Gerrit Gielen

Mikä on elämämme tarkoitus? Sen kysymyksen monet ihmiset esittävät. Jos lähestymme sitä biologisesta näkökulmasta, vastaus on yksinkertainen: hengissä pysyminen ja lisääntyminen. Joten kyse on lajien eloonjäämisestä tai materialistisemmin: geenien eloonjäämisestä. Sinä olet keho ja kehosi on vain väline, joka varmistaa, että geenisi jatkavat sukua. Tietenkin uskonto opettaa meille aivan jotakin muuta. Jumala loi meidät, ja me olemme täällä palvelemassa Jumalaa.

Molemmille näkökannoille on yhteistä se, että jokin meidän ulkopuoleltamme määrittelee meidän tarkoituksemme. Meillä ei pohjimmiltaan ole mitään sananvaltaa asiaan. Aivan viime aikoihin saakka sama piti paikkansa jokapäiväiseen elämään. Ihmisillä oli yleensä hyvin vähän sananvaltaa omassa elämässään. Tyttöjen edellytettiin auttavan äitejään, heitä ei rohkaistu oppimaan mitään, vaan menemään naimisiin, pysymään kotona ja kasvattamaan paljon lapsia. Poikien edellytettiin osallistuvan kovaan fyysiseen työhön tai ryhtymään sotilaiksi. Heidän odotettiin tottelevan määräyksiä eikä ajattelevan omin päin: ennen johtajat edellyttivät täydellistä tottelevaisuutta.

Nämä asiat eivät kuitenkaan ole sitä, mitä tarkoitan “elämän tarkoituksen löytämisellä”. Tällä tarkoitan sellaista tarkoitusta, joka on merkityksellinen itselleni – ei kenellekään toiselle tai millekään muulle.

Luonnollisesti tämä nostaa esiin kysymyksen: oletetaan, että elämäni on merkityksellinen minulle, mitä se kertoo minusta itsestäni? Millainen ihminen minun tulisi olla, jotta elämälläni voisi olla merkitystä itselleni?

Kun luon tai rakennan jotakin – sanotaan esimerkiksi tuolin – minä olen se, joka määrittelee tuolin tarkoituksen. Tässä tapauksessa haluan istua sille. Täten voitaisiin sanoa, että kun minulla on luoja, minulla ei ole omaa tarkoitusta. Elämälläni voi olla tarkoitus itselleni vain silloin, kun olen oma luojani, kun luon omaa elämääni.

Se merkitsee, että osan minusta täytyy olla olemassa ajan ja tilan tuolla puolen. Jos alkuperäni on vain ajassa ja tilassa, en voi olla oma luojani. Siinä tapauksessa meidän olisi pääteltävä, että minut loi jokin, joka oli vanhempi kuin minä. Näin ollen, jos kysymyksellä “Mikä on elämäni tarkoitus?” on oltava jokin merkitys, minusta pitäisi olla kaksi osaa: luova osa, joka on olemassa ajan ja tilan tuolla puolen, ja maallinen persoonani, joka on olemassa ajassa ja tilassa. Molemmat ovat minua: suuri minä ja pieni minä. Pieni minä ei ainoastaan elä Maan päällä, vaan hän elää suuren minän sisällä ja kaikki hänen kokemuksensa ovat osa suurta minää.

Suuri minä tietää elämäni tarkoituksen: se on se osa, joka loi minut, ja mitä olen tekemässä täällä, on merkityksellistä hänelle. Joten jos minä – se pieni minä – haluan tietää elämäni tarkoituksen, ensiksi täytyy tulla tietoiseksi suuresta minästä.

Kysymys ei ole mielekäs tunnustamatta suurta minää. Väittäisin jopa, että ilman suurta minää emme voisi edes ottaa kysymystä esille, me yksinkertaisesti tottelisimme ulkopuolisia lakeja. Olisimme olentoja ilman sisäistä maailmaa, ilman psyykeä, vähän sellaisia kuin tietokoneet.

Se tosiasia, että pystymme esittämään tämän kysymyksen, on merkki siitä, että olemme tietyssä määrin yhteydessä suureen minään – perinteisemmin sanoen: sieluumme.

