Valotyöntekijöiden galaktinen historia

Sielun syntymä

Valotyöntekijöiden sielut syntyivät kauan ennen kuin maapallo ja ihmiskunta saivat alkunsa.

Sieluja syntyy aaltoina. Eräässä mielessä sielut ovat ikuisia, ilman alkua ja loppua. Mutta toisessa mielessä ne syntyvät jollakin hetkellä. Tuolla hetkellä niiden tietoisuus saavuttaa yksilöllisen minän tajun. Ennen tuota hetkeä ne olivat jo olemassa eräänlaisena mahdollisuutena. Tietoisuutta itsestä ja toisesta ei ole vielä.

Tietoisuus “minusta” herää, kun energiaryhmien väliin jotenkin vedetään rajalinja. Meidän on turvauduttava kielikuviin tämän selittämiseksi.

Ajattele valtamerta ja kuvittele se valtavaksi virtaavien energioiden kentäksi: virrat sekoittuvat toisiinsa ja erkanevat toisistaan jatkuvasti. Kuvittele, että koko valtamereen tunkeutuu hajanainen tietoisuus. Kutsu sitä valtameren hengeksi, jos haluat. Jonkin ajan kuluttua kehkeytyy tietoisuuden keskittymiä tiettyihin kohtiin valtamerta. Niissä tietoisuus on keskittyneempää eli vähemmän hajanaista kuin niiden välittömässä ympäristössä. Kaikkialla meressä on käynnissä erilaistumista, mikä johtaa läpinäkyvien muotojen kehittymiseen meren sisällä. Nämä muodot, jotka ovat tietoisuuden keskittyneitä kohtia, liikkuvat itsenäisesti ympäristöönsä verrattuna. Ne kokevat itsensä erilaisiksi kuin valtameri (henki). Tässä tapahtuu itsen tai itsetietoisuuden alkeellisen tajun syntymä.

Miksi tietoisuuden keskittyneitä kohtia syntyi joihinkin osiin valtamerta eikä jonnekin muualle? Sitä on hyvin vaikea selittää. Voitko kuitenkin tuntea, että tässä prosessissa on jotakin hyvin luonnollista? Kun heität siemeniä maaperään, huomaat, että pienistä orastavista taimista kukin kasvaa omia aikojaan ja omaan tahtiinsa. Toinen ei kasva yhtä suureksi tai yhtä helposti kuin toinen. Eräät eivät kasva lainkaan. Pellossa on erilaisuutta. Miksi? Valtameren energia (valtameren henki) hakee intuitiivisesti parasta mahdollista ilmentymää kaikille sen monista tietoisuuden virroista eli kerroksista.

Kun valtamereen on muodostumassa yksilöllisiä tietoisuuskohtia, valtamereen vaikuttaa ulkopuolinen voima, tai siltä ainakin näyttää. Se on jumalallisen inspiraation voima, joka voidaan käsittää maskuliiniseksi puoleksi Siitä, joka loi sinut. Kun valtameri edustaa vastaanottavaa feminiinistä puolta, maskuliininen puoli voidaan visualisoida valtamereen valuviksi valonsäteiksi, jotka tehostavat erilaistumisprosessia ja eroamista yksilöllisiksi tietoisuuden möhkäleiksi. Ne ovat kuin auringonsäteitä, jotka lämmittävät taimilavaa.

Valtameri ja valonsäteet yhdessä muodostavat entiteetin eli olennon, jota voidaan sanoa arkkienkeliksi. Se on arkkityyppinen energia, jossa on sekä mies- että naispuolinen aspekti, ja se on enkelimäistä energiaa, joka ilmentää itseään sinulle. Palaamme arkkienkelikäsitteeseen yksityiskohtaisemmin Valotyöntekijäsarjan viimeisessä osassa, jonka nimenä on “Sinun valominäsi”.

Kun sielu on syntynyt tietoisuuden yksittäiseksi yksiköksi, se hiljalleen jättää taakseen merellisen ykseystilan, joka on ollut sen kotina pitkän aikaa. Se tiedostaa yhä enemmän olevansa erillinen ja omillaan.

Tämän tiedostamisen mukana sen olemuksessa herää ensimmäistä kertaa menetyksen tai puutteen tunne. Kun se lähtee tutkimusmatkalle yksilöllisenä olevaisena, sillä on mukanaan tietty kokonaisuuden kaipuu, halu kuulua johonkin itseään suurempaan. Syvällä sisimmässään se säilyttää muiston tietoisuuden tilasta, jossa kaikki on yhtä, jossa ei ole “minua” ja “toista”. Juuri sitä se kuvittelee “kodin” olevan: hurmioitunut ykseyden tila, täydellisen turvallisuuden ja virtaavuuden paikka.

Tämä muisto “takaraivossaan” se aloittaa matkansa todellisuuden halki, kokemusten ja sisäisten tutkimusten lukemattomien kenttien halki. Vastasyntynyttä sielua ajaa eteenpäin uteliaisuus ja sillä on suuri tarve kokea. Se oli se elementti, joka ykseyden merellisestä tilasta puuttui. Sielu pystyy nyt vapaasti tutkimaan mitä tahansa se haluaa. Se on vapaa etsimään kokonaisuutta kaikin tavoin.

Maailmankaikkeudessa on lukemattomia todellisuuden tasoja tutkittavana. Maapallo on vain yksi niistä ja se sai alkunsa suhteellisen myöhään, kun puhutaan kosmisesta mittakaavasta. Todellisuuden tasot tai ulottuvuudet saavat aina alkunsa sisäisistä tarpeista tai toiveista. Kuten kaikki luomukset, ne ovat sisäisten visioiden ja pohdintojen ilmenemismuotoja. Maapallo luotiin sisäisestä toiveesta tuoda eri todellisuuksista elementtejä, jotka törmäsivät toisiinsa. Maasta oli aikomus tehdä hyvin suuren vaikutemäärän sulatusuuni. Selitämme tätä lisää myöhemmin. Riittäköön nyt maininta, että Maa oli suhteellisen myöhäinen tulokas kosmiselle näyttämölle ja että monet sielut elivät monia elämiä tutkien ja kehittyen toisilla todellisuuden tasoilla (planeetat, ulottuvuudet, tähtijoukot, jne.) ennen kuin Maa edes syntyi.

