Gerrit Gielen

Yksinäisyys on yleinen ongelma tässä maailmassa, ja monet ihmiset kärsivät siitä. Mutta mikä tekee valotyöntekijöiden yksinäisyydestä niin erityistä? Yritän tässä artikkelissa selittää sitä.

Yksinäisyys yleensä

Karkeasti ottaen ihmisen kehityksessä on kolme vaihetta:

Ensiksi on ryhmätietoisuuden vaihe. Tässä vaiheessa ihmiset tuntevat olevansa vahvasti yhteydessä heimoon tai yhteisöön, jossa he elävät. Yksinäisyyttä ei ole – yhteys ryhmän toisiin jäseniin tunnetaan aina vahvasti. Tämän vaiheen aikana ihmisillä ei varsinaisesti ole minuuden käsitettä sillä tavalla kuin meillä nyt on.

Ryhmävaiheen jälkeen tulee vaihe, jossa tietoisuus eroaa ryhmästä ja yksilöllisyys nousee esiin. Ryhmä ei ole enää tietoisuuden keskipiste, vaan yksilöllinen persoona. Tämä on se vaihe, jossa useimmat ihmiset nyt ovat – egon vaihe, yksinäisyyden vaihe. Ego ei kuitenkaan ole asia, vaan se on mitta, joka kertoo miten paljon samastut omaan persoonaasi. Jos samastut vahvasti persoonaasi, silloin tämä identiteetti tulee hyvin tärkeäksi, ja sitä “isolla” egolla tarkoitetaan.

Onneksi ihmiset kehittyvät edelleen. He katsovat sisäänpäin ja keksivät syvemmän kerroksen, sielun kerroksen, sisäisen valon. Tämä on kolmas vaihe: sisäisen yhteyden vaihe, valon sisäinen tiedostaminen. Egon vaihe on monien vaihe, sielun vaihe on ykseyden vaihe.

Historian kuluessa on aina ollut ihmisiä, jotka ovat samastuneet tuohon syvempään kerrokseen, ja he ovat valotyöntekijöitä. Valotyöntekijät ovat luonnostaan henkisiä ihmisiä. Heidän henkisyytensä ei tule ulkoisista opeista, vaan sisäisestä tiedosta. Se on rakkauteen perustuvaa elävää henkisyyttä eikä perinteisten uskontojen pelkopohjaista henkisyyttä.

Joten nämä ovat ne kolme vaihetta: ryhmävaihe, egon eli yksinäisyyden vaihe ja sielun vaihe. Egon vaiheessa ihminen tuntee olevansa yksinäisin – hän on erillään universumissa. Ryhmään kuulumisen tunne on menetetty ja yhteys ykseyteen on vielä saavuttamatta.                                                                     

Egon vaiheessa yksilö tuntee itsensä uhatuksi, ja se heijastuu siihen mielikuvaan, mikä meillä on maailmasta. Tunnemme olevamme pieniä ja haavoittuvia vieraassa universumissa. Persoonamme on kuin pieni häkki, jonka olemme luoneet itsellemme ja joka heijastuu nykyaikaisessa kaupungissa: kaikki korkeat rakennukset on tehty pienistä, erillisistä “häkeistä”. Vertaa tätä luonnon ympäristöön, kuten metsään, jossa on monia olentoja, ja silti kaikki ovat osa ykseyttä.

Yksinäisyys vahvistuu tavassa, jolla käsittelemme lapsen nupullaan olevaa persoonaa. Lapsi on persoonassaan tyttö tai poika. Jos olet tyttö, sinun odotetaan toimivan tytön tavoin, ja jos olet poika, sinun odotetaan toimivan pojan tavoin.  Mutta jos puolustat omaa sieluasi, sinulle sanotaan, ettet toimi niin kuin tytön tai pojan tulisi toimia, ja tämä saa aikaan hämmennyksen ja yksinäisyyden tunteen.

Ykseyden vaihe

Yksinäisyys lakkaa, kun tajuat, että olet yhteydessä kaikkeen, ja se kaikki on Yksi. Juuri oman sielunsa tiedostaminen saa aikaan tämän oivalluksen. Tiedät, että olet osa suurempaa kokonaisuutta ja koet asiat tällä tavoin. Ihmiskeho on vain yksittäisten atomien kokoelma, vaikket näekään sitä sillä tavoin. Katso ihmisiä, katso syvälle heidän silmiinsä ja aisti tietoisuuden, ajattoman ykseyden mysteeri kaikkien atomien takaa – ihminen.

Samalla tavoin voit katsella tähtiä ja tuntea sydämessäsi kokonaisuus, vahva elävä mysteeri fyysisen universumin takaa. Kun katselet tähtiä, älä ajattele mielellä – tunne se ihme, tunne jotakin jumaluudesta. Tunnet sen sielustasi: aistit yhtenäisyyden kaiken takaa, universumin yhtenäisyyden. Ymmärrät, että moni ja yksi kuuluvat toisilleen, kuten metsän kasvit kuuluvat metsän ykseyteen.