Suuren minän tiedostaminen

Mistä meidän pitäisi etsiä suurta minää? Tietenkään ei ulkomaailmasta, vaan jostakin sisäpuolelta. Tässä on kolme tärkeää estettä. Ensimmäinen on se, ettemme ole tottuneet kääntämään huomiotamme sisäänpäin saadaksemme vastauksia. Itse asiassa emme ole tottuneet katsomaan lainkaan sisäänpäin, yleensä me pystymme ylläpitämään tätä huomiota vain muutaman sekunnin, ja sitten alamme ajatella jotakin ulkopuolellamme olevaa: usein jotakin niistä monista ongelmista, joita koemme jokapäiväisessä elämässä.

Toinen on psykologinen este: me uskomme, että olemme pieniä ja meillä on vain vähän tai tuskin lainkaan merkitystä. Emme voi käsittää, että meissä on jotakin suurta, jotakin ikuista.

Kolmas este on myös psykologinen: me uskomme, että olemme huonoja tai arvottomia. Tietysti onnistumme piilottamaan tämän ulkomaailmalta, mutta jos sisälläni on jotakin sellaista kuin suuri minä, sen täytyy olla tietoinen tästä, ja sen vuoksi kiukkuinen: olen epäonnistunut. Joten on parempi olla ottamatta yhteyttä suureen minään, koska se saa meidät tuntemaan olomme vieläkin huonommaksi.

Kuinka voitamme nämä esteet?

Ensimmäiseksi pitää mennä sisäänpäin, keskittyä sisäiseen maailmaan. Tätä tehdessään ihmiset usein yrittävät olla ajattelematta. Kuitenkin sitä on vaikeaa pitää yllä muutamaa sekuntia pitempään. Joten ihmiset alkavat ajatella omia ongelmiaan. Ratkaisu tähän ongelmaan on melko ilmeinen. Sisäisessä maailmassa on aina asioita, jotka herättävät huomiota. Yleensä tunteita, kuten kiukkua tai surua tai kenties kehon sisällä olevaa kireyttä tai jopa kipua. Pääsyy ihmisten meditointivaikeuksiin on siinä, että he luulevat, että heidän täytyy pitää mielensä poissa asioista, jotka kiinnittävät heidän huomiotaan. Kuitenkin voimme löytää sisäistä rauhaa vain silloin, kun arvostamme niitä sen sijasta, että pitäisimme näitä asioita ei-toivottuina tai negatiivisina. Ne ovat tärkeitä, koska ne ovat osa sinua ja ne sisältävät tärkeitä viestejä sinulle. Ne kiinnittävät huomiotasi jostakin syystä.

Jos esimerkiksi aistit kiukkua sisälläsi, kuvittele siihen samaan paikkaan kiukkuinen lapsi. Käytä vain mielikuvitustasi. Mielikuvitus on voimakas työkalu, jolla saamme yhteyden omaan sisäiseen maailmaamme. Usein ihmiset sivuuttavat mielikuvituksen sellaisena, mikä ei ole todellista ja millä ei ole todellista arvoa. Mutta pohdi hetki tätä: kaikki mahatavat taideteokset, kaikki kirjallisuus, kaikki nämä asiat ovat peräisin ihmisen mielikuvituksesta. Mielikuvitus on aina hyvin henkilökohtaista, se on uniikkia, ja se kertoo aina jotakin sinusta itsestäsi.

Joten käytä mielikuvitusta saadaksesi yhteyden tähän lapseen. Kuuntele tätä lasta, ole sille avoin ja rakastava. Tämä lapsi on osa sinua, ehkä sellainen osa sinua, jota olet laiminlyönyt pitkän aikaa, ja ehkä sellainen osa sinua, jolla on tärkeä viesti.

Jos sallimme itsellemme tämän, jos näemme kaikki nuo itsemme osat tuomitsematta, jos hyväksymme ja kenties jopa rakastamme kaikkia noita osia itsestämme, silloin meistä tulee pienen itsemme eli persoonallisuutemme tarkkailijoita. Ja tällöin voi tapahtua jotakin kaunista: tulemalla tarkkailijoiksi me myös saamme yhteyden suureen itseemme: sieluumme.