Valotyöntekijät ovat sieluja, jotka elivät monia, monia elämiä näillä toisilla tasoilla ennen kuin he edes inkarnoituivat maapallolle. Juuri se erottaa heidät “maasieluista”, kuten me näitä kutsumme mukavuussyistä. Maasielut ovat sieluja, jotka inkarnoituivat fyysisiin kehoihin suhteellisen aikaisin ollessaan kehittymässä yksilöllisiksi tietoisuusyksiköiksi. Joku saattaisi sanoa, että he aloittivat elämien kiertokulun Maassa, kun heidän sielunsa olivat vauva-asteella. Tuolloin valotyöntekijäsielut olivat “aikuisia”. Ne olivat jo käyneet monia kokemuksia läpi ja niiden suhdetta maasieluihin voitaisiin verrata vanhempien ja lapsen väliseen suhteeseen.

Elämän ja tietoisuuden kehittyminen maapallolla

Maapallolla elämänmuotojen evoluutio nivoutui läheisesti maasielujen sisäiseen kehitykseen. Vaikka mikään sielu ei ole sidoksissa tiettyyn planeettaan, maasielujen voidaan hyvin sanoa olevan planeettanne alkuasukkaita. Se johtuu siitä, että niiden kasvu ja laajentuminen osuu suurin piirtein yksiin elämänmuotojen nopeaan lisääntymiseen maapallolla.

Kun yksittäisiä tietoisuusyksiköitä syntyy, ne ovat jokseenkin samanlaisia kuin yksittäiset solut, mitä tulee rakenteeseen ja mahdollisuuteen. Aivan kuten yksittäisillä soluilla on suhteellisen yksinkertainen rakenne, vastasyntyneen tietoisuuden sisäiset liikkeet ovat läpinäkyviä. Vielä ei ole nähtävissä paljoakaan erilaistumista. Niiden jalkojen juuressa (sekä fyysisesti että henkisesti) on mahdollisuuksien maailma. Vastasyntyneen tietoisuusyksikön kehittymistä tietoisuustyypiksi, joka on itseään heijastava ja kykenevä havainnoimaan ympäristöään ja reagoimaan siihen, voidaan karkeasti verrata yksisoluisen organismin kehitykseen monimutkaiseksi eläväksi organismiksi, joka on vuorovaikutuksessa ympäristönsä kanssa monin tavoin.

Vertaamme tässä sielun tietoisuuden kehitystä elämän biologiseen kehitykseen, emmekä tee niin pelkästään kielikuvan vuoksi. Itse asiassa elämän biologinen kehitys siten kuin se tapahtui Maassa tulisi nähdä maasielujen tutkimusten ja kokemusten henkistä tarvetta vasten. Tämä tutkimustarve tai -halu sai aikaan moninaisia elämänmuotoja maapallolle. Kuten sanoimme, luominen on aina tietoisuuden sisäisen liikkeen tulosta. Vaikka evoluutioteoria, niin kuin tieteenne sen tällä hetkellä käsittää, kuvaa jossakin määrin oikein elämänmuotojen kehittymistä planeetallanne, se unohtaa täysin sen sisäisen palon, sen “piilevän” motiivin tämän syvällisen luomisprosessin takaa. Elämänmuotojen nopea lisääntyminen maapallolla johtui sielutason sisäisistä liikkeistä. Kuten aina, henki edeltää ja luo ainetta.

Ensiksi maasielut inkarnoituivat fyysisiin muotoihin, jotka parhaiten sopivat niiden alkeelliseen itsetajuun: yksisoluisiksi organismeiksi. Saatuaan kokemuksia ja sisäistettyään ne omaan tietoisuuteensa virisi tarve monimutkaisemmille ilmentymismuodoille. Niin saivat alkunsa monimutkaisemmat elämänmuodot. Tietoisuus loi fyysisiä muotoja vastauksena maasielujen sisäisille tarpeille ja toiveille, joiden kollektiivinen tietoisuus maapalloa pääasiassa asutti.

Uusien lajien muodostaminen ja maasielujen inkarnoituminen näiden lajien yksilöllisiksi jäseniksi edustaa elämän ja tietoisuuden suurta kokeilua. Vaikka evoluutio on tietoisuuslähtöistä (eikä lähtöisin vahingosta tai sattumuksesta), se ei noudata kehityksen ennalta määrättyä linjaa. Tämä johtuu siitä, että tietoisuus itse on vapaa ja ennalta arvaamaton.

Maasielut kokeilivat kaikenlaisia eläinten elämänmuotoja. Ne asustivat eläinkunnan monissa fyysisissä ruumiissa, mutta ne eivät kaikki kokeneet samaa kehityslinjaa. Sielun kehityspolku on paljon mielikuvituksellisempi ja jännittävämpi kuin luuletkaan. Sinun ylä- tai ulkopuolellasi ei ole lakeja. Sinä olet itsesi laki. Joten jos esimerkiksi haluat kokea elämää apinan kannalta, saatat jossakin vaiheessa huomata olevasi apinan ruumiissa syntymästä eteenpäin tai väliaikaisena vierailijana. Sielu ja varsinkin nuori sielu halajaa kokemuksia ja ilmentymiä. Tämä tutkimushalu on syynä Maassa kukoistaneiden elämänmuotojen monimuotoisuudelle.

Tässä suuressa elämänkokeilussa ihmiselämän alku merkitsi tärkeän vaiheen alkua sielutietoisuuden kehitykselle maapallolla. Ennen kuin perehdymme tähän tarkemmin, käsittelemme ensin sielun sisäistä kehitystä yleisesti.

Tietoisuuden kehitys: vauvavaihe, kypsyys, vanhuus

Jos katsomme sielutietoisuuden kehitystä sen jälkeen kun se on syntynyt yksittäiseksi yksiköksi, se käy läpi karkeasti ottaen kolme sisäistä vaihetta. Tietoisuus käy läpi nämä vaiheet, jotka se on valinnut asuttavakseen tai koettavakseen riippumatta siitä mikä on sen varsinainen todellisuuden taso (planeetta, ulottuvuus, tähtijoukko).

