellä on edelleen tuskaa menneisyydestä. Teidän ei tarvitse vähätellä sitä tai tehdä siitä merkityksetöntä, mutta ei teidän myöskään tarvitse raahata noita lohkareita pois joesta. Teidän on vain muistutettava itsellenne, että te olette se vesi! 

Tämä voi ajoittain olla vaikeaa, sillä te olette osaksi samaistuneet noihin lohkareisiin, jotka tukkivat teidän energianne: “En ole kunnolla maadoittunut; minun on vaikea tuntea oloani kotoiseksi Maassa; kuljetan mukanani menneisyyden suruja ja traumoja.” Ja se kaikki on totta, mutta kuvitelkaa hetki nuo ajatukset kiviksi suuressa, leveässä joessa – valtavassa vesiuomassa. Koska se on sitä millaisia olette, se on teidän varsinainen elinvoimanne. Se on juuri teidän sielunne, joka virtaa ja virtaa, jatkuvasti polkuaan pitkin: elävänä, kuplivana, ryöpyten ja pauhaten, tutkien ja löytäen. Tuo virta ei arvostele kohtaamiaan lohkareita, se nielaisee ne. Teillä on mahdollisuus valita!

Tietenkin tietoisuutenne silloin tällöin juuttuu tällaiseen esteeseen, kun alatte samaistua siihen liian pitkäksi aikaa. Mutta voitte irrottautua esteestä kokemalla itsenne virtaavaksi vedeksi. Muistakaa, että olette elävä sielutietoisuus, aina liikkumassa ja virtaamassa eivätkä nuo lohkareet sido teitä – olette vapaita. Mitä enemmän vedätte tietoisuutenne pois noista esteistä ja kivistä, sitä helpommin ne antautuvat virralle. Ne päästävät irti nopeammin, koska annatte niiden mennä ja samaistutte liikkuvaan veteen. Vesi on sielunne eikä sitä voi pidätellä. Tuntekaa se virtaamassa ja liikkumassa ja säkenöimässä. Kuvitelkaa, että se huuhtoutuu päällenne, tuntekaa kupliva voima, siinä säkenöivä Valo. Tuntekaa, kuinka sieluanne, sen syvintä sopukkaa ei uhkaa kokemanne pimeys, eivät nuo lohkareet, jotka näyttävät olevan niin kiinteitä ja peräänantamattomia. Sieluanne ne eivät vaivaa, sillä se tietää, että lohkareet kuuluvat asiaan. Ne ovat osa elämän maisemaa. Kun olette juuttuneet johonkin lohkareeseen, yrittäkää kuulla veden kuohuvan ohi. Muistakaa vesi ja se helppous, jolla se virtaa.

Teidän ei tarvitse itse tehdä kaikkea. Elämä tarjoaa teille loputtomasti tilaisuuksia ja mahdollisuuksia. Se saattaa joskus viedä teidät syviin, pimeisiin alhoihin, mutta se myös nostaa teidät takaisin ylös Valoon. Vaikka teillä on tunne, ettette enää kykene taistelemaan ettekä näe, kuinka asiat voisivat kääntyä hyväksi, elämä yhä nostaa teitä. Elämisen taitoa on luottamuksen säilyttäminen, vaikkei jäljellä näytä olevan mitään mihin luottaa, ja kun kaikki mistä olitte varmoja on kadonnut elämästänne.

Näinä aikoina Maassa monet ihmiset joutuvat käsittelemään muinaista pimeyttä; osia sielusta on tulossa Valoon juuri nyt ja haluaa tulla nähdyksi. Miksi näin on? Koska te olette harppaamassa eteenpäin. Kyse on todella harppauksesta ihmiskunnan tietoisuuden evoluutiossa. Tätä harppausta ei voida tehdä kurkottamatta tietoisuuden pimeimpiin paikkoihin, niihin, jotka ovat täynnä pelkoa, epäluottamusta tai hyvin syvää surua kaikesta, mitä olette Maassa kokeneet. Älkää pelätkö sitä pimeyttä – toivottakaa se tervetulleeksi!  Kun sanotte “kyllä” pimeydelle, se alkaa päästää irti ja virrata, ja siinä on elämän elämisen taito. Ja kun teistä tuntuu: “En voi tosiaankaan sanoa kyllä tälle”, muistakaa, että teissä on jotakin, joka yhä sanoo “kyllä”. Se pelastaa teidät ja vie teitä pidemmälle – luottakaa elämään.

Rakastan teitä kaikkia, olette minulle rakkaita. Saatatte ajatella: “Miten näin voi olla? Et voi tuntea meitä kaikkia henkilökohtaisesti?” Mutta te ihmisinä ette tiedä tai tajua, kuinka laaja sielujen verkosto todella on. Kun sielu on ottanut yhteyden toiseen, se on pysyvä yhteys. Kerran luotu sidos ei irtoa ajan myötä, sillä meidän ulottuvuudessamme ei ole aikaa. Meitä yhdistää sielujen elävä verkosto. Meillä on tietty yhteinen historia, tietty halu, liekki, joka tietoisuudessamme kerran syttyi. Tällä liekillä Maa tulee vähitellen valaistumaan. Heräävä tietoisuus kaikissa ihmisissä tuo meidät yhteen ja luo uuden perustan, josta harppaus tietoisuuteen tulee todella tapahtumaan. Teidän ei tarvitse miettiä tätä. Pysykää omassa prosessissanne, omalla tiellänne – se riittää. Tuntekaa elämän vahva työntövoima itsenne lisäksi myös monissa muissa, ja sitä kautta tietoisuuden aalto tulvii yli Maan.

© Pamela Kribbe 2012
www.jeshua.net/fi

Suomennos: Tapio Närhi