Sielun energiaa estävien asioiden tiedostaminen

Pienet itsemme ovat täynnä ideoita, ajatuksia ja tunteita, jotka muodostuvat reaktioista ulkomaailmaan. Koska useimmat ulkomaailman ideat perustuvat pelkoon, ne tukkivat rakkauteen perustuvan sielumme energian. Eräät näistä ideoista näyttävät niin itsestään selviltä, että voimme tuskin kuvitella niiden olevan väärin.

Mitä nämä ideat ovat?

Kaikkein ensimmäisenä on meidän ensisijainen reaktiomme pelkoon pohjautuviin yhteiskunnan energioihin. Meistä tuntuu, ettemme sovi joukkoon, että olemme erilaisia. Ja lopuksi päättelemme, että meissä on jotakin vikaa. Että meidän on muututtava tai kasvettava. Tämän tuloksena elämme pysyvässä itsemme arvostelemisen tilassa.

Tuomitsemalla ja tukahduttamalla jatkuvasti itseämme me työnnämme sielumme energian pois. Tästä seuraa, että koemme rakkauden puutetta. Alamme ajatella, ettei meitä rakasteta. Ja niin alkaa rakkauden suuri metsästys. Uskomme, että maailma ei ylipäätään välitä meistä ja että meidän on tehtävä kovasti töitä ansaitaksemme edes hieman rakkautta joltakulta toiselta.

Näiden ideoiden myötä tulee voimattomuuden tunne. Opimme uskomaan, että emme hallitse omaa elämäämme. Toisilla ihmisillä on valta, ei meillä. Opimme, että kaikki on erillään. Muurit tai rajat erottavat meidät toisista ihmisistä. Valtava avaruus erottaa meidät tähdistä ja muista planeetoista.

Joten me omaksumme periaatteessa neljä valtavaa pelkoa.
– Puutteen pelko yleisesti, ja erityisesti rakkauden puute.
– Voimattomuuden pelko.
– Erillisyyden pelko.
– Huonona olemisen tai arvottomuuden pelko.

Voittaaksemme nämä illuusiot meidän on ensiksi tiedostettava ne. Voimme tehdä sen hyväksymällä seuraavat vastakkaiset ideat yksi kerrallaan:
– Minä olen rakkauden ja runsauden lähde.
– Minä olen vahva luoja.
– Minä olen yhtä universumin kanssa.
– Minä olen hyvä.

Kun hyväksyt yhden näistä ajatuksista, esimerkiksi “Minä olen rakkauden lähde”, on todennäköistä, että tunnet välittömästi vastustusta. Todennäköisimmin ilmaantuu ajatus, joka hylkää idean suoraan, kyselemättä. Käytä nyt mielikuvitustasi. Kuvittele, että jossakin sisälläsi on henkilö, joka muotoilee ääneen tämän vähättelevän ajatuksen sanoen esimerkiksi, että se idea, että olet rakkauden lähde, on naurettava.

Käytä hetki aikaa tämän henkilön tutkimiseen. Mistä hän tulee. On hyvin todennäköistä, että se on menneisyydestäsi tuleva ääni: ehkäpä toinen vanhemmistasi. Mutta alkaessasi pohtia sitä tajuat, että se on ulkopuolinen ääni. Ääni ei tule sisältä, se ei todellisuudessa kuulu sinulle. Kuitenkin asiat, joita tämä epäilevä ääni kertoo sinulle, saattavat olla totta tai ne saattavat olla väärin. Kenties sinussa on syntynyt epäilys. Ole järkiperäinen tämän epäilyksen kanssa: koska se on olemassa, silloin on järkevää antaa positiivisuudelle mahdollisuus.

Joten hyväksy ajatus “Minä olen rakkauden lähde”. Toista se useita kertoja päivässä. Loppujen lopuksi olet toistanut negatiivisia ajatuksia niin monta kertaa elämäsi aikana. Miksi et antaisi positiivisille ajatuksille pienen mahdollisuuden? Miltä tämä tuntuu?