1) Viattomuuden vaihe (paratiisi)
2) Egon vaihe (“synti”)
3) “Toisen viattomuuden” vaihe (valaistuminen)

Näitä vaiheita voidaan vertauskuvallisesti verrata vauvaikään, kypsyyteen ja vanhuuteen.

Sen jälkeen kun sielut ovat syntyneet tietoisuuden yksittäisiksi yksiköiksi, ne jättävät ykseyden merellisen tilan, jonka ne muistavat onnentäyteisenä ja täydellisen turvallisena. Sitten ne lähtevät tutkimaan todellisuutta kokonaan uudella tavalla. Hitaasti ne alkavat tiedostaa itseään ja sitä tapaa, jolla ne ovat ainutlaatuisia verrattuna kanssamatkustajiinsa. Ne ovat hyvin vastaanottavaisia ja herkkiä tässä vaiheessa, aivan kuten nuori lapsi, joka katselee maailmaa avoimin silmin ilmaisten uteliaisuutta ja viattomuutta.

Tätä vaihetta voidaan kutsua paratiisimaiseksi, koska ykseyden kokemus ja turvallisuus on vielä vastasyntyneiden sielujen tuoreessa muistissa. Ne ovat yhä lähellä Kotia; ne eivät vielä epäile oikeuttaan olla keitä ovat.

Kun niiden matka jatkuu, muisto Kodista hälvenee samalla kun ne uppoutuvat erilaisiin kokemuksiin. Alussa kaikki on uutta ja vauvavaiheessa ne imevät itseensä kaikkea kritiikittömästi. Uusi vaihe tulee kuvaan, kun nuori sielu alkaa kokea itsensä oman maailmansa polttopisteenä. Silloin se todella alkaa tajuta, että on sellaisia asioita kuten “minä” ja “toinen”. Se alkaa kokeilla kuinka se voi vaikuttaa ympäristöönsä reagoimalla siihen. Jo pelkkä mielikuva jonkin omasta tietoisuudesta kumpuavan asian tekemisestä on uutta. Aiemmin se vain enemmän tai vähemmän otti vastaan passiivisesti mitä ohi virtasi. Nyt sielun sisällä on kasvava taju oman voiman vaikutusvallasta siihen, mitä se on kokemassa. Tämä on egovaiheen alku. Alunperin ego edustaa kykyä käyttää omaa tahtoa ulkomaailmaan vaikuttamiseksi. Huomatkaa, että alkuperäinen egon toiminta on yksinkertaisesti sitä, mikä mahdollistaa sielun kokemaan itsensä täysin erillisenä entiteettinä. Se on luonnollinen ja positiivinen kehitysvaihe sielun evoluutiossa. Ego ei sinällään ole “paha”. Sillä on kuitenkin taipumus olla laajentuva ja aggressiivinen. Kun vastasyntynyt sielu huomaa pystyvänsä vaikuttamaan ympäristöönsä, se rakastuu egoon. Syvällä sisimmässään kypsyvällä sielulla on yhä tuskallinen muisto – se muistaa Kodin, se muistaa menetetyn paratiisin. Egolla näyttää olevan vastaus tähän tuskaan, tähän koti-ikävään. Se näyttää kykenevän antamaan sielulle aktiivisen otteen todellisuudesta. Se huumaa nuoren sielun vallan illuusiolla.

Jos yleensä koskaan tapahtui joutumista epäsuosioon tai pois paratiisista, se tarkoitti tätä: nuoren sielun tietoisuus on yhtäkkiä haltioissaan egon antamista mahdollisuuksista, vallan lupauksista. Kuitenkin tietoisuuden nimenomainen tarkoitus yksittäisiksi sieluiksi syntymisessä on tutkia, tutkia kaikkea mitä on, niin paratiisia kuin helvettiä, niin viattomuutta kuin “syntiä”. Joten joutuminen pois paratiisista ei ollut “virheliike”. Siihen ei liity syyllisyyttä, paitsi jos uskot näin olevan. Kukaan ei moiti sinua, itseäsi lukuun ottamatta.

Kun nuori sielu kypsyy, asioiden tarkkailemisen ja kokemisen “minäkeskeisyyteen” tulee muutos. Vallan illuusio lisää sielujen välistä erillisyyttä yhteydellisyyden sijasta. Tästä johtuen sieluun asettuu yksinäisyys ja vieraantumisen tunne. Vaikkei sielu todella tiedostakaan sitä, siitä tulee taistelija, vallan soturi. Valta näyttää olevan ainoa asia, joka saa mielen rauhaan – hetkeksi.

Aiemmin me jaoimme sielutietoisuuden kehityksen kolmanteenkin vaiheeseen: valaistumisvaiheeseen, “toiseen viattomuuteen” eli vanhuuteen. Tästä vaiheesta meillä on paljonkin sanottavaa, ja varsinkin siirtymisestä toisesta kolmanteen vaiheeseen kerromme tämän sarjan myöhemmissä osissa (erityisesti jaksossa “Egopohjaisesta sydänpohjaiseen tietoisuuteen”, osat III ja IV).

Nyt me palaamme kertomukseen maasieluista ja selvennämme kuinka egovaiheen herääminen sopi ihmisen ilmestymiseen Maahan.

Maasielujen saapuminen egovaiheeseen – ihmisen ilmestyminen Maahan

Vaihe, jolloin maasielut tutkivat kasvien ja eläinten elämää, osui yhteen sisäisen tason viattomuus- eli paratiisivaiheen kanssa. Elämä kukoisti Maassa enkeli- ja devamaailmoista olleiden henkiolentojen ohjauksessa ja suojeluksessa. (Devat toimivat eetteritasolla, ts. lähempänä fyysistä maailmaa kuin enkelit.) Kasvien ja eläinten eetterikehot olivat kritiikittömän vastaanottavaisia enkeli- ja devamaailmojen hoivaaville ja ravitseville äitienergioille. Niillä ei ollut aikomusta “irtaantua” tai lähteä tiehensä ja etsiä omia tapoja asioiden tekemiseen. Kaikkien elävien olioiden välillä oli yhä mahtava ykseyden ja harmonian tunne.