Tämä on se vaihe, jossa valotyöntekijät ovat. Miksi he sitten voivat joskus tuntea itsensä niin yksinäisiksi?

Valotyöntekijät

Valotyöntekijät ovat nousseet itsessään yksinäisyysvaiheen yläpuolelle. He ovat kokeneet yhtenäisyyden valon ja haluavat jakaa sen kokemuksen yhä toisessa vaiheessa olevien ihmisten kanssa, minkä vuoksi heitä kutsutaan valotyöntekijöiksi. Maan päällä on niin paljon kärsimystä, niin paljon yksinäisyyttä, ja valotyöntekijät haluavat tehdä jotakin asialle. He ovat palanneet valon ja yhtenäisyyden maailmasta erillisyyden ja kaksinaisuuden maailmaan, ja se on hyvin jalo teko.

Valotyöntekijät ovat nousseet yllä mainitun yksinäisyyden yläpuolelle, ja he voivat vetäytyä meditaatioon, kuunnella musiikkia, tuntea yhtenäisyyden säteilyn. Sitten kun he astuvat maailmaan, he voivat tuntea yksinäisyyden, mutta se ei ole yksinäisyyttä, että olisi sisäisesti jakaantunut.

Miksi sitten valotyöntekijät joskus tuntevat olevansa niin yksin?

Kaksi syytä:

Ensiksi: empaattinen yksinäisyys

Valotyöntekijänä olet usein hyvin herkkä luonne: tunnet toisten, kuten vanhempiesi yksinäisyyden, joten alat kantaa tätä yksinäisyyttä itsessäsi. Tiedä, että suuri osa tuntemastasi yksinäisyydestä ei ole sinun, vaan se on empaattista yksinäisyyttä – tunnet tämän maailman kärsimyksen, sen jakautuneisuuden. Lapsena omaksut vanhempiesi yksinäisyyden ja myöhemmin elämässä monien muiden yksinäisyyden, ja alat kokea sen omanasi. Se ei ole sinun yksinäisyyttäsi, se on taakka, jota kannat.

Miten tämän kanssa sitten toimitaan? Muistamalla oman valosi, muistamalla kuka sinä todella olet ja palauttamalla yhteyden sieluusi. Se on ainoa tapa käsitellä yksinäisyyttä, jota tunnet ympärilläsi. Tunne oma valosi, tunne oma rakkautesi, ja katsele toisia ihmisiä rakkauden valolla. Näin tekemällä näet valon toisissa ja muistutat heitä heidän omasta valostaan, heidän omasta yhteydestään, jonka he ovat unohtaneet. Tätä sinä alkujaan tulit valotyöntekijänä tekemään.

Toiseksi: et hyväksy, että olet erilainen 

Toisena asiana on, että olet erilainen, ja tämän takia luulet, että se on jotenkin väärin. Usein olet oppinut näin: “erilaisena oleminen on väärin, siksi sinun on sopeuduttava ja tultava hyväksi yhteiskunnan jäseneksi ” – joten yrität olla kuin kaikki muutkin. Yrität tulla 2-vaiheen jäseneksi. Yrität tulla yksinäiseksi! Ja ikävä kyllä, monet valotyöntekijät onnistuvat siinä.

Et hyväksy itseäsi sellaisena kuin olet, ja tämä on yksinäisyyden tunteen todellinen syy – olla hyväksymättä itseään. Tämä on syynä siihen paradoksiin, mitä monet valotyöntekijät kokevat elämässään: he eivät tunne itseään yksinäisiksi ollessaan yksin luonnossa, mutta ovat yksinäisiä ollessaan muiden ihmisen keskuudessa – joten he yrittävät epätoivoisesti saada yhteyttä toisiin ja käyttäytyä heidän laillaan. Yrittämällä saada yhteyttä toisiin ihmisiin he omaksuvat toisten yksinäisyyden.

Usein valotyöntekijät ajattelevat, että erilaisena oleminen tarkoittaa yksinäisenä olemista, joten he yrittävät olla olematta yksinäisiä olemalla kuin kaikki muut. Mutta näin tekemällä he tukahduttavat osan itsestään, ja se on se todellinen – sisäinen – syy yksinäisyyden tunteeseen.

Jos olet erilainen kuin muut ihmiset ympärilläsi, se voi antaa sinulle erillisyyden ja yksinäisyyden tunteen – “minussa on jotakin vikaa”. Haluat sopia joukkoon, sopeutua nopeatahtiseen maailmaan, koska luulet, että se sinun on tehtävä. Silloin menetät yhteyden syvällisimpään itseesi ja myös se antaa sinulle yksinäisyyden tunnetta.