Joka kerta kun toistat näitä positiivisia ajatuksia, kiinnitä huomiota sisälläsi olevaan negatiiviseen reaktioon. Tutki sitä mielikuvitusta käyttäen. Kenties päädyt hiljalleen lopputulokseen, että kaikilla näillä negatiivisilla ajatuksilla on juurensa yhteiskuntaan pohjautuvissa peloissa, jotka olet omaksunut itsellesi. Mitä enemmän tiedostat tämän, sitä paremmin pystyt päästämään irti kaikista näihin pelkoihin pohjautuvista ajatuksista ja ideoista, ja sitä enemmän tilaa luot suurelle minällesi. Tilan luominen merkitsee, ettet enää pidättele suurta minää, jolloin sielusi energia alkaa virrata sisään. Yhteyden saaminen tähän energiaan on perustavaa laatua oleva askel elämäsi tarkoituksen löytämisessä.

Elämäsi tarkoitus: itsesi ilmaiseminen

Mikä on elämäsi tarkoitus?

Se on tietenkin erilainen jokaisella meillä. Siitä huolimatta voidaan sanoa, että kun sielun energia virtaa vapaasti maailmaan ja kun ilmaiset autenttisimman, aidoimman itsesi maailmalle, olet löytänyt elämäsi tarkoituksen. Tämä kysymys on yksinkertaisesti haihtunut niiltä ihmisiltä, jotka jo tekevät näin: he tuntevat sen, he tietävät sen. He ovat vähän kuin ilakoivat lapset, jotka leikkivät auringon paisteessa nauttien elämästä ja eläen hetkessä. He eivät niin paljon välitä suurista kysymyksistä, sillä suuri kysymys on usein merkki onnettomana olosta. Se, joka on aidosti onnellinen, ei yleensä kysy: “Miksi olen täällä? Mikä on minun tarkoitukseni?” Onni on itse asiassa vastaus näihin kysymyksiin.

Silti monet ihmiset ovat onnettomia ja esittävät näitä kysymyksiä. Miksi? Vastaus on yksinkertainen: me emme ole tervetulleita tähän maailmaan. Yhteiskuntamme pelkopohjaiset energiat ovat sellaisia, että ne tukahduttavat suuren minän energian. Maailman haluaa meidän olevan pieniä ja haluaa meidän käyttäytyvän soveliaasti ja tottelevan. Se haluaa vain pienen minän, ei suurta minää. Ja koko lapsuutemme ajan me omaksumme näitä maailman ideoita, ja niin tekemällä me myös hylkäämme sen suuren minän. Tämän seurauksena emme todella tunne olevamme onnellisia ja alamme kysellä isoja kysymyksiä.

Yleensä kun esitämme kysymyksen “mikä on elämäni tarkoitus”, kysymme sitä tietystä näkökulmasta: kyseleminen nimenomaan tarkoittaa sitä, ettemme tiedä vastausta. Uskomme, että vastaus on meidän ulkopuolellamme. Missä? Minun sielullani on se vastaus: täten sieluni on minun ulkopuolellani, kelluen jossakin korkealla yläpuolellani. Joten miten saamme yhteyden siihen? Avaimena on itsensä hyväksyminen. Mitä enemmän hyväksymme itsemme, sitä vähemmän tuomitsemme itseämme, ja sitä enemmän alamme tuntea kiitollisuutta ja rakkautta itseämme kohtaan, ja sitä paremmin saamme yhteyden sieluumme.

Ensimmäisenä askeleena on mennä sisäänpäin ja hyväksyä se idea, että mitä tahansa sieltä löydämme, se on tärkeää. Näyttipä se alkuun meistä miten negatiiviselta tahansa. Hyväksymällä kaiken sisällämme olevan rakastavasti ja huomaavaisesti, tulemme tietoisiksi tästä rakastavasta tarkkailijasta, joka tarkkailee pientä minää. Se on se suuri minä: se on meidän sielumme.