Ihmisapinan synty kuitenkin merkitsi käännekohtaa tietoisuuden kehityksessä. Kahdella raajalla pystyssä kulkeminen ja aivojen kehittyminen aiheutti pohjimmiltaan sen, että ihmisapinassa asustava tietoisuus sai paremman otteen ympäristöstään. Ihmisapinaan inkarnoitunut tietoisuus alkoi kokea millaista oli hallita paremmin omaa lähiympäristöään. Se alkoi huomata oman valtansa, oman kykynsä vaikuttaa ympäristöönsä. Se alkoi tutkia vapaata tahtoa.

Tämä kehitys ei ollut sattumaa. Se oli vastaus maasielujen tuntemaan sisäiseen tarpeeseen tutkia yksilöllisyyttä syvemmillä tasoilla kuin ennen. Maasielujen kasvava itsensä tiedostaminen valmisteli biologisesti näyttämöä meidän tuntemamme ihmisolennon ilmestymiselle.

Kun maasielut olivat valmiita siirtymään egovaiheeseen, ihmisen luominen antoi näille sieluille mahdollisuuden kokea elämänmuoto, jolla on vapaa tahto. Tällöin myös ruumiillistunut tietoisuus tiedosti paremmin “minän” vastakohtana “toiselle”. Tämän myötä oltiin valmiita mahdollisille ristiriidoille, joita syntyi “minun tavoitteeni” ja “sinun tavoitteesi” sekä “minun haluni” ja “sinun halusi” välille. Yksilö irtaantui selviönä pidetystä ykseydestä, “antamisen ja ottamisen” luonnollisesta järjestelmästä ottaakseen selville mitä muita teitä oli tarjolla. Se merkitsi “paratiisin loppua” Maassa, mutta me pyydämme teitä käsittämään tämän luonnollisena prosessina traagisen tapahtuman sijasta (aivan kuten teidän vuodenaikanne). Tapahtumien luonnollinen kulku antaisi lopulta teille (tänä päivänä ja tällä aikakaudella) mahdollisuuden tasapainottaa jumaluus ja yksilöllisyys olemuksessanne.

Kun maasielun tietoisuus tuli egovaiheeseen ja alkoi tutkia “ihmisenä olemista”, devojen ja enkelien vaikutus vetäytyi hitaasti taustalle. Näiden voimien nimenomaiseen luonteeseen kuuluu kunnioittaa kaikkien energioiden vapaata tahtoa. Ne eivät koskaan käytä vaikutusvaltaansa pyytämättä. Joten egotietoisuus sai vapaat kädet ja maasielut saivat tutustua kaikkiin vallan valo- ja varjopuoliin. Se vaikutti myös kasvi- ja eläinkuntaan. Voitaisiin sanoa, että ilmaantuva soturienergia imeytyi osittain näihin ei-inhimillisiin maailmoihin aiheuttaen niissä myllerrystä. Tämä on nähtävissä yhä nykyäänkin.

Kun maasielut janosivat uusia kokemussuuntia, ne tulivat vastaanottavaisiksi myös uusille ulkoisille vaikutteille. Nyt haluamme kiinnittää huomiota erityisiin Maan ulkopuolelta tuleviin galaktisiin vaikutustyyppeihin, jotka suuresti vaikuttivat kypsyviin mutta yhä nuoriin maasieluihin. Juuri tässä historiamme vaiheessa sielut, joita olemme kutsuneet valotyöntekijäsieluiksi, saapuivat näyttämölle.

Galaktiset vaikutukset ihmiseen ja maapalloon

Galaktisilla eli Maan ulkopuolisilla vaikutuksilla tarkoitamme tiettyihin tähtijoukkoihin, tähtiin tai planeettoihin liittyviä kollektiivisia energioita. Maailmankaikkeudessa on monia olemassaolon tasoja eli ulottuvuuksia. Yksi planeetta tai tähti saattaa olla olemassa eri ulottuvuuksissa alkaen aineellisesta aina eteerisempiin ulottuvuuksiin saakka. Yleensä maasieluihin vaikuttaneet galaktiset yhteisöt olivat olemassa vähemmän “tiheässä” eli aineellisessa todellisuudessa kuin mitä te olette Maassa.

Galaktisia maailmoja asuttivat kypsät sielut, jotka olivat syntyneet paljon ennen maasieluja ja jotka olivat egovaiheensa kukoistuksessa. Kun Maa tuli kaikenlaisten elämänmuotojen ja lopulta ihmisen asuinpaikaksi, Maan ulkopuoliset maailmat katselivat tätä kehitystä kovasti kiinnostuneina. Heidän huomionsa kiinnittyi elämänmuotojen moninaisuuteen ja runsauteen. He tunsivat, että siellä oli jotain erityistä tekeillä.

Eri galaktisten yhteisöjen välillä oli ollut käynnissä runsaasti taisteluja ja kamppailuja pitkän aikaa. Se oli luonnollinen ilmiö eräässä mielessä, koska mukana olleiden sielujen tietoisuus tarvitsi taistelua saadakseen selville kaiken minäkeskeisyydestä ja vallasta. He tutkivat egon toimintatapoja, ja “edistyessään” heistä tuli hyvin taitavia tietoisuuden manipuloinnissa. Heistä tuli asiantuntijoita toisten sielujen tai sieluyhteisöjen alistamisessa määräysvaltaansa käyttämällä hienovaraisia ja vähemmän hienovaraisia psyykkisiä välineitä.

Galaktisten yhteisöjen Maata kohtaan tuntema kiinnostus oli pääasiassa egokeskeistä. He tunsivat, että siellä oli tilaisuus oman vaikutusvallan käyttämiseen uusin ja voimallisin keinoin. Voitaisiin sanoa, että tuolloin galaksien väliset taistelut olivat tulleet umpikujaan. Kun toista vastaan taistellaan yhä uudestaan, jonkin ajan kuluttua saavutetaan tietynlainen tasapaino, niin sanottu valtavyöhykkeiden jako. Vastapuoli tunnetaan niin hyvin, että tiedetään missä on tilaa toimia ja missä ei. Tällä tavoin tilanne muodostuu umpikujaksi, ja galaktiset viholliset toivoivat uusia tilaisuuksia maapallolta. He ajattelivat, että Maa saattaisi tarjota näyttämön taistelun uudistamiseen ja umpikujan ratkaisemiseen.