Valotyöntekijöiden pitäisi oppia seuraavaa: vasta kun hyväksyt, että olet erilainen, olet sopusoinnussa universumin kanssa. Tämä sopusoinnussa oleminen universumin kanssa, tämä yhteydessä olemisen tunne päättää yksinäisyytesi.

Monet valotyöntekijät, jotka tulivat tänne toteuttamaan jonkun mission, ovat unohtaneet missionsa. Kun unohdat tarkoituksesi täällä, sopeudut, mutta missiosi oli täsmälleen päinvastainen: ei sopeutua, vaan pysyä omana itsenäsi.

Ole uskollinen omalle valollesi. Tiedosta herkkyytesi toisten yksinäisyyteen, ja tiedosta, että missiosi on olla uskollinen itsellesi, ja näin tekemällä olet erilainen, olet yksin. Mutta huomaat, että kun valotyöntekijänä aidosti sanot “kyllä” itsellesi, tunnet valon laskeutuvan itseesi, sisälläsi syntyy lämpöä, tunne siitä, että olet yhteydessä – silloin yksinäisyys katoaa.

Katso tuntemaasi yksinäisyyttä – onko se sinun yksinäisyyttäsi vai onko se vanhempiesi ja ympäröivän maailman tunne? Ja ajatteletko, että sinun on kannettava kaikkea sitä? Tunnetko, että sinun on autettava toisia – vanhempia, lapsia, jne., että sinulla ei ole lupaa elää omaa iloasi? Tuntuuko sinusta, että sinun on kannettava heidän taakkansa?

Miten sitten toimit tämän kanssa? Miten voit olla toisten ihmisten keskuudessa, jotka ovat yksinäisyyden vaiheessa?

Kuvittele näin: olet juttelemassa jonkun kanssa, joka on egon ja yksinäisyyden vaiheessa. Monien valotyöntekijöiden ensimmäisenä vaistona on sopeutua. Menet mukaan pinnalliseen keskusteluun, koska luulet, että niin sinun pitää toimia. Juttelet säästä, perheongelmista, ja juoruilet tuon toisen ihmisen kanssa. Silti aito itsesi ei lausu sanaakaan tässä keskustelussa, ja tuloksena on erillisyys ja yksinäisyys.

Silti sinun pitäisi tajuta tämä: egovaiheen ihmiset ovat täysin avuttomia, kun kyse on oman sielunsa ilmaisemisesta – joten sinä teet sen heidän puolestaan. Kun juttelet heidän kanssaan, kysy yksinkertaisesti itseltäsi: “Mitä tämän edessäni olevan henkilön sielu haluaa ilmaista?” Tärkeä asia yhteyden ottamisessa ei ole oman sielusi ilmaiseminen suoraan, vaan epäsuorasti, kertomalla toiselle henkilölle mistä hän todella haluaa puhua. Tämä aktivoi yhteyden sielusta sieluun.

Sinun ei pitäisi yrittää puhua sielustasi suoraan toisen ihmisen persoonalle. Jos teet niin, sinun energiasi todennäköisesti tulee hylätyksi ja sinun on vetäydyttävä keskustelusta pettyneenä. Ensiksi sinun pitää aktivoida toisen henkilön sielu yksinkertaisesti ilmaisemalla se, mitä hänen sielunsa haluaa ilmaista. Miten se tehdään? Kuuntelemalla – todella kuuntelemalla toista ihmistä. Avaudu ja kuuntele sydämelläsi. Jopa säästä keskusteleminen ilmaisee jotakin toisen sisäisestä elämästä. Kun aistit, mitä se on, sano se ääneen, ja yhtäkkiä teillä on aito keskustelu.

Muista oma missiosi – olla sielujen puhemies

Valotyöntekijänä et tullut tälle planeetalle tuntemaan itsesi yksinäiseksi. Tulit tänne helpottamaan toisten ihmisten yksinäisyyttä. Sinun ei tarvitse kantaa heidän taakkaansa, sinun ei tarvitse olla heidän kaltaisensa. Se on viimeinen asia, mitä sinun pitäisi yrittää, mikä on vähän samaa kuin lääkäri haluaisi auttaa potilaitaan ottamalla heidän sairautensa itselleen.

Sinä olet parantaja, ja miten sinä parannat? Kuuntelemalla toisia ihmisiä, todella kuuntelemalla ja aistimalla, mitä heidän sielunsa haluaa sanoa, ja sitten ilmaisemalla se. Monet ihmiset eivät pysty ilmaisemaan oman sielunsa energiaa, mutta sinä voit tehdä sen heidän puolestaan. Toisin sanoen he aistivat oman sielunsa energian, ja se tuo parannusta heille ja maailmalle.

Ole sielujen puhemies.

© Gerrit Gielen

ww.jeshua.net/fi

Suomennos: Tapio Närhi