Emme löydä suurta minää etsimällä sitä, vaan hyväksymällä sen ideat ja havaitsemalla tavan, jolla suuri minä tarkastelee meitä: täydellisellä hyväksynnällä, ehdottomalla rakkaudella. Emme voi koskaan löytää sieluamme, koska sielumme ei ole meidän ulkopuolellamme. Mutta voimme tulla yhdeksi sielumme – itsemme – kanssa lakkaamalla samastumasta ideoihin, jotka eivät kuulu sielun maailmaan, kuten vanhat pelkopohjaiset ajatuksemme, ja hyväksymällä ne, jotka kuuluvat sielulle: ne perustuvat yksiselitteisesti rakkauteen.

Mikä sitten on elämämme tarkoitus? Ensiksi tulla tietoiseksi suuresta minästä. Mutta ei siinä kaikki. Pieni minä on myös keskeinen. Jos haluat löytää elämäsi tarkoituksen, älä sivuuta egoasi – ainakaan täysin. Kun tiedostamme suuren minän, tiedostamme lähes äärettömän potentiaalin.

Voimme verrata pientä minää värilliseen lasinpalaseen, jonka läpi pääsee vain tietynlaisia auringonvalon säteitä. Aurinko on suuri minä, ja värillinen lasinpalanen on pieni minä. Tämän vertauksen mukaan kaikki lasilla olevat varjot tai tahrat ovat pelkojamme ja pelkopohjaisia ajatuksiamme. Samalla tavalla pieni minä suodattaa sielun energiaa sallien vain tiettyjen sielun energian aspektien virtaavan tähän maailmaan.

Jotta saisimme tämän suodattimen toimimaan kunnolla, tarvitaan kolme vaihetta. Kaikkein ensiksi meidän on puhdistettava suodatin, mikä tapahtuu tiedostamalla vanhat pelkomme. Se vastaa lasin puhdistamista. Toiseksi meidän täytyy tiedostaa ja tunnustaa suuren minän olemassaolo. Kun lasissa ei ole enää tahroja, auringonvalo voi mennä läpi. Ja lopuksi on tarpeen ymmärtää suodatinta. Minkä värinen lasi on? Minkä osan sielun energiasta se sallii loistaa yhteiskuntaamme?

Kun pohdit tätä analogiaa, saatat huomata, että esittäessämme kysymyksen: “Mikä on elämäni tarkoitus?”, voimme tehdä kaksi virhettä. Ensimmäisessä tapauksessa lasissa on tahroja, mitkä estävät valon kunnollisen läpikulun. Varjot tai tahrat edustavat ajatuksiamme ja tekojamme, jotka perustuvat pelkoon. Kuvittele esimerkiksi henkilö, joka pelkää puutetta. Hänellä saattaa olla sellaisia ajatuksia kuten: “Haluan tulla miljonääriksi ja kuuluisaksi ja kaikkien rakastamaksi.”

Toinen ansa tai virhe on siinä, kun lasi ei ole tietoinen omasta väristään, ja se haluaa päästää kaiken auringonvalon läpi. Se on kuitenkin mahdotonta. Tässä tapauksessa henkilö ei ole riittävän tietoinen omaa egostaan ja persoonallisuudestaan: hän pyrkii pelastamaan ja muuttamaan koko maailman, hän haluaa antaa rakkautensa kaikille. Tuloksena on vääjäämättä pettymys tai jopa traumaattisia kokemuksia.

Unohda hetkeksi maailman pelastaminen, unohda sielusi, lakaise syrjään pelkosi ja päästä irti siitä, mitä yhteiskunta haluaa sinun tekevän. Huomaa egosi, kyllä, huomaa egosi. Anna sen vain olla. Oma egosi tietää mitä persoonasi todella haluaa, se ymmärtää sen suodattimen värin, joka olet. Kun ymmärrät tämän, tiedät elämäsi tarkoituksen. Kun se selviää, voit alkaa ilmaista sielusi energiaa oman värisi, oman persoonallisuutesi mukaan, ja tarvitset siihen egoasi. Nimenomaan egosi avulla sinun ei tarvitse mennä ulkopuolisten energioiden mukaan, jotka haluavat tai yrittävät käyttää tai dominoida sinua. Tarvitset egoasi sielun energian hillitsemiseen, ja näin maallinen persoonasi saa täyttymyksen.

© Gerrit Gielen

www.jeshua.net/fi

Suomennos: Tapio Närhi