Galaktiset yhteisöt pyrkivät vaikuttamaan Maahan manipuloimalla maasielujen tietoisuutta. Kun maasielut tulivat egovaiheeseen, he olivat erityisen vastaanottavaisia näille vaikutteille. Tätä ennen he olivat immuuneja kaikille vallan motivoimille ulkoisille voimille, koska heillä ei itsellään ollut mitään taipumuksia vallankäyttöön. Olet immuuni aggressiolle ja vallalle, kun sisälläsi ei ole mitään, mihin nämä energiat voivat kiinnittyä. Joten galaktiset energiat eivät päässeet käsiksi maasielujen tietoisuuteen ennen kuin nämä olivat itse päättäneet tutkia vallan energiaa.

Siirtymä egovaiheeseen teki maasielut haavoittuviksi, koska lukuun ottamatta aikomustaan tutkia egotietoisuutta he olivat yhä suureksi osaksi viattomia ja naiiveja. Joten galaktisten voimien ei ollut vaikeaa kajota energioillaan maasielujen tietoisuuteen. He käyttivät keinona tietoisuuden manipulointia eli mielenhallintaa. Heidän tekniikkansa olivat hyvin pitkälle kehittyneitä. Heillä oli enimmäkseen psyykkisiä keinoja, kuten aivopesua alitajuisten hypnoottisten suggestioiden välityksellä. He toimivat henkisillä ja astraalitasoilla, mutta he vaikuttivat ihmiseen aina kehon aineelliseen ja fyysiseen tasoon saakka. He vaikuttivat ihmisaivojen kehittymiseen kaventaen ihmisten käytettävissä olevaa kokemuspiiriä. Pohjimmiltaan he stimuloivat pelkoon liittyviä ajatus- ja tunnemalleja. Pelko oli jo läsnä maasielun tietoisuudessa, mikä johtui nuoren sielun sisällä olevasta tuskasta ja koti-ikävästä. Tämän olemassa olevan pelon galaktiset voimat ottivat lähtökohdakseen suurentaakseen pelon ja alistuvuuden energiaa maasielujen mielissä ja tunteissa. Näin ihmisten tietoisuutta pystyttiin kontrolloimaan.

Tämän jälkeen galaktiset soturit yrittivät taistella aiempien galaktisten vihollistensa kanssa ihmisen välityksellä. Ihmiskunnan hallinnasta käyty kamppailu oli kamppailua vanhojen galaktisten vihollisten välillä, jotka käyttivät ihmisiä välikappaleinaan.

Tämä väkivaltainen väliintulo, tämä ihmiskunnan sydämestä käyty sota katkaisi maasielujen parhaimmillaan olleen herkän yksilöllisyyden ja itsenäisyyden.

Kuitenkaan galaktiset valloittajat eivät todella pystyneet viemään heidän vapauttaan. Olipa Maahan kohdistunut ulkoinen vaikutus kuinka massiivista tahansa, kunkin yksilöllisen sielutietoisuuden jumalallista ydinolemusta oli mahdotonta hävittää. Sielua ei voida tuhota, vaikka sen vapaa ja jumalallinen luonne saatetaan verhota piiloon pitkäksi aikaa. Tämä liittyy siihen, että valta ei loppujen lopuksi ole todellista. Valta saavuttaa aina päämääränsä pelon ja tietämättömyyden illuusioiden kautta. Valta voi vain piilottaa ja verhota asioita, mutta se ei pysty aidosti luomaan tai tuhoamaan mitään.

Tämä maasieluihin kohdistunut hyökkäys ei tuonut ainoastaan pimeyttä maapallolle. Lisäksi se käynnistäisi tarkoittamatta perinpohjaisen muutoksen galaktisten sotureiden tietoisuudessa, käänteen tietoisuuden seuraavan vaiheeseen: valaistumiseen eli “toiseen viattomuuteen”.

Valotyöntekijäsielujen galaktiset juuret

Kuinka käsite valotyöntekijäsieluista liittyy tähän historiaan?

Valotyöntekijöiden sielut, kuten te heitä kutsutte, liittyvät kiinteästi Plejadien tähtijoukkoon. Plejadit ovat tähtiryhmä, joista seitsemän voidaan nähdä paljaalla silmällä Maasta katsoen.

Valotyöntekijäsielut asuttivat tätä tähtijoukkoa pitkän aikaa ennen kuin ne tulivat Maahan inkarnoitumaan ihmiskehoihin. Tietoisuuden 3-vaiheisessa kehitysmielessä ne viettivät suuren osan aikuisiästään siellä. Juuri tässä vaiheessa ne tutkivat egotietoisuutta ja kaikkia siihen liittyviä valtakysymyksiä. Se oli vaihe, jolloin ne tutkivat pimeyttä ja jolloin ne käyttivät valtaansa suuresti väärin.

Tuolloin plejadilaiset olivat ihmisolennon kanssaluojia sen kehittyessä. Aivan kuten toisetkin galaktiset voimat, plejadilaisilla oli tarkoituksena käyttää ihmistä välikappaleena päästäkseen valta-asemaan maailmankaikkeuden muissa osissa. He istuttivat ihmiseen eräänlaisen energiatutkan, jonka avulla he saisivat tietoa (vihollisistaan).

On vaikea selittää tekniikoita, joita galaktiset voimat käyttivät taisteluissaan, koska niille ei ole mitään vastineita teidän maailmassanne, ainakaan siinä määrin kuin ne olivat heillä huippuunsa hiottuina. Pohjimmiltaan galaktinen sotateollisuus perustui energian aineettomaan tieteeseen. He tiesivät psyyken voiman ja he tiesivät, että tietoisuus luo fyysistä todellisuutta. Heidän metafysiikkansa oli enemmän kuin riittävää verrattuna teidän nykyisten tiedemiestenne ja –naistenne aineellisiin näkemyksiin. Koska tieteenne vakiintunut linja pitää tietoisuutta aineellisten prosessien tuloksena eikä päinvastoin, se ei pysty selvittämään mielen luovia ja kausaalisia voimia.

Cro-Magnon-ihmisen aikoihin plejadilaiset sekaantuivat ihmisen luonnolliseen kehitykseen geenitasolla. Tämä geneettinen sekaantuminen teidän tulisi käsittää ylhäältä alas tapahtuneeksi manipulaatioksi: he syövyttivät ihmisaivoihin/tietoisuuteen tiettyjä ajatusmuotoja, jotka vaikuttivat organismin fyysiseen solukerrokseen. Näiden mielellisten jälkien vaikutus oli sellainen, että ihmisaivoihin istutettiin robottimainen, mekaaninen elementti, joka poisti osan ihmisen luonnollisesta vahvuudesta ja itsetietoisuudesta. Tämä keinotekoinen implantti teki ihmisen sopivammaksi välineeksi plejadilaisten strategisia päämääriä varten.

Sekaantumalla tällä tavoin elämän kehittymiseen Maassa plejadilaiset loukkasivat asioiden luonnollista kulkua. He eivät kunnioittaneet kehittyvässä ihmislajissa asustaneiden maasielujen koskemattomuutta. He tavallaan ryöstivät sieluilta näiden (juuri saaman) vapaan tahdon.

Eräässä mielessä kukaan ei voi ryöstää sielun vapaata tahtoa, kuten mainitsimme edellisen luvun lopussa. Käytännössä kuitenkin, johtuen plejadilaisten ylivertaisuudesta kaikilla tasoilla, maasielut menettivät itsemääräämiskykynsä merkittävässä määrin. Plejadilaiset näkivät ihmisolennot työkaluina, pohjimmiltaan esineinä, joiden avulla he toteuttivat tavoitteensa. Siinä vaiheessa he eivät olleet valmiita kunnioittamaan elämää siten, että se olisi itsessään arvokasta. He eivät tunnistaneet “toisessa” (vihollisissaan tai orjissaan) elävää sielua itsensä kaltaiseksi.

No niin, tämän arvostelussa ei ole mitään mieltä, koska se on kaikki osa tietoisuuden mahtavaa ja syvällistä kehitystä. Minä, Joshua, olin itsekin osa tätä historiaa. Olen itsekin kokenut kaksinaisuuden ääripäät tehden pahoja tekoja aivan samoin kuin valon tekoja.

Syvimmällä tasolla ei ole syyllisyyttä, on vain vapaa valinta. Ei ole uhreja, ei hyökkääjiä, on lopulta vain kokemuksia.

Te valotyöntekijäsielut, jotka kerran käytitte näitä sorron pimeitä keinoja, olette tuominneet itsenne hyvin ankarasti tekojenne vuoksi, jälkikäteen. Vielä nytkin teidän sisällänne on syvä syyllisyyden tunne, jonka te osittain tiedostatte tunteeksi, ettette ole riittävän hyviä (teittepä mitä tahansa). Tämä tunne on peräisin väärinkäsityksestä.

On tärkeää ymmärtää, että “valotyöntekijä” ei ole jotain sellaista, mitä sinä olet tai et ole. Se on jotakin, joksi sinä tulet, kun käyt kokemusten matkaa läpi: kokemalla valoa ja pimeyttä. Olemalla valo ja pimeys. Jos meidän pitäisi antaa teille nimitys, kutsuisimme teitä kristusmaisiksi sieluiksi valotyöntekijöiden sijasta.

Onko sinulla koskaan ollut sellaista kokemusta, että tekemäsi paha virhe on lopulta muuttanut asioita positiivisin ja odottamattomin tavoin? Jotakin samankaltaista aiheutti galaktinen sekaantuminen Maahan ja ihmiskuntaan. Istuttamalla maasieluihin omia energioitaan galaktiset voimat itse asiassa loivat maapallolle vaikutteiden suuren sulatusuunin. Saatettaisiin sanoa, että eri “galaktisten sielujen” taistelevat elementit istutettiin ihmiskuntaan roduksi, jolloin ihminen pakotettiin keksimään keino niiden yhdistämiseksi tai saamiseksi rauhanomaiseen rinnakkaiseloon. Vaikka tämä pahasti vaikeutti maasielujen matkaa, se lopulta loisi parhaat mahdollisuudet myönteiselle läpimurrolle, tien ulos pattitilanteesta, johon galaktiset konfliktit olivat joutuneet.

Muistakaa, että kaikki asiat liittyvät toisiinsa. On olemassa taso, jossa sama aikomus ajaa/ajoi maasieluja ja galaktisia sieluja eteenpäin. Se on enkelitaso. Jokainen sielu on ydinolemukseltaan enkeli. (Puhumme tästä 10. osassa, “Sinun valominäsi”.) Enkelitasolla sekä galaktiset soturit että maasielut suostuivat osallistumaan yllä kuvailtuun kosmiseen draamaan.

Galaktinen väliintulo “auttoi” Maata tulemaan sulatusuuniksi, joksi se (enkelitasolla) oli tarkoitettu. Sen lisäksi se merkitsi myös uudentyyppisen tietoisuuden alkua galaktisille sotureille.

Tavalla, jota ei voitu aavistaa, se merkitsi heidän osaltaan egovaiheen eli kypsyyden loppua, ja jonkin uuden alkua.

Valotyöntekijöiden egovaiheen loppu

Galaksien väliset sodat olivat tulleet umpikujaan ennen kuin Maa tuli mukaan kuvioihin. Kun taistelua jatkettiin Maassa, se itse asiassa siirrettiin Maahan. Tämän siirron myötä jotakin alkoi muuttua galaktisessa tietoisuudessa. Galaktisten sotien aika päättyi.

Galaktiset sielut vetäytyivät hitaasti tarkkailijan rooliin, vaikka he pysyivätkin aktiivisessa kanssakäymisessä ihmiskunnan ja Maan kanssa. Tässä roolissaan he alkoivat tiedostaa tietynlaista väsymystä olemuksessaan. He tunsivat olonsa sisäisesti tyhjäksi. Vaikka taistelu ja kamppailu jatkui, se ei enää kiehtonut heitä yhtä paljon kuin aiemmin. He alkoivat esittää filosofisia kysymyksiä, kuten: mikä on minun elämäni tarkoitus, miksi minä taistelen koko ajan, tekeekö valta minut todella onnelliseksi? Näitä kysymyksiä esiin nostamalla heidän sotaväsymyksensä vain vahvistui.

Galaktiset soturit olivat vähitellen tulossa egovaiheensa loppuun. He olivat tietämättään siirtäneet egon energian ja valtakamppailut Maahan eli paikkaan, joka energiatasolla oli avoinna tälle energialle. Ihmissielut olivat tuohon aikaan juuri alkamassa tutkia tietoisuuden egovaihetta.

Galaktisten soturien tietoisuudessa syntyi tilaa: tilaa epäilykselle, tilaa pohdiskelulle. He tulivat muuntumisvaiheeseen, jota me kuvaamme ottamalla esille seuraavat kohdat:

1. Tyytymättömyys siihen mitä egopohjainen tietoisuus pystyy tarjoamaan, “jonkin muun” kaipuu: lopun alku.

2. Tiedostetaan siteet egopohjaiseen tietoisuuteen, tunnistetaan siihen liittyvät tunteet ja päästetään niistä irti: lopun keskivaihe.

3. Annetaan vanhojen egopohjaisten sisäisten energioiden kuolla, heitetään kotelokuori pois, tullaan uudeksi minäksi: lopun loppu.

4. Sisimmässä herää sydänpohjainen tietoisuus, jota motivoi rakkaus ja vapaus; autetaan toisia ylimenovaiheen aikana.

Nämä neljä vaihetta kuvaavat siirtymistä egopohjaisesta tietoisuudesta sydänpohjaiseen tietoisuuteen. Pyydän muistamaan, että Maa, ihmiskunta ja galaktiset maailmat käyvät läpi tämän saman, vaikkakaan ei samanaikaisesti.

Maa-planeetta on nyt menossa 3. kohtaan. Monet teistä valotyöntekijöistä olette myös 3. kohdassa eli sopusoinnussa Maan sisäisen prosessin kanssa. Eräät teistä kamppailevat vielä 2. kohdassa ja jotkut ovat jo päässeet 4. kohtaan maistelemaan sydämellisen ilon ja inspiraation riemuja.

Suuri osa ihmiskuntaa ei kuitenkaan halua irrottautua egopohjaisesta tietoisuudesta ollenkaan. He eivät vielä ole päässeet siirtymävaiheen 1. kohtaan. Tätä ei kannata arvostella tai kritisoida tai murehtia. Yrittäkää nähdä se luonnollisena prosessina aivan kuten kasvin kasvaminen. Ettehän arvostele kukkaa, kun se on nuppuna eikä vielä täydessä kukoistuksessaan. Yrittäkää nähdä asia tässä valossa. Moraalisten tuomioiden antaminen egopohjaisen tietoisuuden tuhoavista vaikutuksista maailmassanne perustuu oivalluksen puutteeseen henkisestä dynamiikasta. Lisäksi se heikentää teidän omaa vahvuuttanne, koska sitä kiukkua ja turhautumista, jota joskus tunnette katsellessanne uutisia tai lukiessanne sanomalehtiä, ei voida muuntaa rakentavaksi asiaksi. Se pelkästään kuluttaa teitä loppuun ja alentaa teidän omaa värähtelytasoanne. Yrittäkää nähdä asiat etäältä, luottamuksen asenteesta käsin. Yrittäkää intuitiivisesti aistia kollektiivisen tietoisuuden pohjavirrat eli ne asiat, joista tuskin luette tai kuulette tiedotusvälineistä.

Ei ole järkeä yrittää muuttaa sieluja, jotka ovat vielä kiinni egopohjaisen tietoisuuden todellisuudessa. He eivät halua teidän “apuanne”, koska he eivät vielä ole avoimia sydänpohjaisille energioille, joita te – valotyöntekijät – haluatte antaa heille. Vaikka he näyttäisivät tarvitsevan apuanne, niin kauan kuin he eivät halua sitä, he eivät tarvitse sitä. Niin yksinkertaista se on.

Valotyöntekijät pitävät kovasti antamisesta ja auttamisesta, mutta usein he menettävät arvostelukykynsä tällä alueella. Se johtaa energian haaskaamiseen ja saattaa saada valotyöntekijät epäilemään itseään ja pettymään. Käyttäkää tässä omaa arvostelukykyänne, sillä auttamishalusta voi traagisesti tulla valotyöntekijöille sudenkuoppa, joka estää heitä todella pääsemästä siirtymävaiheen 3. kohdan loppuun. Käsittelemme auttamisen käsitettä osassa IV “Egosta sydämeen” ja myöskin parantamissarjaan kuuluvassa kanavoinnissa “Sudenkuoppia parantajaksi ryhdyttäessä”.

Päätämme nyt kuvauksemme valotyöntekijöistä heidän egovaiheensa loppuun. Kuten kerroimme, silloin kun kuuluitte Plejadien tähtijoukkoon, te muiden galaktisten imperiumien kanssa sekaannuitte ihmiskuntaan nykyihmisen ollessa muotoutumassa. Kun ryhdyitte tarkkailijan rooliin, te väsyitte taistelemaan.

Valta, joka teillä oli ollut niin pitkän aikaa, johti eräänlaiseen mahtiasemaan, joka teki tyhjäksi hallinnassanne olevien ainutlaatuiset ja yksilölliset ominaisuudet. Joten todellisuuteenne ei voinut tulla mitään uutta. Tapoitte kaiken, mikä oli “toista”. Tällainen menettely teki jonkin ajan kuluttua todellisuudestanne staattista ja ennustettavaa. Kun tulitte tietoisiksi valtakamppailuun liittyvästä tyhjyydestä, tietoisuutenne avautui uusille mahdollisuuksille. Syntyi “jonkin muun” kaipuu.

Olitte päättäneet 1. kohdan siirtymisessä sydänpohjaiseen tietoisuuteen. Aikakausia valloillaan olleet egon energiat asettuivat ja antoivat tilaa “jollekin muulle”. Sydämessänne heräsi uusi energia kuin herkkä kukkanen. Aavistuksenomainen ja hiljainen ääni alkoi puhua teille “kodista” eli paikasta, jonka olitte kerran tunteneet, mutta jonka olitte ajan kuluessa kadottaneet näkyvistä. Tunsitte sisällänne koti-ikävää.

Aivan kuten maasielutkin, te olitte kerran kokeneet ykseyden merellisen tilan, josta jokainen sielu on syntynyt. Vähitellen te kehityitte tästä valtamerestä tietoisuuden yksilöllisiksi yksiköiksi. Näinä “pieninä sieluina” teillä oli suuri tutkimusinto ja samaan aikaan sisällänne oli tuskallinen muisto paratiisista, joka teidän oli pitänyt jättää taaksenne.

Kun myöhemmin tulitte tietoisuuden egovaiheeseen, tämä tuska oli yhä sisällänne. Pohjimmiltaan te yrititte täyttää tämän sydämenne tyhjän kohdan vallan avulla. Yrititte tyydyttää itseänne pelaamalla taistelun ja valloittamisen peliä.

Valta on sitä energiaa, joka eniten vastustaa ykseyttä. Valtaa käyttämällä te eristätte itsenne “toisesta”. Valtaa hamuamalla te etäännytte vielä enemmän Kotoa: yhtenäisyyden tietoisuudesta. Teiltä oli pitkän aikaa piilossa se, että valta vie teitä kauemmaksi Kotoa eikä tuo lähemmäksi, sillä valta on vahvasti kytköksissä illuusioon. Valta voi helposti kätkeä todelliset kasvonsa naiivilta ja kokemattomalta sielulta. Valta luo illuusion runsaudesta, täyttymyksestä, tunnustuksen saamisesta ja jopa rakkaudesta. Egovaihe on rajoittamatonta tutkimusta vallasta: voittamisesta, häviämisestä, kamppailusta, dominoinnista, manipuloinnista, hyökkääjänä olemisesta ja uhrina olemisesta.

Sisäisellä tasolla sielu repeytyy rikki tämän vaiheen aikana. Egovaihe sisältää hyökkäyksen sielun koskemattomuutta vastaan. Koskemattomuudella tarkoitamme sielun luonnollista yhtenäisyyttä ja kokonaisuutta. Egopohjaisen tietoisuuden saapuminen saa sielun skitsofrenian tilaan. Se menettää viattomuutensa. Toisaalta se kamppailee ja valloittaa ja toisaalta se tajuaa, että toisten elävien olentojen vahingoittaminen tai tuhoaminen on väärin. Jonkin objektiivisen lain tai tuomarin mukaan se ei ole niinkään väärin. Mutta alitajuisesti sielu ymmärtää, että se tekee jotakin, joka on vastoin sen omaa jumalallista luonnetta. Sen oman jumalallisen ydinolemuksen luonteeseen kuuluu luoda ja antaa elämää. Kun sielu toimii henkilökohtaisen vallan halusta, syvällä herää tunne syyllisyydestä . Taaskaan syylliseksi itseään väittävä sielu ei saa ulkoista tuomiota. Sielu itse tajuaa, että se on menettämässä viattomuutensa ja puhtautensa. Kun se hakee valtaa ulkopuolelta, kasvava arvottomuuden tunne syö sitä sisäpuolelta.

Egopohjaisen tietoisuuden vaihe on luonnollinen vaihe sielun matkalla. Itse asiassa siihen liittyy sielun olemuksen erään puolen täysimittainen tutkiminen, joka on tahto. Tahto muodostaa sillan sisäisen ja ulkoisen maailman välille. Tahto on se osa sinua, joka keskittää sielusi energian aineelliseen maailmaan. Tahtoa saattaa inspiroida vallanhalu tai ykseydenhalu. Se riippuu sisäisen tiedostamisen tilastasi. Kun sielu pääsee egovaiheen loppuun, tahdosta tulee yhä enemmän sydämen jatke. Ego tai oma tahto ei tuhoudu, vaan se virtaa sydämen viisauden ja inspiraation mukaisesti. Siinä vaiheessa ego riemulla hyväksyy sydämen henkiseksi oppaakseen. Sielun luonnollinen kokonaisuus on palautunut.

Kun te, Plejadeilta tulleet valotyöntekijäsielut, pääsitte 2. kohtaan siirtyessänne egosta sydänpohjaiseen tietoisuuteen, tunsitte vilpittömän halun hyvittää mitä olitte tehneet väärin Maassa. Tajusitte, että olitte kohdelleet Maan eläviä ihmisolentoja huonosti ja että olitte estäneet maasielujen vapaan ilmentymisen ja kehityksen. Tajusitte, että olitte loukanneet itse ELÄMÄÄ yrittämällä manipuloida ja kontrolloida sitä tarpeidenne mukaan. Halusitte vapauttaa ihmisen pelon ja rajoitusten siteistä, jotka olivat aiheuttaneet runsaasti pimeyttä heidän elämäänsä, ja tunsitte, että voisitte saada aikaan eniten tässä suhteessa inkarnoitumalla itse ihmiskehoon. Joten muuttaaksenne luomuksianne sisältäpäin te ruumiillistuitte ihmiskehoon, jonka geneettisen koostumuksen te itse olitte osittain luoneet. Maahan tässä tehtävässä lähteneet sielut aikoivat levittää valoa omiin (manipuloituihin) luomuksiinsa.

Tämän vuoksi heitä kutsutaan valotyöntekijöiksi. Te päätitte tehdä tämän – ja takertua maanpäällisten elämien kokonaiseen sarjaan – vastasyntyneestä vastuun tunteesta ja myöskin sydämellisestä halusta ottaa tämä karman taakka hartioillenne, jotta pystyisitte päästämään menneisyydestä täysin irti.

Jatkuu………

Valotyöntekijä III:ssa: “Maahan inkarnoituvat valotyöntekijät”

© Pamela Kribbe

www.jeshua.net/fi

Suomennos: Tapio Närhi